Silvester

Talvinen Ruokolahti 25.-27.12 -24..-14 vs. Garching 28.-31.12. +4..7, jossa etuoven edessä tyrnipuskat, köynnökset ja nurmikko vihertää:

Viime uutena vuotena oli kyllä täällä lunta ja pakkastakin. Olin silloin entisen asuntoni lähellä Olympiabergillä. Nyt en viitsinyt Mynsseniin lähteä vaan menin n. kymmenen muun ihmisen tavoin autobaanan ylittävälle sillalle. Sieltä näki Garchingin alueen hyvin. Pelloilta tosin tuli usvaa aika voimakkaasti, että näkyvyys heikkeni vähitellen raketin savujen kanssa. Ei täällä niin ihmeellisen isoja raketteja näkynyt varmaan osittain myyntikieltojen takia. Uutisissa näyttivät kun Tsekin rajalla tarkastavat tehostetusti Saksaan päin tulevia autoja ilotulitteiden varalta.


Päivän Sello ammmuskelu oli puolilta päivin Baijer 5 uutisradiokanavan pääuutinen. Iltapäivällä jo Merkel kiilasi ohi. Se oli Syddeutschen listalla kolmantena. Siinä kerrataan myös koulusurmat ja että Suomessa on 5,3 milj. ihmistä ja 1,6 milj. ampuma-asetta. Saksalaiseen tapaan Zeit uutinen käyttää ampujan sukunimestä pelkkää "S.", mutta Syddeutsche ei. Heute.dessä oli video "Einkaufszentrum in Sepoo" etusijalla.


Koska uudenvuodenaatto (Silvester) oli vapaapäivä, niin ehdin käymään Villa Stuckin taidemuseossa. Monet museot ovat kiinni 31.12 ja 1.1. Aattona kaupat olivat auki klo 13:sta.

Viime elokuussa siellä oli lordi Leightonin (1830-1896) taidetta. Se sai aikanaan arvostusta osakseen ja Royal Societyn jäsen ja kuningatarkin hankki sen työn.

Tässä yksi esimerkki taulu, ja täältä löytyy lisää ja tietysti Googlen kuvahaulla.
Taiteilija sopii erinomaisesti Villa Stuckiin kun tyyli sattuu herra Stuckin töihin ja taloon täsmälleen. Maalaukset ja veistokset liittyivät usein antiikin mytologiaan.

Hän kiersi Etelä-Euroopassa ja Lähi-Idässä ja kartanoonsa (Leighton House, London) hän perusti loisteliaan arabialaisen salin.

Nyt museossa oli pari näyttelyä. Kiinnostavin oli Louis Comfort Tiffanyn (1848-1933) pajan upeat mosaiikki valaisimet. Oli siellä muutama tauluksi luokiteltava teos, jotka kai ikkunana palveli.
Eräs tärkeä hahmo oli Clara Driscoll, joka johti tehtaan naisosastoa. Niiden hommana oli valikoida sopivan sävyinen lasi tiettyyn kohtaan ja leikata palaset. Miesten puolella valaisimet sitten kasattiin.

Lamppuja saa uustuotantonakin saksalaisen verkkokaupan hinnat näkyy olevan 100-300 hujakoilla monessa mallissa. Varsin kohtuullinen hinta minusta.

Joku oli mennyt kieltämään valokuvauksen museossa. Vaikka olen Tiffany fani, en mennyt ostamaan näyttelyluetteloa vaikka ei se ollut kuin jotain 20 eur. Sen sijaan ostin erinomaisen laadultaan ja hinnaltaan (10 eur) Taschenin kustantaman Tiffany kirjan. Tuolta nettisivulta näkee esimerkkikuvia.

Toinen Villa Stuckin näyttely oli Karl Wilhelm Diefenbackin (1851-1913) töiden ja elämän näyttely. Se oli kenties ensimmäinen hippi: pitkä tukka, tykkäsi asua kommuunissa, kannatti yksilönvapautta elää miten tahtoa (ajoi mm. seksuaalista vapautumista), ei tukenut kirkkoa vaan etsi mystiikkaa muualta ja oli nudismin kannattaja (ilmakylvyt olivat sen mielestä tervellisiä). Joka tapauksessa se on ihan pätevä maalari ja oli Mynssenissa Franz von Stuckin oppilaanakin. Googlen kuvahaku löytää sen jeesusmaisen omakuvan ja maalauksia. Usein töissä on jokinlainen meren tyrsky tai usva kuten Profeetta-työssä.


Uuden vuoden aattona kävin konsertissa St. Joseph kirkossa, kuten viimekin vuonna. Se on iso kirkko, mutta lahjoitusperusteinen sisäänpääsymaksu veti varmaan yli 500 ihmistä. Aattona oli varmasti parikymmentä konserttia eri puolella kaupunkia Händelin Messias oratoriosta lähtien.
Nytkin oli ihan ammattilaiset soittamassa. Mitenkään kovin mukaansa tempaava tai intiimi musisointi ei noin suuressa kirkossa ole. Äänenvoimakkuuskin jo kärsii.
Ohjelmassa hyvää barokkia. Aluksi oli Händelin Juudas Makkabealais oratorion alkusoitto (Inktroduktion - Allegro). Sitten tuli Bachin brandenburgilaiskonsertti nro 2 F-duuri (trumpetille, alttoviululle, huilulle, oboelle, jousille ja continuolle) osat (Allegro - Andante ja Allegro).
Tuota harvemmin kuulee sen sijaan nro 5. (D-duuri cembalolle, viululle, huilulle ja jousille). On paljon tutumpi ja se kuultiin lopiksi. Viimeinen osa ylimääräisenä toiseenkin kertaan. Ekassa osassa Allegrossa huilu ja viulu keskustelevat nätisit keskenään, mutta myöhemmin myös cembalisti pääseen näyttämään näppäryyttään omassa soolossaan. Keskimmäinen Affettuoso (tunteella ja herkkyydellä) on rauhallinen hidasosa ja viimeinen Allegro assai on tuommoinen rauhallinen, mutta nopea.
Oikeastaan ainut kerta kun olen joitain Brandenburgilaisia livenä kuullut oli varmaan Johanneksen orkesterin esitys Tainionkosken kirkossa joskus vuosituhannen alussa.
Tässä konsertissa kuultiin myös Händeliltä, jonka kuolemasta 2009 siis tuli 250 vuotta, konsertto B-Dur uruille, oboelle ja jousille. Nyt käytettiin etuosassa olevia pienia urkuja.

Leipäkulttuuria

Ulmissa on hieno leipäkultuurin museo. Aikuisten pääsylippu on hinta-laatusuhteeltaan erinomainen 3,5 eur.
Museon yhteydessä on pieni, mutta edullinen museokauppa, jossa ei tosin leipää myydä.


Alakerrassa oli joululeivonnaisten näyttely.
Toisessa kerroksessa yleissivistävää asiaa, miten viljasta tulee leipää. Esitellään viljalajit ja eri myllytyyppien periaatteet.


Leivän valmistamisen historia ulottuu tuhansien vuosien takaa ja jyvien syömisen ja puuron keiton vielä pidempään.


Kuvassa Pompeijin (n. 200 eKr) orjat pyörittävät uunin lähellä myllyä. Leivottiin siis hyvin tuoreesta jauhosta.

Egyptissä oli leipominen kehittynyttä ja siellä leipä toimi palkan mittarina. Museossa oli myös joku pieni egyptiläinen hauta-arkku, jonka sisällä on viljan siemeniä.

Taloilla tai kylällä saattoi olla yhteinen leivinmökki.


Leipätiedotuksen mukaan ensin keksittiin paahtaa jyviä ja keittää niistä puuroa. Kuumalle kivelle joutunut puuro paitui kakkaroiksi (der Fladen tarkoittaa myös lehmänläjää suom. huom.) ja osoittautui hyväksi evääksi. Tarina orjan vahingossa keksimästä leivän kohottamisesta mahtaa voida kyseenalaistaa. Sivulla on myös leivänhistoriaa Suomessa lyhyesti.

Seinällä oli myös havainnoillinen kuva maatalouden tehostumisestä. Vuonna 1900 maanviljelijä elätti itsensä lisäksi kolme henkeä (lienee viljelijän perhe jotenkin pois laskuista tai sitten ei kaupungit voisi olla mahdollisia?), 1950 kymmenen henkeä ja 2005 142 henkeä.


Maanviljelijät, tehkää velvollisuutenne! Kaupungeissa on nälkä.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeinen lama ja poliittinen tilanne tuotti leipään liittyviä julisteita runsaasti. Luonnollisesti sotatilanne oli kahta kauheampi. Näytteillä oli myös saksalaisia leipäkortteja.

Bolsevismi tuo nälän ja kurjuuden (ylin juliste) ja synkästä yöstä toipumiseen leipään ja onneen tarvitaan työtä.


Sodan ajalta oli vaali ja valistusjulisteita, miten puolue X tuo leipää ja miten leipää pitää säästää sotilaille.

Järkyttävä Leningradin piiritys (8.9.1941-18.1.1944) oli esitelty melko laajasti päiväkirjamerkinnöin ja joinakin kuvina.
Piirityksessä kuoli siviiliväestöä n. 800'000 henkeä. Ravinnon puutteen lisäksi vaivasi lämmön puute ankaran (-35) talven aikana. Päiväannos oli pienemmillään 125 g leipää.
( Kuten tunnettua Suomi jäi asemasotaan vanhalle rajalle eikä Saksa onnistunut murtamaan kaupunkia 900 päivän saarron aikana. Suomenkielisen Wikipedian osapuolina ovat hakaristi lippu ja punalippu, mutta englannin kielisellä sivulla Suomenlippu ja Mannerheim on hakaristilipun kanssa samassa sarakkeessa. Ehkä Halonen on toimittanut suomalaisen sivun.. Äsken kuulemani radio-ohjelman mukaan Yleisradio oli tilannut jo Paasikiveltä valloituksen johdosta puhekin. Se pidettiin piilossa pitkään sattuneesta syystä.)

Kolmannessa kerroksessa on asiaa maailman leipätilanteeseen ja nälänhätiin liittyen.
Suomen Kuivalehden tilaston mukaan maapallolla tuotettiin 339 kiloa viljaa ihmistä kohti v. 2008 ja nälkää näkeviä on 1,02 miljardia. Suomen leipätiedotuksen mukaan nälkää näkee 800 milj. Viljantuotannon kasvu on pysähtynyt vaikka ei väkiluvun (näyttelyssä oli enemmän tai vähemmän oikeaa lukua tikittävä laskuri). Siellä oli myös valistustaulu, miten viljelysmaan määrä vähenee niin alaa kohti kuin erityisesti henkeä kohti. Kun 1960 oli henkeä kohti peltoa 0,44 hehtaaria niin 2025 luku on 0,17.

Viljasta menee eläinten rehuksi 40%. Samalla viljelysalalla, jolla saa kilon lihaa, saisi likemmäs 10 kg palkokasvien proteiinia.




Hendrik de Clerckin 1620 maalama taulu Mannalese. Die Lese on viininkorjuu ja tarkoittaa myös lukemista tai valittuja teoksia substantiivinä. Suomen "leseet" on saksaksi die Kleie.
On metkaa huomata, että saksassakin käytetään manna sanaa. Taivaalta satoi mannaa kun Herra jelppasi Egyptistä pakenevia israelilaisia 40 vuoden autiomaa retkellä (kts. Wikipedia).

Whatever works

[Ufo vai FC Bayernin stadioni? Joulukuun kunniaksi myös paikallinen iso tuulivoimala oli saanut kunnon jouludiskovalot kylkeen. Näkyy Garchingiin saakka pimeällä. ]

Työkaverit kehuivat uusinta Woody Allenin 40. elokuvaa "What ever works". Kinotiistain ansiosta (5,50 eur) kävin sen katsomassa Atlantis elokuvateatterissa. Pieni sali oli täynnä, vaikka tekniikan puoleen tuossa tuskin oli kehumista, mutta tässä elokuvassa ei ollut niin väliä. Näköjään moni saksalainen arvosti alkuperäistä ääniraitaa. Tekstitys oli saksaksi kyllä (OmU). Tietysti siitä on saksankielinen versio (traileri).

Kyllä se oli viihdyttävä komedia, vaikka ei kaikki elokuvakriitikot ole samalla linjalla. IMDB:ssä se on saanut 7,4/10. Enempää juonta paljastamatta vanhan ei niin menestyneen ja neuroottisen fyysikon ovelle New Yorkkiin saapuu nuori kaunis tyttö maalta ruokaa pyytämään, mutta se jääkin sitten vähän pitemmäksi aikaa vaikka henkilöillä ei kyllä ole yhteistä juuri mitään. Alkuperäinen traileri paljastaa jo liikaa.

P.S Ei tarvinnut talvitakkia enää Mynssenissä. Kivaa oli kävellä +6 asteessa Suomen -16 jälkeen. Tosin päivällä oli kyllä harmaa ja välillä ripsi vettä. Yöllä tiet saattavat jäätyä. Lunta ei näy.

P.P.S Kun kyseessä oli avioliittoon liittyvä elokuva niin menköön sivistykseksi tilasto, kuinka paljon lapsia syntyy Saksassa ei avioliitossa oleville. Die Zeitin julkaisemassa kartassa näkyy selvästi, missä meni Länsi- ja Itä-Saksan raja. Idässä asiat oli ja on huonommin, koska DDR:ssä valtio maksoi lapsilisää tai mitä lie elatusrahaa vain jos äiti ei ollut naimisissa. Asenteet periytyvät siis edelleen. Lisäksi katollisuudessa vaikutus etelässä varmaan vahvistaa eroa, ja että kirkon vaikutus entisessä sosialistialueella ole niin vahva käytännössä.
Lehdestä olin muuten myös lukenevinani, että katollisessa kirkossa ehtoolliselle meno on kielletty eronneille. Tiedä sitten pitääkö paikkaansa ja onko käytännössä tuolla jotain merkitystä.

Ulmin kirkkoja

Ulmissa voi usein suunnistaa Münsterin kirkontornin avulla.


Keskikäytävän yllä roikkuu arkkienkeli Mikael.

Münsterin seurakunnan kotisivuilla on mm. Quicktimella toimivia videoita sisältä.

Kirkon torni on maailman korkein 161,53 m. Ei ole varmaan kovin halpa ja helppo pitää tuota kuosissa. Nytkin siellä on tellingit pystyssä, kuten kuvasta näkee. Painavin kello on melkein 5t. Tietysti niitä voi kuunnella youtubessa kuten myös nähdä maisemia. Se oli nyt suljettu 70 metristä ylöspäin. Lisäksi -12 tms. asteen pakkanen ei houkutellut nousemaan. Pääsymaksu olisi kohtuullinen 4 eur.

Siellä järjestetään edullisia keskipäivän urkutuokioita, joka jäi väliin.
Tältä urut kuulostaisivat.
Noissa Walcker uruissa näyttää olevan jopa viisi sormiota ja yli 9000 pilliä.

Peruskivi laskettiin 1377. Kirkko kuuluu evankeliseen liigan reformaatiosta saakka (1530).
Kokoloistoonsa se rakennettiin 1890 kansallistunteen voimalla.
Ilmaisessa pienessä kaupunginmuseossa näkee kuvista ja videolta, miten kaupunkia romuttui 1944-45 pommituksissa. Münster selviytyi melko hyvin kun pilotit käyttivät sitä suunnistuksen apuna.

Erikoista olivat suuret vaakunan näköiset Totenschilde (kuolleidenkyltit) kirkon sisäseinillä. Niitä on toista sataa.
Pääalttarilla on koristeellinen ja laaja kuorituolisto (1474) (kts. kuva). saarnastuoli on myös goottilainen.

Erikoisin goottilainen sisustuselementti lienee kastekivi (1474).


Münster vetää turisteja puoleensa. Nyt vieressä oli myös joulumarkkinat.


Münsterin alttaritaulu 1521.

---

Patsas Haus der Begegnung (1982) talon vieressä, joka oli 17.12.1944 pommituksiin saakka ev. kolminaisuudenkirkko (1621) ja sitä ennen 1280-l. paikalla oli luostarikirkko, kunnes joutuivat lähtemään reformaation tieltä.
Nykyisin siellä ainakin voi järjestää konsertteja.

---

St. Georg näyttää ulkoa ja sisältä goottilaistyyliseltä.

Poikkeuksellista on sen katon koristelu.

Ympäri kirkkoa on myös maalattu pyhimyksiä seinille.


Laajassa seimiasetelmassa oli oikein pieni loriseva joki.

St. Georgin urut ja Maria.
Kun ei ole näytettä niin lohdutuksena olisi ajankohtaan sopiva munkkien viitoittama Händelin Halleluja-kuoro.

Lienee joulunajan erikoisuus tämä huolella poimittu kanto, joka toimii kukan pidikkeenä. Sanomaa voi miettiä kukin tykönään.

4. adventti AÖ

4. adventtisunnuntaina minä ja neljä muuta kollegaa käytiin ryhmäpäällikkömme kotona Altöttingissä. Muut kollegat olivat estyneitä, joten nyt meitä oli vain 14. Neljä meistä meni tällä kertaa junalla. Minulta menee Garchingissa tuonne hyvä tovi. Illalla lähdettiin kotia kohti 21:05 ja olin kotona jotain 23:50. Kukaan ei viitsinyt koko reissussa tarkistaa matkalippua.

Altöttingenissä on kuuluisat Christkindlnmarkt. Suuri suhteessa paikan kokoon ja kyllä tuolla nytkin riitti porukkaa. Vähän sama juttu siis kuin kirkkojen lukumäärään suhteuteutettuna.
Työkaveri kertoi äitinsä nuorena tehneen tuonne eräänlaisen 90 km pyhiinvaellusmatkan kävellen kun oli päässyt jonkun tentin tms. läpi.

Tietysti löytyi aaseja ja lampaita sekä varmaan kylmissään olevia tyyppejä.

Jäisiä makkaroita.

St. Nikolaus enkeleineen ja sen ruskea seuralainen.


Tuomiokirkon hieno alttaritaulu ja adventtikranssi. Pomon luona kranssissa oli keltaiset kynttilät ja koristeina (kuivattuja) sitruunaviipaleita.



Matkamuistomyymälät olivat vaihtaneet jouluisiin aiheisiin.

Minä ostin yhden pienen jouluseimen kipsisine hahmoineen, jolloin hinta jäi 30 euroon. Lisäksi ostin yhdestä puusta veistetyn seimikoristeen kympillä.



Kaupallinen puudesign ja itse tehty jouluseimi pomon kotona.


Tuohitähti on aika hauska keksintö. Tuo oli naapurin sisustusliikeen ikkunassa.


Pähkinät ja kastanjat kuuluvat saksalaiseen jouluun.


Talon amerikkalainen emäntä oli jälleen tehnyt taidokkaita leipomuksia. Munaliikööritortun ja kermaversion lisäksi oli pähkinätorttu sokerivesikuorrutuksella. Se vei voiton. Onneksi sitä saatiin vielä viikolla ryhmäpalaverissa, kun syntymäpäiviä viikonloppuna viettänyt kollega ei päässyt flunssan takia sunnuntaina juhliin. Joulumarkkinoiden jälkeen syötiin perunasosekeittoa. Sekaan oli tarjolla kahta erilaista nakinkaltaista makkaraa ja kuivattuja sämpyläkuutioita. Erittäin hyvä yhdistelmä. Vielä myöhemmin oli tarjolla suolapiparien kanssa jonkinlaista tuorejuustoa marmeladin kanssa ja makeita pekaanipähkinä- ja toffeekuutoita amerikkalaisella reseptillä. Minä toin paketin siirappipikkuleipiä, joita lienevät jouluna testanneet. Lapsille toimme siimoille liikuteltavia muurhaisia (vähän kuin marionettinuket) ja emännälle kukkia. Tietysti jo joku keksi idean ohjelmoida iPhonelle softa, jolla voisi liikutella otusta sopivasti kun solmisi neljä siimaa sen kulmiin.
Katsoimme pari jaksoa meille oikein sopivisti TV-sarjoista the Big Bang Theory (oli es ja IT Crowd.


Kulttuuria oli tarjolla myös sarjakuvalbumien muodossa. Saksalaiset oppivat näiden avulla Saksasta ihan uusia juttuja. Suosittelen.