Lotto

Luonnollisesti Lottoa pelataan useasa maassa. "Lotto di Genova" keksitiin siis Italiassa v. 1575. Siinä arvottiin 5 numeroa 90:stä. Se oli itseasiassa senaattori vaali, jossa saattoi veikata oikeaa lopputulosta. Innovatiivista poliittista aktivoimista. Paavi kielsi pelin 1725, mutta jo seuraava Clemens XII päästi sen pannasta 1731, jonka jälkeen peli aloitti vaelluksen Alppien pohjoispuolelle.
Peli itse asiassa tuotti mukavan summan rahaa paaville. Baijerissa se alkoi 1735, mutta kuningas Friedrich II 1763 pisti pystyy preussilaisen Loton, jonka tuottoa alettiin käyttämään hyviin tarkoituksiin.

Täällä on myös Jokeri, jossa on mahdollista valita pidempi (7 numeroa) tai lyhyempi (6) versio. Lisäksi löytyy Keno ja erilaisia pitkävedon tapaisia veikkauksia.
Lotto on ajankohtainen, sillä täällä on historian 3. suurin potti meneillään n. 35 meur. Kulttuuritutkimuksen nimissä testasin, miten homma toimi. Se on aihettanut pelivillityksen sillä eihän normaaleilla muutaman miljoonan mahiksilla nyt toimita. Rahaa virtaa kioskeihin, että kaksi niitä ryöstettiin tässä loppuviikosta. Lotto-arvontoja on sekä keskiviikkoisin että lauantaisin.

Viimeiset seitsemän vuotta Bayern Loton internetsivulla on voinut pelata pelejä, mutta vuoden alusta se ei ole Glücksspielstaatsvertrag valtion onnenpelisopimuksen takia sallittua. Sivuston etusivulla on neljä eri linkkiä informaatioon, että onnenpelit voivat aiheuttaa riippuvuutta. Samoin sekä kupongissa että sen kuitissa lukee myös tuo Glückspiel kann süchtig machen. Samoin kioskien tiskien läheisyydessä. Myös kioskien kyltissä (kts. kuva) oli todennäköisyydet kahdelle päävoittoluokalle formaatissa 1:.



Palleroita täällä on peräti 49 kappaletta. Jokaisen todennäköisyys tulla valituksi on tietysti yhtä suuri. Tilastojen mukaan 4721 arvonnan jälkeen parhas numero (31) on tullut arvotuksi 626 kertaa ja huonoin (20) 512 kertaa. Useimmat ovat keskiarvon tuntumassa ja noita erityisen onnekkaita ja huonotuurisia tulisi olla kummallakin puolen suurin piirtein yhtä paljon.
Seuraavassa osumien lukumäärät on pistetty suurusjärjestykseen ja jokaisesta on vähennetty keskiarvo. Hyppyrit eivät ihan kauniin symmetrisiä ole. Erityisesti huonotuurisin on selkeä piikki, mutta kyllä sillä on toivoa nousta.



Päävoitto tulee kun on kuusi numeroa oikein ja jos kuponkiin printattu Superzahl eli superluku on oikein. Ts. silloin tarvitaan 7 oikein oikeasti mikä kioskimainoksen mukaan on 1:137'838'100 eli ei mikään loistava mahdollisuus.
Pienin voitto tulee kolmella oikein ja sitten on myös lisänumeroilla (arvotaan 2 kpl) luokat.
Tutkimukseni ei tuottanut rahallista hyötyä sillä vain toisessa rivissä oli yksi oikein.

Erilaisten todennäköisyyksien laskenta onnistuu aika helposti. N juttua voidaan laittaa N! järjestykseen (kertoma on siis N!=1*2*3...*N).
Sitten pitää tietää, miten lasketaan k:n jutun osajoukko esimerkiksi mahdollisten lottonumeroiden (L kpl) joukosta. Laskutoimitus on L!/(k!*L-k). (Jos ei alakerrassa olisi k! niin sitten vaadittaisiin, että ne juttua pitää olla vielä järjestyksessä. Lotossahan sillä ei ole väliä.) Pidempi suomenkielinen johdatus kombinaatioihin Simo K. Kivelän MatTa kirjasta.

Todennäköisyyslaskennassa toisistaan riippumattomien todennnäköisyyksien JA-operaatio on kertolasku. Esimerkiksi Jokerin todennäköisyys saada kaksi ekaa numeroa oikein on todennäköisyys(numero 10:stä arvottavasta oikein)*todennäköisyys(numero 10:stä arvottavasta oikein)=(1/10)*(1/10)=1/100=0,01 ts. joka sadas arpa voittaa. Kolme peräkkäistä 0,001 jne.

Laskettaessa voittoluokia, joissa joku numero ei ole oikein pitää se ilmoittaa.
Suomen Lotossa 5 oikein 7 arvotusta pitää laskea jakoviivan yläpuolelle (5 oikein 7:sta )*(2 väärää lopuista (39-7)) ja tuo luku jaetaan kaikkien mahdollisten rivien lukumäärällä. Todennäköisyydet ovat vaivan säästämiseksi nähtävissä sivulta.

Tietysti pelaamisen järkevyyteen liittyy panoksen suuruus suhteessa voittomahdollisuuteen. Siinä tarvitsee laskea odotusarvo eli Loton tapauksessa laskea yhteen eri voittoluokkien voittosumma*voiton_todennäköisyys. Tuon summan pitää olla suurempi kuin panos, että pelaaminen edes pitkällä tähtäimellä keskimäärin kannattaisi. Esim. Suomen loton 7 oikeille jos ajatellaan, että voitto olisi 10 miljoonaa niin sen odotusarvo olisi 0,000'000'065*10'000'000eur=0,65eur. Täällä Lotto-rivi maksaa 0,75 euroa, ja lisäksi tulee palkkio kioskille (Bearbeitungsgebühr eli käsittelykulu). Laskujeni mukaan se oli 0,25 eur.
Loton odotusarvon laskemista hankaloittaa vaihtuvat voittojen määrät ja että päävoitto mahdollisesti jaetaan. Erityisen hölmö yhdistelmä on 1,2,3,4,5,6 ja 7, joita tuhannet ihmiset pelaavat, mutta joka on yhtä todennäköinen kuin mikä tahansa muu 7 oikein rivi.

Suomen Veikkaus toteaa:
"Lottovoiton todennäköisyys yhdellä rivillä on 1,2 prosenttia. Ruksimalla kymmenen riviä voi todennäköisyyden voittaa nostaa keskimäärin kymmenkertaiseksi."
Ihmettelen vaan, että miksi tuossa on sana keskimäärin.

P.S Edes yliopiston tilastotieteenkurssilla ei puhuta suomalaisesta Jarl Waldemar Lindebergistä (1876-1932) mitään vaikka hänellä on jopa saksankielinen wikipedia sivu. Hän puuhaili osittaisdifferentiaaliyhtälöiden ja variaatiolaskennan kanssa ja sitten todennäköisyys ja tilastotieteen kanssa.
Jalmari julkaisi 1920 keskeistä raja-arvolausetta käsittelevän paperin tietämättä häntä paljon kuuluisamman Lyapunovin todenneen saman, mutta heidän konstit olivat erilaiset.

St. Jacob (Dachau)

Pyhän Jaakobin kirkko sijaitsee Dachaun vanhassa kaupungissa raatihuoneen ja linnan lähellä ja sen 45 m korkea torni näkyy hyvin. Se on sen pitäjän ylivoimaisesti tärkein kirkko. 1625 valmistuneen renesanssityylisen kirkon arkkitehti oli Munchenin hovin taiteilija.

Kirkkoon on kertynyt kamaa, joista löytyy kuvia ja tietoa erinomaisesti toimitetulta historiasivulta. Vastaavan laajuista en ole nähnyt. Alla vaan muutamia kokoelman kohokohtia.





Alttarilla (1939) on 1800-l. maalaus. Sivulaivojen päässä on komeat barokkialttarit (1714).
Keskilaivan pylväissä ovat tusina apostolia (1625). St. Simon kuvaa klikkaamalla näkee sen oudon sahan. Kirkko&Kaupungin artikkeli määrittelee Simon Kiivailijan aika nykyaikaa muistuttavalla tavalla "Hän toimi ennen Jeesuksen seuraan liittymistä kiihkokansallisessa terroristiryhmässä, jotka syyllistyivät muun muassa poliittisiin murhiin. Aseena käytettiin usein tikaria." Saha liittyy hänen marttyyrikuoleman legendaan (kts. wikipediasta verrattain raakalaismainen puukaiverrus (v. 1512)) Sivuseinällä on krusifiksi ja tauluja.

Kirkon takaosassa on erikoinen ja dramaattinen barokkiveistos, jossa Mariaan on tökätty seitsämän miekkaa (1745). Ehkä se oli italialaisille liian raaka niin se saatiin lahjoituksena 1935. 1200-l. keksittiin laskea mitä kaikkia kärsimyksiä hänellä voi olla ja luku vaihteli 5-1500 välillä. 1423 päätettiin seitsämästä kivusta, mitä Maria kohtasi: 1. ilmestys temppelissä 2. pako Egyptiin 3. 12-vuotiaan etsiminen temppelistä 4. kohtaaminen ristin tiellä 5. ristiinnaulitseminen 6. ristiltä otto ja 7. Jeesuksen hautaaminen.



Kirkon puupenkkien paikoilla oli nimilaput. Fontti näytti aika vanhalta useimmissa. Ehkä kyse oli sponsoroinnista eikä vain kanta-asiakkuudesta. Erikoista oli katossa sijainnut kello (1681). Varmastikin ensimmäinen kello, jota olen kirkkosalissa nähnyt.



Sunnuntaina klo 13 aikaan oli urkuri kylmässä kirkossa harjoittelemassa. Ohjelmassa taisi olla Bachin pikku-urkukappaleita. Urut ovat uusittu 1997.



Georg Schwanckhlerin 1606 kuolemaan liittyvä puuveistos kuvaa krusifiksin lisäksi itse Yrjön, hänen kaksi vaimoa, neljä poikaa ja viisi tytärtä. Aikuisilla on Rosenkranz rukoushelminauhat kädessä. Takana on 1600-luvun Dachaun torin ympäristö.



P.S Kommenttina luokitteluun: minä määrittelen Mynssenin nähtävyydeksi kohteet, jotka ovat paikallisen liikennelaitoksen (MVV) tariffipiirissä kuntarajoista piittaamatta.
MVV:stä puheenollen tiistaina ne puuhaavat lakkoa muutamia linja-autovuoroja lukuunottamatta. Saas nähdä miten käy.

Asunto vuosien takaa

Saksan yhdistymisestä on jo reilu 18 v. Siitä lisään viimeisetään 3.10.
Tällä viikolla uutisissa oli kuvia Leipzigista entisesn Itä-Saksan asunnosta, johon joku meni ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1989 (HS:n uutinen).
Siellä ei ollut muumiota vaan omistaja oli lähtenyt kiireessä lätkimään.

Uutinen oli Hesarissa kolme päivää Frankfurten Allgemeinin uutisen jälkeen. Tuosta linkistä näkee lisää kuvia.

Tuosta tulee mieleen elokuva Good bye Lenin, joka varmaan löytyy useimmista kirjastoistakin DVD:nä. En muista onko se tullut telkkarista. Siinä DDR:ssä kommariäiti saa slaagin nähdessään 21-v. poikansa mielenosoituksessa juuri ennen muurin murtumista ja koomasta herättyään muuri on jo poissa. Lääkäri varoittaa, ettei saa järkyttää, ettei tule uutta sydänkohtausta. Vuodepotilaana olevalle äitille pitää ympäristö telkkariohjelmia myöten pitää entisellään ja naapurit ja muut pitää värvätä mukaan näytelmään.

Perjantaina töiden jälkeen menen katsomaan asuntoa, joka sijaitsee noin kilometrin päässä toimistolta, mikä sijaitsee edellisessä linkistä avautuvan kartan oikealla ylhäällä Ludwig-Prandtl Strassen ja Boltzmannstrassen kulmassa.

Kun tuosta Google mapsin linkistä painaa -:sta (pois zoomaaminen) näkee millaista peltoseutua se on. Tutkimuskeskus on erillään Garchingin taajamasta. Kummallakin on oma U-Bahn pysäkki. Sinistä U laatikkoa klikkaamalla näkee Google mapsissa linjan numeronkin. Oikealla puolella on Isar ja sitä ympäröi metsä, jossa menee polkuja aina keskustaan asti. Vaikka tuonne muuttaisin niin kannattaisi pitää joukkoliikenteen kestotilaus kuukausikortin (66 eur muistaakseni). Päivälippu keskustassa käymiseen maksaisi reilu 5 euroa.

Muuttamisessa on aina vaivaa postien kanssa. Tänään viimeeksi tuli postia Espoon osoitteeseen. Fennia laittoi toistamiseen kiitoskortin asiakkuudesta ja webropol linkin asiakastyytyväisyyskyselyynsä. En vastaa nytkään. Toissa päivänä tuli OP-henkivakuutuksen tiliote samoin Espoon osoitteeseen. Tili on samassa konsernissa, mutta ei osoitemuutokset näytä vakuutuspuolelle asti menevän. Onneksi Postin tietokoneet ovat fiksuja ja kirjeissä oli tarrat oikeaan osoitteeseen. Eivät ne vissiin viitsi palauttaa lähettäjälle vaikka siirtosopimus loppui jo 17.12.

P.S Viikon erikoinen ruoka oli perjantain Milchreis eli maitoriisi. Sitä sai isomman tai pienemmän lautasellisen. Se näyttää ihan riisipuurolta ja maistuikin melkein. Siinä oli kuitenkin makeutta ja vanilja minusta maistui kanssa.
Erikoista oli myös kirsikkakastike. Siinä oli kirsikoita ilman kantoja ja sitten semmoinen kivannäköinen punainen kastike.
Kts. kuva ja resepti saksaksi. Tuossa on näköjään vaniljajauheen (ei sokerin) lisäksi sitruunankuorta kumpaakin teelusikallinen. Myös näköjään puuromaisempaan kaneliversioon kuuluu molemmat, mutta se riippuu ohjeesta. toisessa niitä ei ole, mutta siinä on kaksin munanvalkuaista, jotka vatkataan suolan kanssa kovaksi ja sekoitetaan riisiin. Ohjeet oli luokiteltu pohjoissaksalaisten reseptien joukkoon. Suomenkielinen ohje on otettu espanjalaisten ohjeiden joukosta, joten ilmeisesti sitä harrastetaan sielläkin. Suosittelen kokeilemaan.

Carl Orff

[ Kuvan Ludwig-Maximilian yliopiston (LMU) aulassa on huomenna konsertti, jossa soitetaan myös Finlandia sekä lauantain baletissa esitetty Brucknerin 4. sinfonia. Jätän väliin kun liput on 15 euroa. Nää on kuultu jo. ]

Eilen (holokaustin muistopäivänä) kävin tiedeakatemian historiasarjan luennolla, jonka aiheena oli akatemia 3. valtakunnan aikana. Mikään erityisen dramaattinen se ei ollut. Tietysti siinä käytiin läpi, että juutalaiset joutuivat jättämään virat. Joissain vaiheessa tuli vaikeuksia tiedeakatemian henkilöäänestyksessä kun se suoritettiin kuulilla eikä tullut haluttu lopputulos. Piti vaihtaa lippuihin, joihin pistettiin nimi. Luennosta sai sellaisen käsityksen, että melko pitkälle valtapolitiikan vastustamisessakin päästiin. Konkreettinen tulo oli vanhan akatemia rakennuksen täystuho 1944 pommituksissa. 50-luvulla se siirtyi nykyisiin tiloihin keskustan Mynssenin residenssiin.

Saksankielisten luentojen kielikurssisarja jatkui tänään keskustan yliopiston päärakennuksen karussa 60-70-lukulaisessa isossa luentosalissa. Siellä oli eräänlaisen studia generalia -yleisöluentosarjan (Bavaristische Ringvorlesung) luento säveltäjä Carl Orffista (1895-1982).

Hän eli Münchenissä, jossä hän johti orkesteria jo 1910-luvulla ja tuli 1950 musiikin professoriksi (ei kai tullut edes ylioppilaaksi kun halusi keskittyä musiikkiin), kunniatohtoriksi ja kaupungin kunniakansalaiseksi. Hänellä oli neljä avioliittoa.
Koska aikaan osuu ikävä periodi Saksassa herää aina kysymys natsiyhteyksistä. Hän väitti sodan jälkeen toimineelle komissiolle kuuluneensa kaverinsa johtamaan Valkoisen ruusun vastarintaryhmään, mutta se ei pitänyt paikkaansa. Toisaalta hän ei ollut puolueen jäsenkään eikä häntä pidetä natsina (lähde).



Orffin ylivoimaisesti tunnetuin teos on "Carmina Burana" (1937) tai oikeastaan sen alku- ja loppukuoro "O fortuna (pätkässä Baijerin radion poppoo ja oopperan kuoro viereiseltä stadionilta). Carmina Buranan 24 osaa ovat sen nimisestä latinankielisestä teoksesta. Silloiset poliitikot eivät tykänneet käsittämättömästä latinasta ja "jazz-tunnelmasta", mutta ei sitä kiellettykään. Hänen sävelmillään Kesäyön unelma näytelmään (jo 1918) oli tarvetta sillä Mendelssonin (mm. tuttakin tutumpi häämarssi aasille ja keijukaiselle) oli juutalainen eikä sen musiikkia voinut tietysti esittää.

Suomessa se on IMDB tietokannan mukaan taltioitu 1965 Turun linnassa. Juutupessa on useita pätkiä Länsi-Saksalaisesta elokuvasta vuodelta 1975, jossa on Münchenin radioorkesteri asialla. Elokuva saanut IMDB:ssä 8.7/10 pistettä. Siitä voi mainita vaikka nämä iloiset juomingit (aktion alkaa 1:40 paikkeilla). Ei ole klassinen musiikki aina liian vakavaa.

Orffin musiikista kuultaa läpi 1900-l. vaikka tästä saksalaisen poikakuoron "Comœdia de Christi resurrectione" (1956) pääsiäisnäytelmästä. Orff säätiön on mm. kuvia ja M:n Orff keskuksen sivulla on lista töistä.

holokaustin muistolle

Tänään harmaana aamuna olivat työpaikan viereisen teknillisen yliopiston tietotekniikka-matikkaosaston lipputangossa Baijerin, Saksan ja EU:n liput puolitangossa holokaustin uhrien muistopäivänä. Suomessa "vainojen uhrien muistopäivää" on vietetty v. 2002, mutta se taitaa näkyä lähinnä merkintänä kalenterissa ja joinakin uutisina, kuten Hesarin "The holocaust is over" (Holokausti on loppunut) kirja-arvostelu tänään. Kirjailijan mielestä "useat israelilaiset johtajat ja mielipiteen muokkaajat käyttävät holokaustin muistoa tavalla, joka luo turhaa pelkoa ja tekee mahdottomaksi saavuttaa rauhaa palestiinalaisten kanssa." Tunnetun israelilaispoliitikon vanhemmat olivat holokaustista selvinneitä saksan juutalaisia, että se varmaan tietää mistä puhuu.

Suomessakin toimii jad vashem nimisen organisaation osasto, jonka em. kotivisulla on suomenkielistä infoa holokaustista, kuten esimerkiksi sanasto, joka osaa kertoa oudon sanan etymologiaa "Juontuu kreikan polttouhria merkitsevästä sanasta. Termi holocaust on vakiintunut yleiseen kielenkäyttöön kaikissa läntisissä kielissä. Monet, erityisesti juutalaiset, käyttävät kuitenkin mieluummin katastrofia merkitsevää heprean sanaa shoah."
Kansainvälinen pääsivusto osaa kertoa Suomen päivän vieton historiasta: "In 2003 the ceremony took place in the auditorium of the University and the Prime Minister of Finland, Mr. Pabo Liponen, addressed the gathering."
YK julisti 27.1. päivämäärän kansainväliseksi muistopäiväksi (International Day of Commemoration) v. 2005. Kyseisenä päivämääränä 27.1.1945 venäläiset pääsivät Auschwitz-Birkenauhin asti ja 7000 ihmistä vapautui. Kaikkiaan siellä sai surmansa miljoona.

Saksan tunnetuin muistomerkki lienee Berliinin kivipuisto (kts. kuvat). Se on lähellä Merkelin ja kumppanien käyttämiä rakennuksia Brandenburgin torilla. Minä en kesällä niitä nähnyt kun satuin kerrankin jalkapallo-ottelun aikaan niin poliisi oli eristänyt sen alueen. Myös tapettujen homoseksuaalien muistolle on oma harmaa kivi.

Tänään liittopresidentti Köhler ja jonkin sortin puhemies Lammert pitivät puheet Bundestagin muistotilaisuudessa. Köhler painotti, ettei menneisyyttä saa unohtaa vaan nykynuorisonkin pitää olla historiasta selvillä. Juutalaiset päättivät jäädä tilaisuudesta pois koska jotain tyyppejä ei sinne kutsuttu ja lisäksi mainittiin syynä lisääntyneen halveksinnan ja juutalaisvihan kasvu (Saksassa).

Holokaustin kieltäminen on tunnetusti rikos ainakin Saksassa (ehkä Itävallassa myös vai mikä tapaus se joku vuosi sitten olikaan). Ajankohtaiseksi asian tekee katollinen brittiläinen piispa, joka joutuisi Saksaan astuessaan poliisikammarille. Nyt se taitaa olla Argentiinassa. Hänen mukaansa kaasukammioita ei ollut ja 6 miljoonaan sijasta juutalaisia kuoli 0,3 miljoonaa. Paavia tuo ei haittaa vaan päästi sen ja muutaman muun pannasta vaikka tuon yhden olisi voinut teknisesti jättää sikseen (kts. Ylen uutinen)

P.S Islamistit uhkailevat videolla Saksaa ja Merkeliä terrori-iskuilla. Saksahan on melko vähäisellä panostuksella mukana ainakin Afganistanissa ja nyt noita ottaa päähän, ettei Saksa ja USA puuttunut Israelin hyökkäykseen. Poliisi ottaa uhkaukset kaiketi vakavasti, mutta noita on nähty ennenkin.

Dachaun vanhakaupunki

Dachau on peräisin 800-luvulta ja on M:äkin vanhempi. Sillä on kiva pieni vanha kaupunginosa, jonne pitää kävellä hieman ylämäkeen. Se voi olla kiireiselle Saksa-turistille ihan hyvä esimerkki tyypillisestä vanhasta pienestä taajamasta. Pinkki rakennus yo. kuvassa on 1600-l. peräisin oleva raatihuone.



Merkittävin rakennus on 1100-l aloitettu linna. 1400-l. alussa se tuhottiin, mutta sitten 1550-l. puolivälissä syntyi nelisiipinen linna. 1800-l. alussa Baijerin eka kuningas Max Joseph kuitenkin purki säästövimmassa huonokuntoiset kolme siipeä pois. Sisällä salissa saksalaisen oloinen kasettipuukatto. Käsittääkseni sisään pääseen vain kun siellä on tilaisuuksia mm. konsertteja. Minun käydessä vain kahvio oli auki. Siellä on erinomaisen herkullisen näköisiä kakkuja ja leivoksia, että kannattaa välttää. Linnan takana on puutarha, joka kesällä on varmaan nätti. Linnan vierestä näkyi mm. 20 km päässä sijaitseva kämppäni viereinen Olympia-torni.



Taidemuseo (Gemälde-gallerie) sijaitsee raatihuoneen (Rathaus) vastapäätä ja St. Jacobin kirkon vieressä. Siellä oli lähinnä 1800-l. lopun ja 1900-l. alkupuolen tauluja sekä grafiikkaa. Minua miellytti erityisesti eläinaiheiset työt: useassa taulussa oli lampaita, yhdessä oli pari lehmää ja ankkoja pellolla, yhdessä oli kanoja pitkässä nurmessä, ja yhdessä taulussa nimeltä "Kaverukset" oli aasi ja koira. Maalaisaiheet olivat siis paikallisten taiteilijoiden näköpiirissä. Yksi kiintoisa työ tehtaasta, missä oli naisia salissa pöydän ääressä ompelemassa jotain värikkäistä kankaista.

(Jotkut taiteilijat hokaavat, että keskitason teknisillä taidoilla voi saada huomiota herättäviä tauluja aikaan, kunhan vaan valitsee epätavallisen aiheen (ns. nykytaide on asia erikseen). Tuolla tuli mieleen Urpo "Upi" Martikaisen akvarellit, joita näin Mikkelissa galleriallisen (työt myytiin siellä aika tarkkaan) ja nyt niistä on ilmestynyt kirjakin. Sen kotisivun galleriassa on mm. hinaaja ja lammastaulu, mutta valitettavasti traktori-taulua ei näy. Helppo ratkaisu on tietysti maalata vaikka tuttuja paikkoja niin kuin Mika Törönen tai Kimmo Pälikkö Helsingistä, mutta ne ei ulkopaikkakuntalaisia kiinnosta.)

Yläkerran teemana oli Tsekin ja Puolan rajalla sijaitsevan Riesenbirgeen liittyvät työt. Se oli vähän kuin meidän Koli, mikä veti taiteilijoita puoleensa. 1900-l. alussa niillä oli oma seurakin. Meidän Koli maalarit voittaa nuo mennen tullen.



Samalla lipulla olisi päässyt Neue Galeriehen eli nykytaidetta esittelevään näyttelyyn, mutta se oli nyt kiinni remontin takia. Kolmas paikka, johon tällä 5 euron kombi-lipulla pääsi oli viereinen Bezirksmuseum eli lähialueen historiaa esittelevä museo. Siellä oli mm. kotitalouteen liittyvää esineistöä ja parihuonetta makuhuoneen ja tuvan kopioita. Kansallispuvuntapaisia vaatteita oli myös ja erikoisin ja isoin esine oli vaunut Kammerwagen (kamarivaunut), johon pakattiin morsiamen tavarat naimisiin mennessä. Kapiokirstu jää tuon rinnalla sillä vankkurin kyydissä oli sänky kaikkine tykötarpeineen ja takaosassa vaatekaappia huolellisesti viikattuine liinavaatteineen ja pukuine. Kts. kuva vastaavasta viritelmästä.

Museon vaihtuvassa näyttelyssä oli teemana Rübezahl, mikä on saksalainen "vuoren herra" satuhahmo. Rübe on nauris, juuresta tai jossain porkkaanaa ja lanttua tarkoittava merkitys. Ehkä nimi juontuu tarinasta, jossa sen vangitsema neito vaatii sen laskemaan pellon juurekset ja jos se sekoaa laskussa niin sen pitää päästää nainen. Laskennan aikana neiti karkasi. Nimestä on muitakin selityksiä.
Näyttelyssä oli monenlaista kuvataidetta siitä ja siitä on tehty lauluja ja jopa oopperoita, näytelmiä yms. Yleensä sillä on pitkä parta ja kyhmyräinen pitkä kävelykeppi (kts. kuvahaun tuloksia). Ensimmäinen tarinakokoelma ilmeisti 1600-luvulla. 1800-l. hahmosta tuli em. Riesengebirken matkamuistoa. Näyttelyssä olikin mm. erilaisia astioita. Kummassakin museossa tekstit olivat vain saksaksi.

Myrskyä lavalla

Kävin Staatstheaterissa eli pääoopperanäyttämöllä der Sturm baletissa. Ostin lipun samaisena päivänä. Näkyi tuolla olleen vielä tyhjiä tuolejakin, mutta kai omasta aloitteestani pyysin seisomapaikkaa keskeltä (2. parvi (2. Rang). Olipa siellä työkaverikin, joka oli tänään saanut päähänsä ostaa lipun.

Tarina on Shakespearen näytelmästä The Temptations (1611), joka on suomeksi Myrsky ja samoin saksaksi der Sturm. Musiikki koostui oli Anton Brucknerin 4. sinfoniasta, Tsaikovskin jostain La Temptetestä ja fantasiasta (op. 18), mutta ennen kaikkea Sibeliuksen Myrskystä (1925-26) nro 2, Op. 109 numerot 2-8. Tanskalainen kustantaja tilasi sen Sibbalta ja siksi sen kantaesitys oli Köpiksessä. Minulle vain yksi osa siitä oli selvästi tuttu. Juutupesta löytyi itse myrskykin. Kaikkien musiikki oli hyvää ja tuo sali on juuri sopivan kokoinen orkesterimusiikille. Em. linkistä löytyy myös juonikuvaus.
Luovutin jo ennen näytökseen lähtöä, etten tule tanssin tapahtumia ymmärtämään. Hyvä jos tekstitetyssä oopperassakaan olisi niin käynyt.

Esityksessä oli dramatiikkaa, sillä noin vartin esityksen alussa naistanssija tuli hypystä nätisti sanottuna istualleen alas. Hetken istuttuaan kipitti sivuun ja toinen näyttämöllä ollut perästä. Sitten meni verho kiinni ja musiikki vaimeni. Heti alkoi puheensorina ja muutaman minuutin kuluttua joku setä tuli kertomaan, että siellä on lääkärihoito menossa ja nyt pidetään vartin paussi, joka luonnollisesti venyi. Myöhemmin oli myös toinen virallinen paussi.
Yleisön joukossa näin parikin keski-ikäistä miestä, joilla oli pikkutakkiin ommeltu punainen risti. Lisäksi rivin päätypaikan vieressä istuneella oli mukana punainen reppu. Ehkäpä lääkäreillä on vapaaehtoinen vuorottelu ilmaisiin esityksiin.

Kumpikin näytös kesti vajaan tunnin. Koska oli myös leveä pehmustettu kaide, ei seisominen ollut liian rankka. Hinta oli kohtuullinen 10 euroa.

P.S Yle Teemalta olu lauantaina tullut ilmeisen ansiokas tositapahtumiin pohjautuva elokuva "Pianisti", joka kertoi puolalaisesta pianistista, joka joutui 2. maailmansodassa Varsovan ghettoon. Pitänee etsiä DVD.

Eräs tunnetuimmista 2. maailman sodan vankileireillä syntyneistä klassisen musiikin teoksista on Olivier Messiaenin "Quatuor pour la fin du temps" (1941) eli aikojen lopun kvartetto.

"The quartet was premiered in Stalag VIII-A in Görlitz, Germany (currently Zgorzelec, Poland) on January 15, 1941, to an audience of about four hundred fellow prisoners of war and prison guards (Rischin, 2003: 62). Messiaen later recalled of the occasion, "Never was I listened to with such rapt attention and comprehension." (Stevenson 2005: 843)" (wikipedia).

P.P.S Matti Salmisen uusi CD Finnish Songbookin arvostelussa Baijerin Radion toimesta todetaan Finlandia-talon olevan Suomen paras konserttisali, ettäs tiedätte, jos joku muu toista väittää. Musiikkia kehuttiin ja todettiin "Dunkelheit liefert die musikalische Grundfarbe - aber hat jemand etwas anderes erwartet?" (pimeys tuo musiikkiin perusvärin, mutta odottiko joku muuta?)

Perunaa

Viikon ruokalistalta löytyi mm. perunalaatikkoa, joka tarjoiltiin suorakulmionmuotoisena eikä lautaselle kauhalla mätettynä. Peruna oli leikattu pieniksi lohkoiksi, ei niinkään siivutettuina. Liha (semmoinen harmaaseos) muistutti lihamureketaikinaa, joten se siitä tuli kohtuullinen kiinteä paketti. Pohjalla oli yllätyksenä keräkaalin pari lehteä ohuena kerroksena. Maistui ihan hyvältä.

Perjantaina kävin teknillisen yliopiston kahvion pikalounaslinjalla. Harvinaista oli, että oli keittoa päälounaana. Olisiko ollut ensimmäinen kerta? Tarjolla oli hernekeittoa (Erbseneintopf), jossa oli kyllä paljon perunaa ja hieman porkkanaa sekä ripaus jotain maustetta. Lihaa oli, mutta nakkimakkarasiivujen muodossa (kts kuva). Esimerkiksi tämän sivun kuva 1:sta näkyy, että makkaran voi viskata rokkaan myös kokonaisena. Oikeastaan tuo herne-peruna-porkkana sekoitus voisi olla ihan hyvä kompromissi, jos normaali hernekeitto ei käy. Makua tuossa ei paljoa ollut. Saksalaista työkaveria huvitti idea lisätä siihen sinappia enkä jaksanut itsekkään hakea sitä.

Beethovenin 9.

Torstaina kävin klo 20 - tai Saksalaisellä täsmällisyydellä n. 10 myöhässä - alkaneessa Beethoven konsertissa Filharmoniassa. Isossa salissa oli porukkaa, mutta paljon olisi vielä mahtunut. Minulla yllättäen oli lippu halvimmasta päästä ja siksi vastaanotto etenkin laulusolistien kanssa vähän kärsi. Soittimet kyllä on saatu hyvin kuulumaan.

Ensimmäinen numero oli Fantasia pianolle, orkesterille ja kuorolle op. 80 (v, 1808). Wikipedia kertoo, että se toimi myös Beethovenille 9. sinfonian alkuvaiheena saksalaisine kuoropätkineen ja iloisine musiikin vaihteluineen. Se alkoi muutaman minuutin piano-osuudella (Baarenpoimia Berliinistä hyvällä laadulla). Kapellimaisteri soitti itse flyygeliä ja välillä huitoi orkesterille kun ehti (niin kuin Daaviddi tässä). Kuvanlaadultaan heikossa made in China versiossa S. Osavalla on solistinaan Lang Lang, joka on maailman ykköspianisteja, ettei tuommoinen kappale aseta varmaan mitään haasteita. Beethovenia kuunnelleet varmaan tunnistavat musan Beethoveniksi vaivatta.

Mukana olivat kuoron lisäksi myös kuusi solistia (laulajaa), jotka olivat mukana yhdeksännessä sinfoniassa, joka oli konsertin toinen numero. Viulisteja oli n. 25 kpl, sellistejä kuusi ja kontrabasisteja samoin. Puhaltajia oli ekassa sinfoniaa vähemmän. Patarumpalilla on kovasti hommaa erityisesti sinfoniassa.
Fantasia kesti vain parikymmentä minuuttia ja sitten oli hieman ikävästi jo eka paussi. Saatiinhan siinä ajassa piano työnnettyä komeroon ja tuotua tilalle terassi, josta on hyvä huituo sekä jakkarat solisteille.

Fantasia nyt ei ehkä niin säväyttänyt, mutta sen sijaan yhdeksäs sinfonia (v. 1824) ansaitsee olla yksi kuuluisimmista klassisen musiikin teoksista. Ekan osan (tässä maestro Bersteinin johdolla) musiikki on paikoitellen niin hyvää, että sitä voisi olla Mozartin säveltämää. Toki siinä mennä romantiikan puolelle pääasiassa. Rymistelyteemalla alkava 2. osa on reipas, mutta sitten tulee hidas osa (tässä molemmat maestro Herbert von Karajanin johtamina) olisi optimaalista musiikkia aamuherätykseen. Viimeisessä osassa tulee sitten tuttu "oodi ilolle", jonka teksti pääosin kuuluisan runoilijan Schillerin sulasta.

Oodi ilolle sävelmää käytettiin jakautuneen Saksan (yhteinäinen joukkue) kansallishymnin korvikkeena olympialaisissa 1956-68. Karajan sai nakin sovittaa sävelmä Euroopan hymniksi ensin Euroopan neuvosto käytti sitä v. 1972 alkaen ja yleisemmässä käytössä 1985 alkaen.
Hymy-julkaisun Esko Seppäsen kolumnin mukaan hän eikä Stubbikaan nouse seisomaan tuota esitettäessä kun se ei ole mikään kansallislaulu: "On yksiselitteisesti niin, että Eurooppa-hymnin soidessa ei kenelläkään ole ylösnousemisen velvoitetta saati pakkoa. Se kannattaa muistaa tilaisuuksissa, joita Suomen euroeliitti järjestää synnyinmaassamme EU:n vallan propagoimiseksi." Ettäs tiedätte nyt varoa!

Siitä kai pakko pistää M:n philharmoonikkojen pitkäaikaisen kapellismestarin (1979-96) romanialaissyntyisen Sergiu Celibidachen (1912-1996) musiikkiversio ilman videota. Celi johti Furtwänglerin jälkeen Berliinin filharmoonikkoja 45-52 ennen Karajania, että oli varmaan aika lahjakas.

Karajanin ja Bernsteinin (3,5 min monologi ja johtaminen Oodista) ei olisi tarvinnut huitoa lavalla eläkeikäisenä, sillä rahaa oli kumpaisellakin. Noihinkin setiin on saatu politiikka sotkettua, että itävaltalainen Karajan ei olisi tykännyt Amerikassa asuneesta juutalaisesta Bersteinista ja juutalaiset huippumuusikot kieltäytyivät esiintymästä natsien piireissä liikkuneen Karajanin kanssa. Aiheeseen, josta pitää joskus jatkaa, liittyen huonolaatuinen video finaali Furtwänglerin johtamana hakaristi lipun vieressä. Oli ilmeisesti ideologiaan yhteensopivaa musiikkia siitäkin huolimatta, että "runo kuvastaa Schillerin idealistista näkemystä ihmiskunnan veljeydestä."

"O Freunde, nicht diese Töne!
Sondern laßt uns angenehmere
anstimmen und freudenvollere.
Freude! Freude!

Freude, schöner Götterfunken
Tochter aus Elysium,
Wir betreten feuertrunken,
Himmlische, dein Heiligtum!
Deine Zauber binden wieder
Was die Mode streng geteilt;
Alle Menschen werden Brüder,
Wo dein sanfter Flügel weilt."

jne. kts. käännös englanniksi ja kohdat, mitkä Beethoven ja mitkä Schiller kirjoitti.

Sinfonia jäi Beethovenin viimeiseksi ja wikipedian mukaan hän oli jo sävellyksen valmistuessa täysin kuuro."Toinen osa jouduttiin keskeyttämään hetkeksi yleisön suosionosoitusten vuoksi. Esityksen loputtua oli hetken hiljaista. Sitten yleisö puhkesi suosionosoituksiin. Beethoven itse havaitsi tämän vasta, kun Caroline Unger juoksi näyttämölle, tarttui häntä kädestä ja käänsi yleisöön päin. Kun yleisö puhkesi suosionosoituksiin viidettä kertaa, poliisipäällikkö huusi "Hiljaa!"" Eilenkin aplodit kestivät hyvinkin kymmenen minuuttia ja kapellimestari ja ei-niin-huippu-laulusolistit tulivat kai viisi kertaa lavalle takaisin.

Alpines Museum

St. Lukasin vieressä keskellä Isar joen uomia sijaitsee saarella Alppi-museo, joka on Deutscher Alpenvereinin (Saksan Alppiyhdistys). Se on normaalin näköinen talo, sillä museo avattiin 1996 uudelleen kun entinen 1907 perustettu museo tuhoutui sodan aikana, mutta tärkeimmät esineet olivat muualla tallessa ja ovat nyt ilmeisesti Innsbrukin museossa Itävallassa. Pihalla on erilaisia kiviä, joista osa saattaisi olla yhtä hyvin suomesta.
Olipa siinä karttaa ihmettelemässä joku partiolaista muistuttava tyyppi.

Museossa oli luonnollisesti mitä olettaa saattaa. Aika paljon taidetta Alppimaisemista. Kokoelma on tuhansia töitä, joista on esillä jokunen kymmen. Ei muistaakseni mitään suuremmoisia töitä (suomalainen makugeeni ei saata olla sopiva noilla maisemille). Esineistöä oli kiipeilyvarusteita monenlaisia ja lisävarusteita kuten vanhoja kompasseja, korkeusmittari ja monia erilaisia kameroita. Vaatteita voi katsoa museon sivulta kuvaa klikkaamalla. Vanhoihin kauniisiin tieteellisiin mittalaitteisiin yms. kannattaa muuten tutustua Genevessä ja kameroihin läheisessä Veveyssä.

Kirjoilla on tärkeä osa Alppi-kulttuuria. Talossa on 55 tuhannen niteen kokoelma, joka on saatu mm. lahjoituksilla kun edellinen kokoelma paloi. Seinillä oli runsaasti valokuvia vuoristotuvista, joista jotkut ovat hyvinkin edistyksellisiä kivoine sisävessoineen ja keittiöineen.

Kansallisosialismin synkkää aikaa ei piilotella vaan erilaisia hakaristiprenikoita ja propagandaa on esillä useammassa vitriinissä. Juutalaiset saivat lähteä alppiseurasta jo 1924. Alppiharrastus oli kans.sos. ideologialle hyvin sopiva harraste sillä vuorikiipeily oli eräänlaista taistelua ja silloiset vuorien valloittajat olivat suuria sankareita. Tietysti armeijalla oli vuoristojääkärijoukot, joita tavataan Taistelutoverit TV-sarjassakin.



Mikäli sattuu olemaan geologi tai jäätikkötutkija niin museo voi kiinnostaa myös. Oli siellä toki geologiaan liittyvää tietoutta tarjolla. Alla olevassa kuvassa on jonkinlainen arvio globaalin jään määrän vaihtelua 500'000 vuoden näkökulmasta ja kuuluisia jäätikkötutkijoita (ilmeisesti ei kuitenkaan tuo kuvan kukkahattu-täti remmi) (klikkaa kuvaa niin näkee lukea).



Vaihtuvassa näyttelyssä olisi ollut erilaisia murteita CD levyillä sijaitsevillla näytteillä ja sitten oli lapsille suunnattua materiaalia.
Pääsylippu oli neljä euroa, mikä on melko kohtuullinen hinta. Saksan taito on must. Todennäköisesti Sveitsista (Bern) tai Itävallasta (Innsbruck) löytyy parempiakin vastaavia museoita. Esimerkiksi Ranskan Chamonix'n juurella on paikalliseen alueeseen keskittynyt museo (en käynyt).

Ulkomaalaistilastoja

[Kuvassa tammikuista surffausta joessa (vesi tulee mitä todennäköisimmin Isarista) Mynssenin Haus der Kunst museon vieressä. Setiä oli useita ja taitavasti ne liikkuivat sivuttain laudoillaan ja välillä vaihtoivat vuoroa.]

Saksan suomalaisten seurakuntalehden artikkelin mukaan v. 2007 henkilöitä, joilla on vain Suomen kansalaisuus asui Saksassa 3986 miestä ja 9048 naista. Ikäryhmien prosenttiosuudet:

• alle 20-vuotiaita 9,2%
  
• 25-35 vuotiaita 20,1%
  
• 55-65 vuotiaita 25,2%
  
• yli 65-vuotiaita on 6,5%
  

Tilastojen mukaan 44% on naimisissa: miehistä 28,2% (18,9% saksalaisen kanssa) ja naisista 51,1% (saksalaisen kanssa 48,9%). Maahan tai pois maasta muuttaneista 25-35 vuotiaiden osuus oli suuri (54% ja 56%). 30% on ollut yli 29 vuotta maassa. Minä siis sovin tilastojen puolesta ainakin muuttotilastoihin ja sivilisäätyyn eikä ikäluokkakaan ole kovin pieni. Voi olla Epsanjassa hiukka enemmän suomalaisia vanhuksia kuin täällä kylmässä pohjoisessa.

Mitä pelkästään Baijerin tilastoihin tulee niin 12,5 miljoonasta asukkaasta 1,2 miljoonaa eli 9,5% on ulkomaalaistaustaisia.
Mynssenin 1,3 miljoonasta oli 0,31 milj. ulkomaalaista, joista suomalaisia 698 henkeä. Tässä kaupungissa ulkomaalaisten osuus on siis 23%, mikä ylittää Berliinin osavaltion 14% kirkkaasti. Frakfurt ohittaa kai Mynssenin kolmella prosentilla, mutta vielä nämä jäävät Genevestä etäälle, jossa ulkomaalaisten osuus on n. 45%.

Vertailun vuoksi Suomen 5,17 miljoonasta asukkaasta oli 0,13 milj. ulkomaalaista eli 2,5%.
Helsinkikään ei yllä kuin 6,3%:iin ja Espoon luku on prosentin vähemmän (lähde). Etelä-Karjalan tilastot viime vaalien aijalta kertoo, että Lappeenranta luonnollisesti johti 2,8%:lla ja Imatra tuli kakkoseksi 1,7%:lla. Kouvola yllättäen ohitti Lappeenrannan 2,9%:lla. Ruokolahden ulkomaalaisten osuus oli 0,6% ja Puumalalla reilun prosentin kymmenyksen suurempi.

P.S Blogisti Kemppinen kielsi tänään olevansa russofobisti. Toissa viikolla tuli aiheeseen liittyvä radio-ohjelma.

St. Lukas

Isar joenuoman vieressä lähellä Maximiliania ja St. Annaa sijaitsee kovin saksalaisen näköinen St. Lukas (Luukkaan kirkko) vuodelta 1893. St. etuliitteestä huolimatta kyseessä on ev.lut. kirkko. Järjestyksessään kolman Mynssenissä.
Kirkon sijainnista käytiin kädenvääntöä. Kuningas Ludwig I ei olisi halunnut antaa kuvaa, ettei M ole täysin katollinen.



Viimeistään sisustuksesta huomaa eron katolliseen: ovella ei ole vesiläträysastioita, ei ole sivualttareita Marioineen ja kynttilöineen ja sisustus on hyvin karu erikoista alttaria lukuunottamatta. Katosta roikkuvat psalmikankaat oli kai tilapäistä taidetta. Alttarilla ja kirkon ulkopuolella oli rakennustellinkejä, sillä kirkko on ollut vuosia miljoona remontin tarpeessa. Keräysjulisteita ja vakituisia kolikkolippaita on vähän joka kirkossa.



Kirkko koki pommitukset 6.-7.9.1943, jolloin komeat lasimaalaukset menivät palasiksi. Nyt vain yhdessä on vähän punaista väriä keskellä. Muuten se säilyi sodasta niin hyvin, että miehittäjät käyttivät sitä kirkkonaan vuodesta 1945 50-luvulle.

WaltD:n taidenäyttelyssä

[Tekstiin littymätön kuva on tältä aamulta Giselastrassen U-Bahn pysäkillä. En tiedä kuka tuo ukkeli on, mutta pitkä se on (jos näette ihmisen kävelemässä oven vieressä. Toinen seppätaiteellinen kuva on läheltä taidenäyttelyä erään pankin ulko-ovelta.]

Odeonsplatzin lähellä luksusliikkeiden ohessa on Hypo-Kunsthalle, joka on HypoVereinsbankin kulttuurisäätiön omistuksessa. die Hypothek on muuten kinnitys, pantti, hypoteekki; rasite. Suomessahan pankeilla oli ja on kanssa hienoja kokoelmia tosin 90-l alussa ne koki fuusioita, joista muistona on Meritan taidesäätiön nimi ja taitaa hankinta olla nykyisin vähäistä. OKO:n taidesäätiön kuuluisin teos taitaa olla Stradivarius ja muutamat muut arvojousisoittimet.

Tänään maanantaina lippumaksoi 5 eur 10 euron sisään ja illalla siellä oli odotettavissa ruuhkaa, mutta mahtui sinne silti hyvin. Tällä viikolla päättyvän näyttelyn nimi oli Disneys wundebase Welt eli Disneyn ihmeellinen maailma. Lähinnä siinä esiteltiin Waltin (1901–1966) vaikutuksen alla syntyneitä piirroselokuvia kuten Mikki Hiiri (Höyrylaiva Ville, 1928), Lumikki ja 7 kääpiötä (1937), Pinokkio, Liisa Ihmemaassa, Prinsessa Ruusunen, Dumbo, Peter Pan, Bambi ja Viidakkokirja (1967). Tulin ajatelleeksi, etten ole nähnyt varmaan yhtään niistä. Joissain niissä musiikilla, kuten Bachilla ja Tsaikovskin Pähkinänsärkijällä tai Beethovenin Pateettisella sinfonialla on ollut tärkeä rooli.
Muuten, kuuluisa logiikko Kurt Gödelikin tykkäsi Dineyn töistä ja katsoi Lumikin kolme kertaa ja tykkäsi myös Bambista (lähde).

Näyttelyssä oli hauskasti neljä elokuvapätkää rinnakkaispyörimässä: toisessa oli mustavalkoinen oikea elokuva, ja toisessa Mikki / Aku filmi. Esimerkiksi Chaplinin nykyajassa Chaplinia syöttää automaatti, ja Akua kanssa. Tai Mikki hullun tiedemiehen käsittelyssä tai Minni King Kongin kainalossa.Elokuvista näyttelyssä oli filmipätkien lisäksi Disneyn (usein nimettömäksi jääneiden) taiteilijoiden töitä. Niitä oli mukava katsella. Monet olivat guassilla paperille tai sellofaanille tehtyjä. Ihan sen tasoisia pastellitöitä, mitä viime vuonna oli Hgin Pixar-näyttelyssä ei ole.

Olennainen osa näyttelyä ovat satujen aiheisiin liittyvät veistokset, esineet ja maalaukset aina Dalista lähtien. Dalmatialais-koira elokuvaan littyen oli taulu, jossa oli naisella vinttikoiria vieressä. (Saksaksi Windhund eli tuulikoira kuulostaa suomen vinttikoiraa fiksummalta sanalta - ehkä se peräti jountuu tuosta saksan sanasta?) Vanhimmat työt kuten Dyrerin piirros ja kiinalainen pitemmän puoleinen piirros olivat 1500-luvulta, mutta monet teoksista olivat 1800-l. romantiikan aiheita luonnolliseseti. Näyttelyn sivullä näkee kolme 1900-l. taulua. Olipa Villa von Stuckin taiteilijan Nymphien-maalaus ja patsas päässeet näyttelyyn. Näyttelyssä korostetaan sitä, miten ennen Disneytäkin eläimistä tehtiin ihmisten kaltaisia hahmoja ja miten Disney teki myös puista eläviä. Siinä kohtaa oli muuten Gustave Doren hieno menninkäismetsä öljyvärimaalaus. Oli siellä jossain kirjavitriinissä perinteistä Doren grafiikkaakin. Kirjoja siellä olikin paljon. Joku oli mm. läheisestä Baijerin kansalliskirjastosta. Kanadalaisen vastaavan näyttelyn sivu tietää kertoa, että Walt toi 11 viikon Euroopan reissulta tuliaisiksi 350 kirjaa eri kuvittajilta! Vahva ja vauras jätkä.



Näyttely oli kohtuullisen kokoinen. Mikä hämmästyttävintä, se jostain syystä matkaa seuraavaksi Helsingin Tennispalatsiin (25.2. - 31.5.2009), jossa se Pixar-näyttelykin oli. Muualla Euroopassa sitä ei kai nähdäkään. Tuosta tulee varmasti suosittu. Tuskin voi parempaa koko perheen taidenäyttelyä koota. Helposti avautuvaa taidetta laadusta tinkimättä.
Suomessa näyttely on nimetty Walt Disney ja Euroopan taide. En kyllä ymmärrä. Oli siellä kiinalaista ja kai ne Disney studion työt on ihan Made in Ameriikka. Lisäksi luvataan, että näyttely "kertoo paitsi populaari- ja korkeakulttuurin myös eurooppalaisen ja amerikkalaisen taiteen välisistä yhteyksistä". En ymmärrä tuotakaan. En minä mitään Britney Spearsia siellä nähnyt.

Dachaun KZ

Kävin tänään Münchenin ja Schleissheimin viereisessä pitäjässä Dachaussa ja sen keskitysleirimuistoalueella. Dachauhun pääsee S2 junalla keskustasta ja sitten asemalta linja-autolla perille. Matkaan kannattaa varata ainakin tunti. Sisäänpääsy on ilmainen, mutta jos haluaa audioguiden, lyhyen tai pitkän opastuksen niin ne maksaa 1,5-3 eur. Valtio siis tukee asiaa.
Vuosittain käy 800000 turistia. Tänäänkin siellä oli turisteja monista eri maista. Näkyi kuusi suomalaistakin.



Minä osallistuin 2,5 tunnin englanninkieliselle opaskierrokselle, joka alkoi museosta, kiersi parakin ja krematorion ja lopuksi oli 20 minuutin dokumenttielokuva.
Museossa tekstit ovat sentään sekä saksaksi että englanniksi. Luettavaa riittää. En tullut ajatelleeksikaan, kuin kansainvälinen paikka Dachau oli vankien puolesta. Suomestakin oli ollut viisi miestä (ketkä, milloin ja miksi? En tiedä. Veikkaan juutalaisia).



Dachaun rooli oli erityinen sillä se perustettiin jo 1933 poliittisten vankien "suojelemiseen". Dachausta otettiin mallia kaikin tavoin muita leirejä varten.
Berliinin parlmenttitalon palon jälkeen säädettiin laki, että kenet tahansa voidaan vangita ilman oikeudenkäyntejä. Vankilat eivät riittäneet alkuunkaan Hitlerin tarpeisiin vaan tarvittiin keskitysleirisysteemi.
Luin äskettäin paikallista taidelehteä, jossa oli juttu kapellimestari Ludwig Stahlista, jonka juutalainen isä joutui KZ Dachauhun, mutta vain 11.11-7.12. Sitten he onnistuivat matkustamaan Amerikkaan 1939. Jotkut siis pääsivät sieltä ainakin vielä 30-luvulla poiskin. Outoa, että ko. paikka tuli myöhemmin niin monelle yllätyksenä.



Aluksi vankeja oli (vain) 5000. Silloin oli kaiketi mahdollista nukkua yksi henkilö per vuode ja käydä kerran viikossa suihkussa. Vuosien mittaan porukkaa oli 35000, jolloin oli neljä henkeä per vuode. Kävelevät luurangot eivät leveyden puolesta paljoa tilaa vie.




Parakkeja oli n. 35 (kts. ilmakuva alueesta, jossa vasemmalla oli siis SS-miesten alue erikseen.). Keskellä oli kylpyhuone ja WC. Molemmissa päissä saattoi asua esim. 400 ihmistä. Joten ruuhkaa riitti. Herätys oli klo 04. Sitten oli aikaa peseytyä, syödä soppaa/korvike kahtia ja klo 05.15 piti olla laskennassa pihalla. 5000 vangin laskenta kesti vähintään tunnin jolloin piti seisoa pihalla asennossa luonnollisesti kelistä riippumatta.
Illalla oli sama uudelleen. Asennossa seisottaminen oli myös rankaisukeino. Koko porukan seisottamisennätyksen arvioidaan olevan 20 tuntia, kun etsittiin karkuria. Vihdoin se löytyi ja teloitettiin.



Liikkumisesta seurasi tietysti rangaistus, kuten monesta muustakin asiasta, kuten jos viltti oli huonosti pedattu, lattia ei ollut siisti tai alumiiniset aterioimisvälineet eivät kiiltäneet hopeanlailla. Museossa on esimerkiksi pöytä ja keppi, jolla lyötiin 25-50 kertaa vangin laskiessa lyönnit. Mikäli taju lähti aloitettiin laskeminen jostain aiemmasta kohtaa uudelleen. Lisäksi tyypillinen rangaistus oli sitoa kädet selän taakse ja siteeseen liitetystä narusta jätetään kroppa roikkumaan tunniksi ylös. Ruokailun kieltäminen tuntuu siis kevyeltä rangaistukselta. Seisontakopissa puolestaan ei juuri mahtunut kuin seisomaan ja sitä saattoi kestää kuusikin vuorokautta. Rangaistuksen jälkeen joutui takaisin työhön. Rangaistus tietysti seurasi, jos työteho ei ollut tyydyttävä.



Huonokuntoisemmat joutuivat lääkärintarkastukseen. Jos ei katsottu paranevan pian, joutui sairasparakkiin, josta päätyi junanvanuihin ja esimerkiksi Auswitschiin kaasutettavaksi. Myös Itävällassa Linzin lähellä oli kaasutuslaitos. Myös Dachaun krematoriossa oli kaasukammio, mutta sitä ei jostain syystä käytetty. Ensimmäinen polttouuni rakennettiin 1942, mutta pian piti laajentaa toiseen rakennukseen usealla uunilla. Sodan loppuvaiheessa loppui hiili eikä kaikkia ruumita ei pystytty polttamaan. Niitä oli isot kasat alueella ja junanvaunuissa odottamassa amerikkalaisia. Joukkohautoja kaivettiin parin kilometrin päähän pari ja jokaiseen meni ainakin yli tuhat. Koska 1945 monet olivat niin heikossa kunnossa, 2000 kuoli vielä amerikkalaisten saavuttua (29.4.1945).



Sodan loputtua aluetta tarvittiin asuntoalueeksi ja siinä se toimi 1960-l. alkuun asti. Tietysti parakit purettiin ja rakennettiin parempia tilalle. Sitten ne päätettiin repiä alas ja tehdä alueesta muistoalue (1965). SS:rakennukset olivat amerikkalaisten joukkojen käytössä ja sittemmin Baijerin mellakkapoliisin. Siellä on vain kaksi parakkia rakennettu uudelleen. Loppujen pohjat ovat täytetty sepelillä ja niissä voi olla muistolaatta. Juutalaiset olivat omassa parakissa. Heidän kohtelunsa oli surkeinta. Jostain syystä Dachauhun kuskattiin erityisesti katollisia pappeja yms. parisen tuhatta.





Alueella on pyöreä torni edustamassa katollista kirkkoa, oudon näköinen rakennus juutalaisten synagoogana, ruma betonipunkkeri ev.lut. kirkkona sekä aidan ulkopuolena on pieni ortodoksinen puurakennus, joka rakennettiin NL:n hajottua. Tänään erään parakkipohjan edessä oli parinkymmenen ihmisen seurue pitämässä muistotilaisuutta parin nunnan johdolla. Koska krematorion tuhka on käytännössä levitetty sen ympäristöön, on siinä rehevä puisto, joka toimii eräänalaisena hautausmaana. Muistomerkissä lukee tyyliin "uhrien muistolla ja eläville varoitukseksi". Dachaun kuolleiden luvuksi on kirjattu 43000. Kaiken kaikkiaan vankeja oli 200000. Teloituksen koko myös leirin johtaja Pohl muutama vuosi Nürnbergin oikeudenkäynnin jälkeen. Myös amerikkalaiset ja vangit tappoivat leirin vartioita, mutta pääsyylliset olivat jo karanneet.

Kun ihmiset saapuivat portin läheiselle junalaiturille, he marssivat tunnetun "Arbeit macht frei" eli "työ tekee vapaaksi" portin läpi. Sitten mentiin rekisteröitäväksi ja saatiin numero, jota henkiöistä käytettiin (oli myös paidassa ommeltuna). Omat tavarat jätettiin säilöön ja suihkun kautta virallisiin vaatteisiin. Parakkien kaapeissa oli toinen vaateparsi sillä toinen oli työtä varten ja joskus vaatteitakin pestiin. Likaantuminen tai napin kadottaminen tietysti saattoi olla rangaistuksen aihe.

Aluetta ympäröi sähköpiikkilanka-aita. Lisäksi oli 8 m leveä nurmikko kaista, johon astuminen merkitsee "saa ampua konekiväärillä" vartiotorneista, joissa oli kaksi vahtia 24 h/vrk. Lisäksi oli leveä oja ja vielä alue, jossa oli vahteja ja koiria. Vain yksi kommunisti onnistui pakenemaan alueelta 1934. Hän kuoli kolmen vuoden päästä Neuvostoliitossa, ja lisäksi hänen vaimo kuoli keskitysleirillä. Dachau oli miesten leiri pitkään kunnes sodan loppuvaiheessa, jolloin jouduttiin perääntymään idästä, tuotiin myös naisia. Säännöt olivat kummallekin sukupuolelle samat. Eräs vartijoiden käyttämä konsti päästä eroon ikävästä vangista oli heittää lakki nurmikolle ja käskeä hakemaan se. Nopeimmat ehkä selvisi pois, mutta teloitettiin karkausyrityksestä myöhemmin. Ja jos ei totellut, niin voihan sen teloittaa siitä hyvästi sitten.

Työpäivän pituus oli 12 tuntia. Alueella tehtiin Messerschmitin osia ja muutenkin aseiden valmistus oli keskeinen työ, mutta toki mm. rakennettiin rautateitä tai peitettiin pommitusten tekemiä kuoppia lentokentällä. Läheisillä pelloilla viljeltiin mm. yrttejä, joita myymällä armeija sai rahaa. Kaneja kasvattamalla saatiin karvaa sotilaiden takkeja lämmittämään. Tunnetuista firmoista mainittakoon BMW, jossa lentokonemoottoreita valmistettiin ja esimerkiksi Agfa. Mikäli tehtaisiin oli päivittäin liian pitkä työmatka tehtiin vankileirejä lähemmäksi.
Työstä tarttui mukaan ilmeisesti osia, että eräs pystyi pitämään päiväkirjaa, josta on julkaistu yli 500 s. kirja. Tietysti muistelmia on julkaistu useita. Lisäksi oli pystytty väsäämään radio, jolla voitiin kuunnella radio Moskovaa ja BBC:tä moraalia ylläpitämään.

Lääketieteelliset testit palvelivat lääkkeiden kehitystä eli esim. tartutettiin malariaa ja ja testattiin tehoavatko lääkkeet. Painekammiossa saatiin selville paineen kesto. Merenkäyntiä varten juotettiin suolavettä ja otettiin aikaa kauanko kylmässä vedessä selviää. Kirput ja muut syöpäläiset olivat riesana ja erilaisten tautien levittäjinä.
Kotilukemiseksi on tarjolla audioguiden englannin kielinen
teksti. Uusia ja vanhoja kuvia wikipediasta (Block X on siis uudempi krematorio).

Schack Galerie

Villa Stuckista 500 m keskustaan päin ennen Baijerin kansallismuseota (kts. kartta) on kreivi Schackin nimeä kantava taidegalleria. Adolf Friedrich von Schack (1815-94) oli ensin juristi ja diplomaatti pohjoissaksassa, mutta sitten hänestä tuli runoilija sekä kirjallisuushistorioitsija. Aiemmassa kirjoituksissa mainittu sivistynyt Maximilianin II kutsui hänet Müncheniin 1956. Schackin ammatin huomaa sillä monet taulut ovat kirjallisuuteen liittyviä. Esimerkiksi siellä on Erlkönig tauluja pari, yhdessä Knaben des Wunderhorn, ja erityisesti antiikin taruihin liittyviä tauluja. Seinillä on Goethen tekstejä. Lisäksi hän matkusteli mm. Italiassa, Espanjassa ja Lähi-idässä, joista kertovia tauluja myös näkyi. Hän käänsi persialaisen runokirjankin.

Museon pääsymaksu oli 3 eur (+ narikka 0,70) ja sunnuntaisin olisi vain euron. Hitsi, kun en älynnyt ajoissa. Lauantai-iltapäivästä huolimatta siellä oli tuskin kymmentä ihmistä sillä aikaa kun kiersin näyttelyn. Onneksi kokoelma on Baijerin osavaltion omistuksessa, joten tappiosta ei ole niin haittaa. Museo on vasta entisöity. Tilat eivät ole erityisen prameilevia vaan nykyaikainen taidenäyttelytila. Kokoelman katsoo tunnissa läpi. Museo täyttää 18.9. 100 vuotta.
Taulut olivat nähtävillä yleisölle jo 1865 kreivin Brienner strasse kartanossa. Pääasiassa hän osti aikalaistensa töitä ja lisäksi joitain vanhempia töitä tai niiden kopioita. Joistain huomasi, että kyseessä on romantiikan aika...



Mitään mestariteoksia sieltä ei minusta löydä. Taiteilija nimiä ovat mm.
Spitzweg, Moritz von Schwind, ja Franz von Lenbach, jonka koti on Königsplatzin vieressä taidegalleriana. Seuraava von Führingin isohko taulu kuvaa, miten kristinusko levisi Saksan synkkiin metsiin



Maalari von Schwindin häämatkalle lähtö v. 1842



Seuraava von Schwind on legenda, sillä tuskin piispa (pyhä Wolfgang) kaavussaan osaa muurata noin hyvin matalalta tellingiltään. Avulias piru on hanslankarina.



P.S tänään oli Marienplazila pieni Israelin vastainen mielenosoitus. Siellä oli Lähi-idän lippuja, tietoiskupöytä ja joku puhui kovaääniseen mm. neuvoen että Olmert pitää saada Haagin tuomioistuimen eteen.
P.P.S +8 asteessa oli kiva kävellä.

Schleissheimin uusi linna

Baijerin herrojen kesänviettopaikan (kaminoita ei juuri ole) uusi linna rakennettiin 1701-1726 vaaliruhtinas Max Emanuelsin toimeksiantona. Alunperin oli kai tarkoitus tehdä siitä nelisiipinen barokkilinna, mutta vain yksi sivu tuli valmiiksi kabinettisotien ja rahan takia. Piirustuksissa oli bugi ja osa rakennuksesta sortui rakentamisen aikana. Koska kamerani näkökyky on ikävän kapea on parempi katsoa ulkokuvapanoraamat tästä.

Alakerrasta menee marmoriportaat ylös, jotka täyttäisivät kapasiteetiltaan nykyisetkin evakuointimääräykset. Portaikon kupolissa kattofresko on ilmeisen hankala kuvata.
Isossa salissa oli kuitenkin talon isoin kattofresko.



Vaikka parhaimmat teokset ovat M:n Alte Pinakothek taidemuseossa on linnassa silti ihan kiva määrä 1600-l. taidetta Rubensista lähtien. Tietysti mukana on italialaista ja saksalaista taidetta.
Jostain syystä päätaidesalin vitriinissä hehkutettiin, kuinka kalliita salin kristallikruunut olivat aikanaan olleet. Linna oli yli kymmen pakkasasteen takia hyvinkin viileä, joten vanhat huonekalut ovat varastossa taikka M:n keskustan Rezidenssissä. Olin kylmänä sunnuntaiaamuna klo 10-11 välillä kai talon ainoa turisti. Vahti käppäili perässä huoneesta toiseen. Vasta poislähtiessä tuli joku ryhmä. Jos haluaa pelkästään uuteen linnaan niin siihen maksaa 4 euroa lippu. Yhteislippu kolmeen linnaan on 6 eur. Hyvin kohtuullista, sillä niissä saa menemään kolme tuntia ainakin helposti.





Koska huoneita tuossakin kesähuvilassa riittää, on parasta katsoa kuvia klikkailemalla huoneita
tältä sivulta.
Mainittakoon, että isäntä (6-11 Appartement des Kurfürsten = vaaliruhtinaan huoneet) nukkui eri sängyssä kuin rouva (huoneet 17-21), jonka makkarissa oli kivat keltaiset tapetit ja hopeoidut listat. Ruhtinaalla oli myös punainen kabinetti metsästysjuttujen kertomiseen. Toki linnassa oli pieni kappeli, jossa oli pienet urut ja kiva kattomaalaus. Tuota kappelia ja paria muuta salia saa vuokrata tarpeisiinsa.



P.S Viikon Tuomas Enbusken radiophjelmassa oli vuoden 2008 professorikin keskustelemassa. Mukana oli myös ujo Anssi Kela ja Trainer's Housen HR-pomo. Ohjelma on kuunneltavissa netistä
radiosoittimesta.

P.P.S Viikon Figarossa oli ajankohtaisena teemana Rigoletto. Vai oliko se toisinpäin? Siinä oli melko turha lyhyt Usko Viitasen haastattelu ja erinomaisia laulunäytteitä myös suomenkielisestä taltioinnista. Toimittaja kehui Kansallisoopperan uutta Rigoletto-tuotantoa.