
[Kevät kai on tulollaan, kun esittelyautoista puuttuu katto. Huonossa kuvassa SL 63 AMG, jonka ovh Suomessa 270 keur.]
Perjantaina kävin Staatsoperissa Donizettin ei kaiketi kovin kuuluisan Roberto Devereux'in (1837) näytöksessä. Tämä ohjaus on peräisin v. 2004, ja siitä on
DVD:kin, jossa laulaa Elisabethin osan paikallinen tähti Edita Gruberova kuten perjantaina. Nottinghamin herttua oli Paolo Cavanelli.
Musiikki oli hyvää ja laulajat kanssa. Tosin tenori ei ollut kovin kaksinen. Illan tähti Gruberova sai brava-huutoja (ja bravohuutoja italiaa sivistymättömiltä saksalaisilta) väliaploodeina, joista ekat kesti varmaan puoliminuuttia.
Ohjaus on moderni eikä mitenkään näyttävä (kts.
kuvat).
Se oli minusta oopperan heikoin kohta.
Lavastuksessa oli vesiautomaatteja, sanomalehtihylly, pöytiä ja nojatuoleja. Kuoro näytti ensin kuin toimistoihmisiltä ja jossain kohti kuin viiden tähden hotellin työntekijöiltä. Kuningatar vaikutti hameessaan kuin nykyiseltä Englannin kuningattarelta. Herttuat olivat normaaleissa puvuissa.
Ooppera kuuluu Englannin Tudor hallitsijoiden kauteen. Donizetilla on myös Maria Stuart, Anna Bolena, joita pääosan esittäjä, bel canto oopperoiden tähti, on myös tehnyt ja levyttänyt.
Elisabeth I on Englannin kuningatar. Roberto Devereux oli Essexin kreivi, mutta ooppera ei mikään historiallinen dokumentti ole.
Elisabeth oli lähettänyt (sala?)rakastajansa Roberto Devereuxin sotatantereelle hillitäkseen hovissa vallitsevia huhuja. Vastoin ohjeita Devereux oli sopinut rauhan ja saa siksi syytteen maanpetturuudesta kaateellisen neuvonantajan taholta.
Ollaan siis semmoisessa hotellin aulamaisessa tilassa. Kuoro lukee sanomalehtiä. Sara (naimisissa oleva Nottinghamin herttuatar on kalpeana huolesta).
Hän odottaa Roberton kohtaamista sillä niillä oli salainen suhde vuosia sitten. Sittemmin Sara meni naimisiin Roberton nuoruuden ystävän kanssa.
Roberto tulee saliin.
Elisabeth tajuaa, että Roberto viilenee häntä kohtaa prosessin ja toisen naisen takia. Jutellessaan kahden kesken yrittää hän lämmittää muistoja. Roberto kuitenkin paljastaa ihastuneensa toiseen naiseen eikä päästä kuningatartaan lähelle, josta Elisabeth suuttuu ja vannoon veristä kostoa epäuskottomuudesta, vaikka muutama minuutti sitten sanoi, ettei koskaan voisi tuomita kuolemaan häntä.
Sara pyytää Roberton luokseen yöllä ja Sara sanoo rakastavansa Robertoa ikuisesti. Roberto antaa sormuksen, jonka kuningatar on antanut. Kuningatar oli sanonut, että jos hän antaa sen takaisin, se on merkki siitä, että hänen henkensä on uhattuna ja kuningatar pelastaa hänet silloin. Sara antaa sinisen huivin, jossa on rakkauden tunnustus kirjailtuna.
Toisessa näytöksessä parlamanetti käsittelee Roberton tapausta.
Lordi Cecil kertoo kuningattarelle kuolemantuomiosta (5:38), jonka kuningattaren pitää allekirjoittaa. Kuningatar epäröi vaikka saa kuulla, että kotiarestissa ollut Roberto on löydetty yöllä ja sen hallusta löytyi silkkinen huivi, jossa on rakkausteksti siis.
Nottinghamin herttua yrittää puolustaa ystäväänsä. Roberto tuodaan paikalle. Elisabert näyttää myös huivin jonka Nottinghamin herttua tietysti tunnistaa, ja menee siksi melkein shokkiin.
Hän ei kuitenkaan sano, että tunnistaa sen olevan vaimonsa huivi. Roberto kuitenkaan halua vastata kuningattaren vaatimuukseen tunnustaa, kenen se on. Sekä Elisabeth että herttua ovat nyt molemmat vihoissaan ja vaativat kuolemantuomiota, jonka kuningatar allekirjoittaa mustaan mappiin.

Kolmannessa näytöksessä nuori palvelija tuo Roberton kirjeen Saralle, jossa hän pyytää lähettämään sormuksen kuningattarelle, että hänen henkensä säästyisi (miksi se ei sitä antanut samantien sitten?! Missä välissä se kirjeen ehti lähettämään?!). Sara on pakkaamassa myös laukkuaan kun isäntä saapuu kotiin aika vihaisena.
Herttua tempaa kirjeen ja lukee sen. Laukun tavara puretaan ja se sitoo vaimonsa, ettei sormus lähde mihinkään.
Näyttömön poikki vedetään lasiseinä, jonka toisella puolella raahataan Robertoa ja pahoinpidellään.
Elisabeth on mustassa iltapuvussa ja hänen kruununjalokivet kannetaan jostain syystä esiin ja hän pitää hetken kruunuakin päässä. Kirjeen tuonutta nuorukaista retuutetaan näyttämön takaosassa.
Elisabeth on selvästi tullut taas katumapäälle rangaistuksesta. Sitten näyttämön reunalla eräs tyyppi päästää Saran vapaaksi, joka ryömien tuo kuningattarelle sormuksen, jota se on odottanut. Se käskee kaikkien viedä äkkiä sanaa hirttopaikalle, että tuomio pitää kumota. Kuka sen saa vietyä saa kruunun. Se on kuitenkin liian myöhäistä, sillä näyttämön takaa jyrähtää kanuunanlaukaus tuomion toteutumisen merkiksi.
Nottinghamin herttua astuu myös esiin. Murheen murtama Sara tunnustaa, että hän on se, jonka kanssa Roberto petti, mutta hän tuli tuomaan kuolemankin uhalla sormuksen, jotta Roberto pelastuisi. Kuningatar tivaa, miksi hän ei tullut ajoissa. Herttua tunnustaa, että se on hänen syytänsä: verta halusin, ja verta sain. Elisabeth sanoo, että näitää kumpaakin odottaa kuolemanenkeli.
Hän heittää punertavahiuksisen peruukin pois (alta paljastuu vanhan naisen harva vaalea tukka) (kts.
kuva). Hän ilmoittaa, että veljenpoikansa Jakob saa kruunun. Elisabeth lyhistyy maahan. Em. linkin video on siis sama ohjaus ja esittäjä kuin perjantaina. Baijerin TV:n ansiosta siinä on tekstitkin.
Kyseinen hulluuskohtaus on kyllä tuon bravuuri.