Nikolainkirkko

Nikolaikirche rakennettiin v. 1165, mutta nykyinen asu on 1797 valmistuneesta rempasta, jolloin tyyliiksi tuli uusklassinen. Erityistä ovat pylväät ja niiden kattoon lähtevät palmunlehtikoristelut.

Bach vihitiin virkaansa tässä kirkossa v. 1723.


1982 lähtien kirkossa pidettiin maanantaisin rauhanrukouksia. Poliisi alkoi toukokuussa 1989 estää ihmisten osallistumista sulkemalla kirkkoon johtavia teitä, mutta ei se oikein onnistunut. 25.9. alkoi rukouksen jälkeen 5000 ihmisen spontaanimielenosoitus. 2.10. osallistui jo 20000 ihmistä. 9.10. kansanpoliisi pidätti 200 ja taisi niillä olla vesitykkejäkin. Sitten oli 70000 ihmisen mielenosoitus ja uudelleen yhdistyminen. pastorin näkökulma onnistuneeseen väkivallattomaan mielenosoitukseen sisältää mm., että sadat kirkkoon komennetut Stasin agentit joutuivat vuosien saatossa Jumalan sanalle alttiiksi. Lisäksi kun kynttilän kanssa pidetään mielenosoitusta niin ei voi heittää kiviä, ettei tuli sammu.




Eteisessä oli keskellä pieni kupoli ja sivuhuoneissa samoin.

Runden Ecke

["Imperialismi - sosialismin päävihollinen. Meidän vihollinen ja sinun vihollinen."]

Leipzigissa piipahdin ilmaisessa Runden Ecke (pyöreä kulma?) museossa. Käsittääkseni sitä ylläpitää joku asukasyhdistys muistomerkkinä menneille ajoille. DDR:n (linkki suomenkieliseen wikipediaan) Stasin (Ministerium für Staatssicherheit) hallintorakennuksessa avattiin eka näyttely "Stasi – Macht und Banalität" jo vuonna 1990 ja siitä se on sitten laajennut.
Museon sivuilla on mm. tuhannen esineen tietokanta. Jos vaikka haluaa nähdä jonkin sortin (vakoilu)kameroita niin niitä voi hakea sanalla "kamera".

Wikipedia tiivistää Stasin tehtäväksi "DDR:n rajojen sisällä oli ulkomaalaisvalvonnan lisäksi erittäin laajalle ulottunut omien kansalaisten seuraaminen. -- 1989 DDR:n romahtaessa sillä oli 91 000 kokopäiväistä työntekijää ja 300 000 ilmiantajaa. Tämä tarkoitti, että joka viideskymmenes itäsaksalainen oli tekemisissä Stasin kanssa. -- Vuoden 1989 vallankumouksen yhteydessä kansalaiset tunkeutuivat Stasin toimistoihin, mutta viranomaiset ehtivät tuhota suuria määriä arkistoista."
Entisessä Stasin toimistossa on tietysti JHoneckkerin kuva seinällä, kirjoituskone ja paljon tilaa mapeille.

Nuoriso oli puolueen erityisessä suojeluksessa. Eräässä julisteessa selvitettiin, miten pääsee uralle töihin: Koulussa pitää olla hyvä oppilas ja käyttäytyä kunnolla. Aktiivinen urheilu ja ruumillinen rasitus sekä kasvatus rohkeuteen ja kestävyyteen ovat vaatimuksena armeijan uralle. Yhteyttä pitää pitää samanmielisten kanssa, mutta kontaktit tai kirjeet ei sosialistiin maihin ei sallita. Erityistaidoista kuten radionkäytöstä (viestimenä), ampumistaidosta tai ajokortista on apua armeijauralle pääsemisestä.

Urheilu oli tärkeä. Länsimaista tulleita uusia lajeja kuten aerobicciä ei sentään tuettu, mutta dooppinkiä kyllä. Massavoimistelut olympiastadionilla kuuluivat tietysti ohjelmaan.

Postinkäsittelyosastolla oli koneita kuorien avaamiseen höyrystämällä ja niiden jälleen sulkemiseen liimaamalla. Käsialanäytteitä kerättiin ja varmasti osa kirjeistä sensuroitiin ja esimerkiksi länsivaluuttaa ei päästetty läpi.

Sellistä oli esimerkki huone. Ihmisistä kerättiin vaikkapa kuulustelujen yhteydessä hajunäytteitä riepuun, jotka pistettiin lasipurkkiin ja susikoirat sitten tarvittaessa pääsivät jäljittämään vaikka loikkareita.

Arkistossa oli 300000 korttia ja ainakin osa tiedoista säilyttiin myös mikrofilmeille vesitiiveisiin koteloihin kriisiaikoja ajatellen. Ne kai kuljetettiin bunkkereihin turvaan.

Salakuunteluhärveleitä oli monia sortteja sekä myös kameravarusteita enemmän tai vähemmän naamioituna. Esillä oli myös peruukkeja yms. naamioimisvälineistöä agenteille.

Vasta 1985 valmistunut teos valtionturvallisuusministeriön sisäänkäynnille.

Leipzigiin littyvä detaljitieto wikipediasta: "Stasin ja Volkspolizein pelon väistyessä 1989 ennen melkein rikoksettoman DDR:n rikollisuus kasvoi räjähdysmäisesti, eikä valmistautumaton Volkspolizei kyennyt vastaamaan. Leipzigissä vakavien rikosten määrä nousi 1989–1990 peräti 540 %."

Leipzig yleisesti

Leipzig (em. suomalaisen wikipedian linkissä on karttakin) oli DDR:n toiseksi suurin kaupunki ja nyt siellä reilu 500 000 asukasta. Bachin lisäksi se tunnetaan myös messukaupunkina ja väitetään v. 1497 messujen olleen ensimmäiset maailmassa. Kauppaoikeudet se sai v. 1165. Yliopistokin (v. 1409) on Saksan toiseksi vanhin. Ensimmäinen Leipzigissa painettu kirja ilmestyi v. 1481 ja Lutherin teesit painettiin tuolla v. 1517. Aluksi uskonpuhdistajilla oli tukalat oltavat ja vasta helluntaina 1539 pääsivät saarnaamaan Tuomaskirkkoon ja myöhemmin myös protestantit ja juutalaiset saivat kaupunkilaisoikeudet. Vuonna 1605 ilmestyi siellä kai maailman ensimmäinen päivälehti. Jonkinlaiset katuvalot (öljy) tulivat v. 1701. Kuningas August Väkevän aikana idänkauppa kukoisti ja Leipzig oli Amsterdamin ja Hampurin jälkeen tärkein kauppapaikka Keski-Euroopassa. Napoleon valloitti kaupungin v. 1806 ja pakeni sieltä v. 1813. Silloin pelloilla kuoli siellä jopa 120000 sotilasta, joiden muistoksi pystytettiin 91 m korkea muistomerkki (1913) jotan en ehtinyt sentään käydä katsomassa.
1839 valmistui Saksan ensimmäinen junarata Leipzigin ja Dresdenin välille (100 km rataa teki 7000 miestä kolme vuotta).
Ensimmäinen maailmansota ja lama 1929 olivat isku taloudelle. Sitten juutalaiset, KPD:n ja SPD:n puoleita kannattavat ym. kyyditetiin kansallisosialistien toimesta pois kaupungista ja yli 14000 kaupungin asukasta jäi sille tielle. Sitten liittoutuneet pommittavat kaupunkia pahoin. 1946 tuli yksipuoluejärjestelmä SED (Sozialistischen Einheitspartei Deutschlands).

Vanhakaupunki ei ole hirveän suuri, mutta kiva. Tunnetuimpia rakennnuksia ovat Tuomas ja Nikolain kirkot. Alla kuvia kaiketi uudemmasta raatihuoneesta.


Tuomaskirkon vieressä on Commerzbank innostunut kultaamaan ikkunankarminsa.

Keskustassa on kauppakäytävä. Sen vieressä oli DDR:ään painottuva museo (Zeitgeschichtlichen Forum Leipzig), jossa ei saanut valokuvata, mutta se oli ihan kohtuu laaja ja ilmainen. Englanninkielinen katsaus museoon sisältää joitain kuvia. Yläkerrassa oli Mosaik nimisen sarjakuvalehden erikoisnäyttely. Se ilmestyi DDR:ssä 1955-73.



Julkisivuja on ehditty kunnostaa kivoiksi (alla), mutta vielä rautatieaseman lähistöllä vanhan kaupungin ulkopuolella näkyy heikompia esityksiä (yllä).
Mörskän vieressä tosin oli rotarien ravintola, jonka parkissa seisoi saksalainen Maybach, jolla hintaa täälläkin yli 300 keur.




Leipzigin ooppera (alla kuvassa suihkulähteen takana) ei ole niin kuuluisa kuin Dresdenissä, mutta se on Euroopan 3. vanhin (1693) Milanon ja Hampurin jälkeen. Tuo talo tosin on tosin vuodelta 1900 kaiketi. Sitä vastapäätä on kuuluisampi Gewandhaus konserttitalo, jossa on ylikapellimaisterina itse Sir Colin Davis ja aimmin on ollut Kurt Masur. Taloja on ollut useampi, joista mm. yhden tuhosi 1944 pommitukset yllättäin. G.n historiaan tavallaan kuuluu Collegium Musicum yhtye, jonka perusti itse Telemann v. 1703. Talon edessä oli aikoinaan Mendelssohnin patsas, mutta natsit tuhosivat sen tietysti.

Thomaskirche

Leipzigin ykkösnähtävyys on tietysti Tuomaskoulun ex. kanttorin Bachin työpaikan. Kirkko ei tietysti ole säilynyt samanlaisena. Esimerkiksi pääty on 1800-l. tehty.



Sisältä kirkko oli kohtuullisen pelkistetty perinteisine puunvärisine penkkeineen ja saarnastuoleineen. Punainen maali korostaa kyllä kaaria ja reunoja kovasti.

Sivuseiniä kiersivät lasimaalaukset.

Alttarilla narun takana on maassa tumma laatta, joka on Bachin maallisen tomumajan päällä. Se siirrettiin sodassa (v. 1943) tuhoutuneen Johanneskirchen raunioista v. 1950. Sinne ne siirtyivät vasta heinäkuussa v. 1900, kun Bachin luut kaivettiin esiin kirkon hautausmaalta kun Bachin arvo oli viimein tiedostettu. Keskellä näkyy myös marmorista ja alabasterista tehty kastemalja (v. 1615). Alttarijuttu on tehty 1400-luvulla.

Joku soitteli uruilla jotain kevyitä urkukappeleita (epäilemättä Bachia). Mitkään erityisen suurethan nuo urut eivät ole. Keskellä kirkkoa on parvella sivuseinän suuntaisesti toisetkin urut, jotka yrittävät matkia tyyppillisiä urkuja 1700-l. Niiden pitäisi myös ulkoisesti näyttää uruilta, jotka Bach hyväksyi v. 1717.

Alttarin seinän takana oli tehty pieni Bach-museo, jossa oli mm. sen viimeisen ehtoollisen astiat, kirjeitä, musiikkiohjelmia, aikalaissoittimia. Kirkkoa vastapäätä olisi ollut Bach arkiston museo, mutta en käynyt. Ne ovat tehneet viimeiset 50 vuotta työtä paperien parissa, että miten Bachhi olisi tarkoittanut mitäkin soitettavan. Kaikki 21000 Bachin sulasta säilynyttä paperia skannataan ja asetaan internettiin.

Junailua

Menomatka Mynssenistä Leipzigiin kulki ICE junalla Nürnbergiin kautta, josta 7 minuutin vaihtoaika. Ykkösluokan lippu (98 eur) oli nettitarjouksessa vain pari euroa 2lk:n lippua kalliimpi, joten otin sen. Lentämällä ei olisi päässyt halvemmalla.
1 lk:n istuin oli nahkaa, hieman leveämpi ja paremmat käsinojat ja niskatyyny, mutta muuten tuskin tuosta on iloa. Kahvia tuodaan pöytään, mutta hintaa peritään sama kuin ravintolavaunussa ainakin. Matkan varrella sain kaksi pientä pussia paahdettuja ja suolattuja manteleita eli n 1,5 euron arvosta.

Juna oli melko täynnä helatorstain takia varmaankin. Paikkalippu maksaa 3 euroa. Ostin lippuni Visalla Internetistä. Konduktöörillä on härveli, joka ottaa valokuvan tulostetun lipun koodikuvasta ja lisäksi sen laitteen läpi pitää vielä vetää Visa-kortti. Ilmeisesti yritetään estää luottokorttirikoksia.

[Jotenkin ei tunne loogiselta, että vaunussa pitäisi olla hissukseen, mutta on myös kännykän vahvistin. Joissain ICE junissa on myös tietyn firman WLAN hotspotteja, mutta ne varmasti ovat maksullisia.]

Kohta Nürnbergin jälkeen alkoi näkyä hyvinkin jyrkkiä mäkiä täynnä puita (enimmäkseen kuuseja).
Solien välillä junakiemurteli eikä tosiaankaan ajettu 200:aa.

Dresdenin päärautatieasemalla (alla) oli iltaisin yhdeksän jälkeen hyvin hiljainen. Kuljin sen kautta ylittäessäni moni kaistaista tietä. Siellä oli pieni marketti ja jotain pikaruokaloita auki myöhään.

Dresdenistä Nürnbergiin matka taittui diesel-veturin vetämänä sähkoistämätöntä rautatietä. Kyllä se Regional Expressi (RE) kulki pitkillä väleillä varmaan 120-140:iä. Mutta pysähteli taajaan. Onneksi niissäkin vaunuissa oli ilmastointi, sillä ulkona oli varmaan 27-28 astetta. Aikaa meni varmaan yhtä paljon kuin menomatkalla yhteensä.

Nürnbergissä ehdin kävellä pikaisesti keskustassa vajaan tunnin. Asemalla päästyä kohta kuulutettiin, että junani (ICE) on myöhässä kymmenen minuuttia ajolanka häiriön takia, sitten viisitoista ja kuulutukset loppuivat. Laiturille tuli jo muita junia. Lopulta n. 45 minuuttia myöhässä juna saapui toiselle laiturille. Aikaa palumatkalle meni siis n. kuusi tuntia. 2lk:n lippu maksoi 59 eur.

Pieniä kyliä riitti ja niin mitätöntä tuskin oli, ettei siellä kirkkoa olisi. Paljon näkyi myös noita perinteisiä Fachwerkhauseja, joissa on seinissä tuommoinen (ei minusta mitenkään kaunis) puuristikko. Noita ei Münchenin keskustan tuntumassa juuri näe ja wikipedian mukaan vain Baijerin eteläosa on Saksassa noista vapaa, mutta muutoin kyllä noita näyttää wikipedian mukaan olevan jopa ympäri maailmaa. Saksassa noin miljoona tuollaista taloa säilyi sodan jäljiltä.




Leipzigin päärautatieasema (kuvassa) sijaitsee vanhan kaupungin lähellä kuten myös oikeastaan Dresdenissä joskin kummankin ympärillä on ensin hotelleja ja uusia liiketiloja.

Bach Leipzigissa ja Dresdenissa

J.S Bach (1685-1750) tunsi myös Dresdenin. Siellä hän mm. piti urkukonsertteja.

1733 Bachin poika Wilhelm Friedemann (23v) nimitettiin Dresdenin Sophienkirchen urkuriksi ja esitää samana vuonna siellä Messun (BWV 232) vaaliruhtinas Friedrich August II:lle.
Tuona vuonna Bach oli 48 vuotta ja häneltä kuolee kaksi lasta (jälkimmäinen järjestyksessään 17.)
1736 Hänest tuli Saksin hovisäveltäjä ja hän mm. piti urkukonsertin Frauenkirchessä.

Läheisessä Leipzigissa hän teki paljon enemmän (1723-50), jonne hän kuoli ja haudattiin (St. Thomas). Tässä kuvia Bachin ajan Leipzigista, jossa näkyy myös Tuomas-koulu, jonka kanttorina hän oli. Siellä syntyi mm. Johannes- ja Matteus-passiot sekä H-molli messu. Hän joutui säveltämään paljon musiikkia kirkollisiin menoihin ja jopa valitti siitä sekä yritti hakea Dresdenistä jotain virkaa. (Muistaakseni Bach yritti Hampuristakin hakea kanttorin virkaa kirkossa, jossa viime kesänä kävin, mutta eivät hölmöt valinneet.)

St. Thomaksen lisäksi Bachille tärkeä kirkko oli St. Nikolai.
Leipzigissa sijaitsee oikeutetusti Bach-arkisto ja -museo ja aikalaismuotokuva kaupungintalolla.
Siellä järjestetään myös Bach festivaalit, joka on tänä vuotta kesäkuussa.