
Augsburgissa ehdin tehdä pienen kävelykierroksen keskustassa ja ostaa katukioskista Currywurstin ketsupilla (vaikken Berliinissä olekaan) ja ranskalaiset mukaan junaan. 17:39 lähteneellä junalla ehti hyvin klo 19:sta oopperaan. Vuorossa oli Rossinin Sevillan parturi (1816). Sanoisin, että tämä on komediallisin ooppera ja ohjaus jota olen nähnyt. Ylittää Donizetin Lemmenjuomankin ja etenkin sukulaisoopperan Figaron häät kirkkaasti. Musiikillisesti se ei ole oopperan helmiä vaan ennemmin luokittelisin tuon musiikaalin likelle.
Lavastus ja puvustus olivat onneksi perinteisiä.
Kreivi Almavivan esiintyjä oli kipeänä, mutta sille olivat löytäneet pikaisesti loistavan korvaajan. Kreivi on oopperan pilkan kohteena hassusta vaatetuksesta lähtien.
Esiintyjät olivat keskitasoa. Eniten ehkä pidin Rosinasta (Silvia Tro Santafé), jonka pitäisi olla koloratuurimezzosopraano, mutta sitä osaa laulaa myös koloratuurisopraanot. Figaro ja kreivi eivät selvinneet täysin kuuluisista haasteellisista aarioistaan.
Orkesterimonttu oli yllättävän tyhjä, joten orkesteri ei peittänyt laulajien ääntä. Ooppera sisältää paljon resitointia, joten cembalistilla on töitä.
Jotenkin minusta
kuuluisa alkusoitto on kuin väärästä oopperasta sillä se on jotenkin vakava.
Kreivi on palkannut muusikkosakin mukaansa säestämään serenadia Rosinan talon parvekkeen alle.
Valitettavasti se ei näytä tuottavan tulosta. Kreivi maksaa kumminkin hyvän korvauksen, josta miehet kiittävät turhankin äänekkäästi, että kreivin pitää hyssytellä ja käskeä miesten lähteä.
Hän on itseasiassa valepuvussa esittäen köyhää opiskelijaa (Lindoro) kaiketi saadakseen selville, että rakastaisiko Rosina häntä ilman omaisuushaaveita.
Sitten lähistölle saapuukin kreivin tuttu parturi Figaro. Yleensä se laulaa sen yksin lavalla, mutta
tässä ohjauksessa on ymmärretty, että Figaron virtuoosimainen aaria (Largo al factorum) sopii hyvin laulaa näyttämöllä ihmisten kesken.
Kreivi selittää tilanteen ja saa talon väen tuntevan Figaron palkattua apurikseen. Siinä kohtaa oopperassa on vähän tylsää resitointia kymmenisen minuuttia.
Sitten Rosina tuleekin parvekkeelle ja kreivi pääsee vetäisemään laulun Figaron säestäessä häntä kitaralla.
Kohta kumminkin pitää miesten mennä piiloon sillä talon isäntä tri. Bartolo tulee parvekkeelle. Rosina on sen holhotti, mutta silti tämä vanha äijä aikoo mennä naimisiin sen kanssa. Hän itseasissa pitää Rosinaa vankina talossa ollessaan peloissaan, että se karkaa jonkun toisen kanssa. Talouteen tietysti kuuluu myös pari palvelijaa.
Rosina jo kirjoittaa kirjettä uudelle ihastukselleen.
Sen jälkeen talon isäntä tri. Bartolo ja Rosinan musiikin opettaja Don Basilio keskustelevat ja isäntä kauhistuu kuullessaan, että kreivi on nähty kaupungissa aavistaen, että sillä olisi Rosinalle asiaa.
Basilio keksii, että kreivistä pitäisi levittää vääriä huhuja.
Don Basilion kuuluisaa aaria (La calunnia e un venticello) (
Tässä englanninkielisin tekstein huonommasta ohjauksesta, jos ei tuo venäjä suju..) Matti Salminen on tuota launanut monesti, että sen esityksiin tulee verrattuna muita versioita.
Youtubessa on vain
äänite.
Siitä vaan koittamaan, että voiko puhuakaan noin nopeasti mitä jotkut laulaa.
Figaro
tuo Rosinalle rakkauskirjeen ja kertoo, että Lindoro on ihastunut Rosinaan. Rosinalla on yllättäen kirje jo valmiina, johno Figaro toteaa, että on ammattilaisen kanssa tekemisessä.
Bartolo näkee, että Figaro kävi, eikä Rosina saa keksittyä vakuuttavia syitä, miksi. Lisäksi soprmissa on mustetta ja työpöydältä on kadonnnut yksi kirjearkki. Tohtori vakuuttaa
aariassaan, ettei hänenkaltaiselle tohtorille mene kaikki tekosyyt läpi (un dottor della mia sorte). Aariassa vaaditaan nopeaa suuta Rosinan moittimisessa (kts. 5 min kohdasta). Siinä pitää vielä samalla näytelläkin. Siksi on hyvä idea ohjaajalta, että se on melkein sydärin partaalla kuten
tässä (6:20 jälkeen).
Kreivi tulee
humalaisena sotilaana väittäen tulleensa kortteeriin. Sapelinkin takia ei tohtori mahda asialle mitään. Tohtori etsii paperin, jossa hänelle on annettu vapautus sotilaiden ylöspidosta, mutta sotilas silppuaa sen.
Kreivi pystyy kuiskaamaan Rosinalle olevansa se köydä sotilas ja antamaan kirjeenkin. Rosina saa huijattua tohtoria, että paperi jonka se näki on pesulalappu ja sen se saa tohtorille vaihdettuakin. Saapuupa paikalle Figaro ja don Basiliokin ja ne yhdessä saavat semmoisen hässäkän aikaan, että kaupungin päivystävä upseeri joukkoineen tulee taloon sisään ja ensin pidättävät humaltuneen sotilaan, mutta vapauttavat sen kun kreivin nimi tulee esiin.
Toisessa näytöksessä hyvät yritykset jatkuvat.
Kreivi tulee taloon samantyyppisessä lähetyssaarnaajan asussa kuin don Basilio yleensä kulkee
toivottaen siunausta (pace e gioia) hieman liian monta kertaa.
Koska don Basilio on sairastunut, antaa hän tänään tunteja Rosinalle. Lisäksi hän kertoo, että Lindoro on kreivin apuri, jonka tehtävänä on viekoitella naisia kreiville.
Tohtori on silti epäluuloinen ja käy välillä etäännyttämässä laulajaa säestäjästään. Tosin hän ei ole kyseisten laulujen fani ja nukahtaakin.
Figaro saapuu paikalle jelppaamaan. Tavoite on saada tohtorin avainnippu haltuun. Figaro lähtee etsimään sillä tavaroita yläkerrasta, koska tohtori itse ei voi jättää muusikoita kahden kesken. Noh, Figarolla särkyy pimeässä hieman astiastoa ja aiheuttaa tohtorille siten hieman harmia.
Vaikka tohtori
saadaan parturituoliin vahinko kyllä don Basilio, jonka piti olla sairaana, ilmestyy sisään. Kreivi osaa selitellä Figaron avustuksella asiat hyvin ja don Basilio todetaan joukolla todella sairaaksi, vaikkei se itse sitä hetki sitten tiennytkään. Lopuksi toivotetaan eräänkin kerran
buona sera hyvästiksi. Sitten kuitenkin tohtori äkkää, mistä on kyse ja ajaa Figaron ja kreivin pihalle ja kiirehtii myrskyisän musiikin soidessa notaaria hakemaan, että pääsisi pian avioon.
Figaro ja kreivi kiipeävät tikkailla parvekkeelle ja kreivi paljastaa Rosinalle kuka on kun se on murheen murtama luullessaan tulleensa petetyksi.
Figaroa ottaa päähän kreivin ja Rosinan
lepertely toisilleen ja sitten tulee kiirus pihalle. Mutta Bartolo on sillä aikaa vienyt tikkaat pois ja siten ei auta kuin ottaa don Basilio ja notaari vastaan. Figaro näyttelee notaarille tohtoria, ja don Basilio kirjoittaa nimen alle todistajaksi kun kreivi uhkailee pistoolilla salaa. Sitten tohtori saapuu itse eikä voi enää tehdä asialle mitään.
Tässä loppukohtauksessa mustavalkoisessa videossa ollaan todennäköisesti Mynssenin Cuvilles-teatterissa, joka nykyisin sijaitsee siis Residenzissä.
Ooppera lauletaan saksaksi (hyvä kieliharjoittelua, jos ei tee niin musiikille oikeutta), mikä johtui varmaankin osittain tekstityslaitteiden puutteesta. Samaa on tehty Suomessakin suomeksi. Aikoinaan kun Yle vielä lähetti kulttuuriohjelmia, on Ilkka Kuusiston ohjannut
oopperan nimekkkäiden suomalaisten laulaessa v. 1966. Kaisaniemen levykauppa ja musiikkikustantaja Fugahan on tehnyt usealla noistakin kokoelma CD-levyn uusimpana viime vuonna ilmestyneen
Veikko Tyrväisen levyn. Sen poika on ekonomisti Timo, joka vetää Kansallisoopperan tukijoiden
Pro Opera kerhoa. Olen sitä muutaman vuoden kannattanut 30 eur jäsenmaksulla, vaikka vaikka en ole tilaisuuksiin nyt päässyt.
P.S Sunnuntaina tulee
koko päivä Bachia BR4:lta. Parhaaseen kuunteluaikaan tulee Matteus-passio. Radiohan kuuluu Internetissäkin.