Montag, 27. Juli 2009

Wissenschaftstage



Münchener Wissenschaftstage (Tiedepäivät) tarjosivat neljä päivää monenlaista ohjelmaa. Sunnuntaina oli työpaikkallani kiertokäyntimahdollisuus, jossa oli reilun tunnin kierros alkaen konttorin taideteoksista (tietotekniikan historiaan ja matematiikkaan liittyvää) ja päättyen kuution (kuvassa) neljän kerroksen kierrokseen. Kierroksia piti järjestää useita runsaan kysynnän takia. Seuraava mahdollisuus on jo lokakuussa kun on avoimien ovien päivä.

Alimmassa sähköjuttuja sisältävässä kerroksessa en ole edes minä käynyt. Toisessa kerroksessa on jäähdytyssysteemin kompressorit kohtuullisen kokoisine lämmönvaihtajineen. Nestejäähdytys vaatii vielä omat laitteet ja toimenpiteet kuten kalkinpoistaminen. Toistaiseksi siellä on vain yhdessä klusterissa nestejäähdytys.

Ylimmän kerroksen supertietokone SGI Altix 4700 (9700 laskentaydintä) on ilmajäähdytteinen: lattian alta tulee kylmää ilmaa ja lämmin ilma imetään putkilla katosta pois.
Jotta tuuletusta voisi järkevimmin kohdentaa on Linux klusterikerroksessa viritelty ilmavirran ohjaamiseen muovisia ilmanohjaimia koneiden viereen sekä viritelty verhoja konerivien viereen.

Tallennuskerroksessa on paljon tilaa eikä siellä ole tarvetta ihmeempään tuuletukseen. Sen kerroksen erikoisuus ovat nauharobotit eli laite seilaa naukakasettien välillä, joita on laitteen sisään ladottu. Nauhoja käytetään pitkäaikaistalletukseen ja kiintolevyjä lyhytaikaiseen. Työlevyt sijaitsevat koneiden vieressä.

Maantaina kävin tien toisella puolella Max Planck instituutin maapallon ulkopuolisen fysiikan laitoksella (Max-Planck-Institut für extraterrische Physik). Siellä oli kolme tuntia esitelmiä avaruustutkimuksesta ml. käynti hallissa, jossa ne kokosivat nestemäisella typellä jäähdytettävää kameraa arizonalaiseen kaukoputkisysteemiin. Havaintoja tehdään monella eri aallon pituudella ja näkyvä valo on vain yksi osa (kts. lista jaettelusta suomenkieliseltä tähtitieteen Wikipedian sivulta).

Päätteeksi oli luento plasmafysiikan tutkimuksesta (tutkimussivu saksaksi). Kolmiuloitteiseen plasman mallintamiseen pienten muovikuulien avulla tarvitaan painovoimaton tila.
Kokeita on tehty ISS:llä avaruudessa sekä Boeingin prototyyppikoneella (kuva em. linkin sivulla), joka kuskaa 30 tuhannen euron lennoilla viitisen kymmentä ihmistä tusinaan kokeeseen liittyen ilmaan Bordeauxista meren päälle lentelemään sini aaltoa. Siinä nimittäin tehdään 31 kpl aaltomaista nousu- ja laskuvaihetta. Pudotuksen aikana on 20 sekuntia aikaa leijua ilman painovoimaa. Katsoimme myös videota lennosta. Siellä osa makasi köytettynä lattiassa ja osa leijaili ilmassa, mutta sitten pitää muistaa laskeutua jaloilleen eikä kenenkään päälle. Kyyti vaatii normaalisti merisairauteen tarkoitettujen pillereiden syömistä. Vain kerran se on jouduttu keskeyttämään kun joku astornauttien urheilulaitteen testaukseen osallistunut tyyppi voi liian huonosti.

Astronauttien aika on tiukilla eikä siellä ole kokeita erityisen helppo tehdä muutenkaan, joten em. koekkin lähinnä tehdään valmiiksi ohjelmoidussa paketissa, johon astronautit voivat läppärillä jotain ohjata. Välillä Garchingista lentää tyyppi Moskovaan lataamaan uusimman version laitteeseen sekä koulutttamaan kosmo/astronautteja.


Kansalliskirjastossa kävin ihmettelemässä kirjojen skannausta. Niillä on vuosia vanhoja skannereita, joissa operaattorin pitää kääntää sivuja. Koneissa näytti pyörivän Windowssi. Niillä on myös yksi kallis erityisen iso pyödänkaltainen tasoskanneri, jolla voi skannata vaikka karttoja.

Uutuutena on pari automaattista skanneria, jossa sivuja käännetään ilmasuihkuilla. Riippuen paperin laadusta se onnistuu enemmän tai vähemmän hyvin. Joka tapauksessa nopeus on tuhansia sivuja tunnissa. Normaalille tekstille tehdään myös tekstintunnistusta. Tallennusformaatit ovat TIFF ja JPG.
Tietoa syntyy gigatavuja päivässä ja niitä tallennetaan LRZ:lle (ja kopio toisaalle). Lisäksi Google on skannaamassa Baijerin kansalliskirjaston kirjoja, että digitaaliseen muotoon tulee miljoonia sivuja.

P.S 2010 Mynssenin tiedepäivät on 23.-26.10..

Sonntag, 26. Juli 2009

Perulainen pianisti



Perun kansallispäivä (fiestas patrias) on 28.7., mutta jo edellisen perjantaina paikallinen konsulaatti (el consulado General del Perú en Munich) järjesti pianoillan Stachusin lähellä sijanneessa Kunstlerhausissa. Sinne valuikin saksalaista (vähemmistö) ja perulaista yleisöä ihan kivasti eikä salista montaa kymmentä paikkaa jäänyt tyhjäksi. Ohjelmalehtisen tuotto käytettiin Limalaisen köyhien koulua. Alussa ja lopussa ilmeisesti konsuli piti puheen puoliksi epsanjaksi.

Illan taiteilija oli Juan José Chuquisengo, joka asuu nykyään kaiketi Mynssenissä, jossa myös pikaisesti opiskeli korkeakoulussa, ja siksi osasi kertoa pitkät pätkät teoksista saksaksi. Hän opiskeli Limassa ja myöhemmin Italiassa ja Saksassa. Nythän opiskelee myös orkesterin johtamista, säveltämistä, kuvataidetta, filisofiaa ja itäimaisia kamppailulajeja. Kuten em. linkistä käy ilmi kyseessä oli täysammattilainen.



Alussa oli meille saksalaisille tuntemattoamia perulaisia kipaleita: Roberto Carpion (1900-1986) "Tres estampas de Arequipa" (1927) ja Enrique Iturriagan "Pregon y Danza" (1952).
Sitten tuli tuttua (erit. viimeinen vikkelä osa Rondo -allegro) ja turvallista Beethovenia (pateetti) Sonaatti Op. 13
Se pateettisuus kai asustaa vakavassa eka osassa grave / allegro con brio. Toinen osa andante cantabile ei ole niin pitkä(styttävä) kuin eka osa vaan se on kaunista ja rauhallista kuultavaa.

Väliajan (intervalo) jälkeen oli vuorossa varsinaista pianorokkia.
Ginasteran argentiinalaiset tanssit (2 kpl) olivat varsin vauhdikkaita tansseiksi. Tässä esimerkiksi nro 3.

Konsertin tunnetuin kappale lienee ollut Chopinin Scherzo nro. 2. Minusta se soitti sitä aika vauhdikkaasti ja kovalla kädellä. Em. videon Mr. Li on vielä parempi.
Hän on levyttänyt viimeisenä numerona kuullun Ravelin (1875-1937) La Valsen (osa 2). Siinä oli kyllä menoa, että hyvä että välillä istumassa kesti. Tuon kyllä tunnistaa ranskalaiseksi impressionistiseksi (1900-l. alku) kappaleeksi.

Samstag, 25. Juli 2009

Campus Chor



Koteosastolla oli torstaina tunti astronautin luennon jälkeen kampuksen kuoron konsertti. Kuoro koostuu lähinne opiskelijoista. Lisäksi mukana oli huilisti ja harpisti sekä Garchingin ev. kirkon kuoro. Paria kappaletta säesti vaimealla sähköuruilla LRZ:lla töissä oleva nainen. Kuorojen johtajana ja tapahtuman juontajana oli Franz Wagner joka hoitaa joskus kanttorin hommiakin. Hieman omaperäinen tapaus. Tilaisuuteen oli vapaa pääsy ja lopussa oli normaaliin tapaan ihmisiä keräämässä lahjoituksia, joita näytti tulevan setelien muodossa kivasti. Konsertti oli nimittäin 1,5 tuntia pitkä ja hyvä. Yleisöäkin oli ihan kivasti syrjäisestä sijainnista ja sateisesta säästä huolimatta. Salina toimi ns. Magistrale mikä oli käytännössä vain yksi leveämpi kohta pitkästä modernista lasiteräsrakennuksesta.


Konsertin alkupuoli oli hengellisempää puolta ja konsertin aloitti israelilainen tervehdys Shalom chaverim molempien kuorojen esittämänä. Ja sen jälkeen kuultiin norjalaisen Knut Nystedtin (1915-) Laudate (iloitkaamme) (psalmista 116).

Kirkkokuoro esitti itsekseen Hans Leo Hasslerin Cantate Domino (laulakaa Herralle) (Psalmi 96) ja Brahmsin Ach arme Welt, du trügest mich (trügen=harhauttaa).

Moniäänisimmäksi touhu meni tietysti erinomaisen Heirich Schütz (1585-1672) kappaleella Jauchzet dem Herren (Psalm 100) kolmelle kuorolle. Noh, kolmas kuoro löytyi kun osa porukasta kiipesi seuraavan kerroksen parvekkeelle ja loput kuorosta jakautuivat stereofonisesti kahtaalle.

Kampuskuoro lauloi harpun ja huilun säestyksellä Karl Jenkinsin (1944-) Unum petii a Domino (psalmi 27) ja Rachmaninovin tunnetun Bogoroditse Devo, raduisja (tässä Auswitschin muistoksi) ja Notchhkan (pikku yö). Kolmas venäläinen kappale oli Alexandr Svesnikovin Ah ti, step shrirokaja. Eivät siis pelänneet kielihaasteita.
Ralf Vaughan Williams (1872-1958) ja Ralf Vaugahn Williamsin (1872-1958) The cloud capp'd towers Over the hill, over dale

Harpisti ja huilisti esitti Rossidin jonkin andanten ja allegron ja väliajan Faurén Berceuse (videossa nelikätisesti pianon ääressä, kuten ilmeisesti normaalisti on tapana). Harpisti esitti itsekseen Alphonse Hasselmans (1845-1912) kappaleen La Source.

Sitten kuultiin varmaankin konsertin ainoa minun tuntema kappale. joka oli ruotsalainen ikivehreä Hugo Alvénin (1872-1960) Uti vår hage (ohjelmassa luki var håge ja nettisivulla var hage, mutta tekstit oli kopioitu ohjelmaan melkein oikein). R:ään loppuvista sanoista jäi saksalaiseen tapaan ärrä ääntämättä. Tässä on tn. referenssiesitys ko. kappaleelle, joka on minullakin jossain C-kasetilla - ainakin ollut.
Orfei Drängar kuoro on kuin Ylioppilaskunnanlaulajat Suomessa. Ne voivat esiintyvät mm. kuninkaallisissa tilaisuuksissa ja Nobel-kekkereissä.

Sitten kuultiin ex. King's Singersin laulajan (Bob Chilcott) sovittaman kappaleen The gift to be simple. Noh, King's Singersien esittämänä mikä vaan voi kuulostaa hyvältä, mutta nyt tuossa ei olisi suurta tappiota käynyt, jos vaikka tuo olisi jäänyt pois.

John Rutterin (1945-) All things bright and beautiful kuulostaa kyllä niin jotenkin amerikkalaiselta disneymusiikilta tms. Kirkkokuoro sen esitti vaikka se ei sille 50+ porukalle ole kovin optimaalinen esitettäväksi.
Linkin pätkässä ei kyllä tarvitsisi tekstiä olla, jos niitä ei sitten oltu kuuroille tarkoitettu.

Huilisti ja harpisti esittivät Paul Agricole Geninin (1832-1903) variaation Venetsian karnevaaleista. Kappale lienee suosittu huilistipiireissä. Konsertin huilistisetä oli pätevä ja parempi kuin tuossa videossa soittava.

Konsertin ainoa negrospirituaali oli Bob Chillcottin Ev'ry time I feel the Spirit ja se oli vauhdikas tyypillinen lajinsa edustaja.

Konsertin pisin (4 osaa) ja omituisin kappale oli Bob Chilcottin The Making of the Drum. Siinä muutamilla oli erikoisia äänitehosteita tuottavia putkiloita, joissa valui jotain ainetta toiseen päähän päästäen ääntä ja sitten joskus taputettiin käsiä eli afrikkailaista meininkiä. Lopussa sitten käsillä päästiin lyömään viimein sitä rumpua.

Ohjelman päätti Aaron Coplandin (1900-1990) Chin-a-Ring Chaw, joka on varsin turha amerikkalinen kuoroshowrenkutus.

Freitag, 24. Juli 2009

Astronautti


Torstaiehtoo meni konetekniikanosastolla (Maschinenwesen) luennolla ja myös konsertissa. Suuren osaston tutkimusalueita on runsaasti kuten avaruusteknologia (Lehrstuhl für Raumfahrttechnik) ja lentokonesuunnittelu. Nyt näkyy olevan mm. kesäkurssi sotilaslentokoneiden suunnittelun vaatimuksista. Avaruustutkimusprojekteissa on kehitelty kooltaan pieniä, mutta tehokkaita antenneja, tietokoneita videon välittämiseen, malllinnuskielen komponenteille ja simulaatiojuttuja biologiaan . Ei siis ollut ihme, että jonkin kurssin luennolle oli pyydetty Saksan toisen astronautin vieraaksi. Yleisöä oli useampi sata.

Thomas Reiter (1958-) oli pukeutunut tummaan pukuun ja osoittautui erinomaiseksi esiintyjäksi, jolla oli ehkä ESA:n PR ryhmän viilaamaa powerpoint show, jossa oli runsaasti videoita. Tuon esityksen se oli varmaan pitänyt monia kertoja. Saksakin oli helppo ymmärtää (Frankfurtti on tarpeeksi pohjoisessa) vaikka hän puhuikin nopeasti. Tältä sivulta löytyy hitaasti puhuttuja haastatteluvideopätkiä.

Hän oli ilma- ja avaruusalan DI Mynssenin Bundeswehrin (armeijan) yliopistosta.
Hänet ja mm. ruotsalainen Fuglesang valittiin ESA:n jäsenmaiden 22000 hakijan joukosta v. 1989. Vuonna 1993 heidät valittiin lähtemään ISS:lle (USA:n ja Venäjän yhteistyö) ja he kouluttautuivat tehtävään erityisesti Venäjällä kosmonauttien koulutuskeskuksessa. ISS:lle lähtijät treenaavat pari vuotta ennen lähtöä ja tietysti tutustuvat siten ihmisiinkin etukäteen. Lähtö ylös oli 1995 ja se reissu kesti 179 vrk. 1996-97 hän oli toiseen otteeseen matkalla. 1997-1999 hän oli Saksan Ala-Saksin ilmavoimien yksikön komentaja (nyk. prikaatinkenraali) kai ja sitten taas 1999 lähtien oli ESAn hommissa automaattisen tavarankuljetuskapselin (ATV) kehityksessa ja v. 2006 hän oli ylhäällä kolmannen kerran (160 vrk).

Hän osallistui ulkona tehtäviin korjailuihin taikka asennukseen kahteen kertaan. Hän kertoi, että avaruuspuvussa on raskasta työskennellä. Siellä tietysti pitää olla erityisen tarkka, ettei päästä tavaraa karkuun (voi päästä tosin siten kuuluisaksi..). Myös aluksen sisällä on tullut ongelmia kun tarpeellisia työkaluja on jouduttu etsimään pitkäänkin kun ne eivät kestä pöydällä.

Vaikka painovoiman puuttuessa ahtaissa tiloissa pystyy kätevästi liitelemään paikasta toiseen on siitä haittaakin. Esimerkiksi huoltoja tehdessä voi tulla tunne, että laitetta säätäessä ainoa mikä liikkuu on asentaja itse. Lisäksi päivittäin pitää treenata kuntopyörällä ja käsien lihaksia pari tuntia.
Tietysti ihmiskokeet (lihaskunto, osteoporoosi etc.) ovat tärkein osa tutkimuksesta. Lisäksi on mm. biologiaan (kasvit), ja muihin aloihin liittyvää tutkimusta, kuten plaman mallinnusta pienillä lasikuulilla ja jopa yritysten tilaamaan kokeet (musta laatikko periaatteella).

Kovasti hän painotti, että päiväohjelmat ovat minuuttiaikataululla suunniteltuja ja normaali aseman ylläpito vaatii niin paljon aikaa, ettei aina ole tieteellekkään niin aikaa saati sitten vapaa-ajalle. Erityisen pahatilanne oli Columbia sukkulan räjähttyä laskeutumisessa v. 2003 kun asema joutui toimimaan pitkää vajaa miehityksellä.

ISS:llä on käynyt jopa avaruusturisteja (mm. M$ Excelin pääkehittäjä), jotka maksavat jotain 20-30$ minuutilta reissusta. Reiterin kokemus sellaisesti turista oli positiivinen eikä se ollut tiellä siellä vaan myös apuna.

Reiter vähän valitteli, ettei ikkunoita ole paljoa. Avaruuskävelyllä toki näkee parhaiten. Videoissa nähtiin, miten ohut ilmakehä auringon laskuineen on sieltä katsottuna. Lisäksi oli hienoa nähdä salamia pimeässä.

Ilmeisesti yhteistyö NASA:n ja Venäjän kanssa on sujunut kohtuu hyvin. Niiden osat eivät aina ole ihan samasta tehtaastä kun niillä on esimerkiksi erilaiset jännitteet pistorasioissa!

Tilaisuuden jälkeen avaruusteknologia firma oli sponsoroinut myös pienen coctail-tilaisuuden, joka tarkoittaa täällä valkoista olutta ja Brezenitä (niitä suolarinkeleitä). Oli siellä limsaakin.

Donnerstag, 23. Juli 2009

Gesang&Klavier


Tänään oli kesän lämpimin päivä (kuvassa siis lämpötiloja eri korkeuksilta fysiikan osaston säähavaintotornin webbi-sivulta). Onneksi aamupäivällä oli ilmankosteus vähäinen ja minun konttori oli ihan siedettävä eikä hiki valunut. Iltapäivällä oli sitten vähän nihkeämpää kun pilvistyi ja koko illan sateli vettä ja välillä ukosti.

Kämppis myös huomasi tänään, että häkkivarastosta oli hävinnyt iso matkalaukku tällä viikolla. Se oli tyhjä sentäs. Kämppiksen tonnin maastopyörä (hyvässä lukossa) oli jätetty ja mm. sen telttailukamat. Kieltämättä sadan euron laukkuni oli loistava, joten se rosmo ymmärsi hyvän päälle.
Lukkoa ei oltu murrettu, mutta ehkä se marketin lukko ei ollut liian vaikea avata jollain konstilla muutenkin. Varastoon johtavia ovia on mahdollista lukita, mutta ihmiset laiskuuttaan jättävät lukon kielen ulos, ettei avainta tarvita eikä niitä sitten kukaan iltaisin huolehdi kääntää sisään.
Noh, eipähän ole nyt tilaongelmia sen suhteen eikä onneksi ole ihan heti tiedossa tarvettakaan isommalla laukulle. Omaisuusasiaan voi lisäksi suhtautua Raamatun viisaudella "Jos joku vie viittasi, anna hänelle lisää", mutta eipä ole onneksi tarvetta säilöä enää mitään sinne.
[lisäys 29.7: matkalaukku löytyi autotallista (talon alta) kun lähdin aamulla pyörällä töihin. Vein sen sitten sisälle tyytyväsenä. Häkkivarastossa on tosin myös parempi lukko jo. ]


Tiistaina oli musiikkikorkeakoulun viimeisin konsertti ennen lukuvuoden päätöstä. Täällähän kesäloma vasta alkaa yliopistoissa kun Suomessa se on toukokuun puolesta välistä. Tällä kertaa vuorossa oli laulun ja pianonsoiton (säestyksen) kurssin päätöskonsertti. Mukana oli myös yksi harpistimies säestäjänä. Pianon soiton professsori (vanhahko nainen) säesti muutaman kappaleen todella taidokkaasti kun sattui oppilaille tuntematon kappale vastaan. Ns. pieni konserttisali oli täynnä yleisöä.

Ohjelmassa oli saksalaista liediä (klassisia lauluja), kuten Schuberttiä (osa kuuluisasta Die schöne Müllerin (kaunis mylläritär) op. 25), Schumannia (Iltaisin rannalla op. 45 Nro 3 , Stuart Lieder op. 135 (3 osaa), Dichterliebe op. 48 (3 osaa), kaksi hebrealaista laulua op. 95, Myrthenisä (3 osaa), Carl Loewe (1796-1869) Kalastaja op. 34, Nr. 1, Hugo Wolfin italialaisesta laulukirjsta neljä osaa, Richard Strassin Allerseelen op. 10 Nr. 8 ja Zueignun op. 10 Nr. 1) ja lopuksi Mendessolhin Paavali-oratoriosta Gott sei mir gnädig.

Klassinen laulu on vaativa laji. Siinä amatöörinkin on helppo huomata eroja. Eivät nämä olleet vielä valmiita kovin kaksisiin osiin. Eniten minua ärsyttää niiden s:ien ja t:iden painottamiset, että siitä tulee sanan loppuun semmoinen sylkäisy. Joukosta paras oli eräs sopraano. Lisäksi baritonin esittämä Mendelssohn oli ihan hyvä. Sitä en laskisi Liediksi. Minä en ole mikään Lied fani enkä osaa erottaa Schuberttiä ja Schumannia toisistaan tuntemattomissa sävellyksissä. Tietysti olen ainakin Winterreisen kuunnellut mm. Martti Talvelan esittämänä.

Mittwoch, 22. Juli 2009

Chinesischer Turm


Turistikuvakierros jatkuu yhdessä Mynssenin kuuluisimmista turistipaikoista: kiinalaisessa tornissa (Chinesischer Turm) (1789), joka on käytännössä iso ulkoilma olutravintola. Viimeeksi torni on palanut pommituksissa 1944, mutta se on jälleen rakennettu v. 1952.


On siellä tornikin, mutta siellä soittaa polvihousuissa isohko orkesteri jotain - ainakin klo 21 asti arkisin. Niiden repertuaari ei rajoittunut baijerilaiseen musiikkiin vaan sieltä kuului musiikkia vähän kuin linnanjuhlissa Mikki Hiiren merihädästä lähtien.

Arki-iltanakin ihmisiä oli useita satoja. Kyllä siellä pöytiäkin oli runsaasti. Olut ja ruoka haetaan itse ja poistutaan "myymälästä" kassan kautta. Olut myydään isossa tuopissa, joka maksaa 6-7 eur. Ehkä sisältäen tuopin pantin, tai sitten ei. Saa sieltä virvoitusjuomiakin ja mm. sitruunalimsaa ja viinin ja mineraaliveden sekoitusta.

Ruokapuolta edustavat etenkin isot Bretzen'it (niitä isoja suolarinkilöitä), mutta baijerilaisten normaalien hapankaali-makkaran lisäksi sieltä löytyi yllättäen kalagrillikioski (forellin sai jotain 12-14 eurolla). Magnum-jäätelötikku oli kohtuulliset 2 eur.
Jälkiruokakioski tarjoilee, ei niin yllättäen, Kaiserschmarrnia. Sitä kun on helppo lämmittää ja lapioida kuin paellaa ikään.


Vieressä on myös ravintola, jossa olin syksyllä 2006 konferenssi-illallisella. Nyt vasta kävin alueella toistamiseen. Tänään tosin söin vain yhden 5 euron jälkiruoan, joka oli melko mauton mousse, jonka mukana oli viinimarjoja, pensasmustikoita ja vadelmia. Taiteellisen näköinen tosin. Cappucino (3 eur) sisälti vaahtoa enemmän kuin juomista. Kannattaa siis harkita niitä suolarinkeleitä ja makkaroita.

Paikka ei ole ihan ydinkeskustassa vaan sinne pitää kävellä ainakin 500 m vaikka U-Bahn Giselastrassen pysäkiltä Englischer Garteniin. Myös bussi 54 ajaa puiston läpi ko. U-Bahn pysäkin läpi. Monet paikalliset olivat tulleet pyörällä, vaikka tankojuoppous on täällä rikos, että siitä voi ajokorttikin lähteä. Ilmeisesti ei kovin helposti ja useasti käytännössä.

Pääsee sinne viereen omalla autolla kuten vaikka tällä tänään ruuhkassa seisoneella Mynssenin autotehtaan tuotteella X6 Bemarilla (kts.
kuvia), jolla on hevosvoimia kaiken varalta 555. Suomessa hinta näkyy olevan 85..130 keur.

Montag, 20. Juli 2009

Alte Peterin tornista

Marienplazin Alte Peterin torni on 91 metriä korkea ja 1,5 euroa voi maksaa siitä ilosta, että pääsee kipuamaan 306 askelta torniin. Alla kuvia Mynssenistä vaihteeksi (kuten useasti, kuvista saa isommat niitä klikkaamalla).

Frauenkirche ja raatihuone hallitsevat kaupunkinäkymää. Takana häämöttää Olypiatorni, joka lienee ainoa tätä tornia parempi näköalapaikka kaupungissa. Tosin tässä tornissa on lähietäisyydellä vanha kaupunki.


Viktualien Markt tori on auki on jossain määrin joka päivä. Takana häämöttävät Baijerin Alpit. Sää ei ollut selkein mahdollinen. Muutamat matkamuistomyymälöiden M:n postikortit kyllä näyttävät photoshopatuilta lumipeitteisine vuorineen.


Kuva Ost-Bahnhofille päin (etelään). Taustalla mm. häämöttää pitkähkö vaalea punatiili edustajisto (Landstag) ja oikealla punatiilinen filharmonia (am Gasteig) vaalen kylpylän tornin takana.


Odeonsplatzin keltaiset kirkon tornit. Siitä lähtee Ludwigstrasse ja siellä näkyy yliopiston kirkko. Hiirimainoksen (Rezidensin kyljessä) vieressä on Staatstheater (ooppera). Takana häämöttää valkoinen pyöreä Allianz-jalkapalloareena. Siitä vielä on varmaan 10 km asuinsijalleni.


Toki historiallinen kaupunginosa on aika rajoittunut ja tylsiä alle 60 vanhoja rakennuksia riitää.


Sunnuntaina oli aktiivista katumusisointia. Esimerkiksi Odeonsplatzin puiston makkarakatoksen alla joku nainen soitti haitaria. Tosin viikonloppuna ainakin on tasokkaampaakin musiikkia viulu-huilu orkesterin muodossa. Alte Peterin vieressä soittaa hiton kovaääninen Karibia-kilkutusta ja rummutusta soittava yhtye, joka kuuluu turhn yli kirkon sisäänkin.


Eräs kauppaliike, josta kuvassa osa, on istuttanut kiitettävästi kukkia lukuisten ikkunoiden alle.

Sonntag, 19. Juli 2009

Gerontiuksen uni


Viikonloppuna kapellimestari Sir Andrew Davis, tenori Barry Banks (Gerontius), mezzo Catherine Wyn-Rogers (enkeli), baritoni Peter Rose (pappi, kuoleman enkeli) sekä M:n filharmonian iso kuoro ja orkesteri esittivät Edward Elgarin (1857-1934) "The dream of Gerontius" (1900) kolmesti. Lauantai-iltana iso sali oli n. 80%:sti täynnä.

Kyseeessä on oratorio, joka pohjautuu John Henry Newmanin tekstiin. Siinä vanha mies nimeltä Gerontius ystävineen rukoilee ja lähtee morjestamaan Jumalaa ja matkalla kohtaa enkeleitä kuin demoneja. Kesto oli n. 1,5 tuntia. Orkesterilla oli pitkähkö alkusoitto, mutta loppu osassa oli se oli säestäjänä. Musiikki oli semmoista kun saattoi kuvitella. Kyllä tuota kuunteli mielellään vaikka Mendelssohn on parempi oratorioristi. Välillä oli volyymista kaikki irti. Tässä esimerkki enkelien kuorosta "Praiser to the Holiest in the height..", jonka lopun "In all His words most wonderful, most sure in all His ways!" on tosiaan huutomerkki. Videopätkä on esitetty näköjään Proms-festivaaleilla, että noiden pitäisi osata asiansa. Niitä festareita voi kuunnella BBC:n sivulta (konsertti on kuultavissa viikon jälkikäteen ja festarit siis kestää 8 viikkoa 17.7. lähtien).

Viikonloppuna oli uutinen, että itävaltalaisen lehden rankkauksessa parhaillaan käynnissä oleva Kuhmon kammarimusiikkifestari on maailman 14. paras. Linnafestareiden luokassa Savonlinna on kakkosena. Minäkin löysin täältä jonkun ilmaisjakelukonserttimainoslehden, jossa oli kesän kulttuuritarjonta muutamalla kymmenellä paikkakunnalla Euroopassa ja Suomesta oli Savonlinna merkitty karttaan.

Tässä vielä toinen näyte aivan lopusta enkelin esittämänä "Softly and gently".
Isossa salissa ei solisteilla ollut mitenkään helppoa saada koko salin täyttävää ääntä, mutta nämä britit pärjäsivät ihan hyvin.

Chopinia italaisittain


Gasteigin pienessä konserttisalissa oli italialaisen n. 60 vuotiaan sedän Giorgio Costan konsertti. Tilaisuuden järjesti paikallinen Italian kulttuurin edistämisyhdistys. Lipun hinta oli noin tusina euroa. Yleisöä lienee ollut n. 20-30. Esiintymisessä se ei filmannut vaan soitti pokkana kappaleet läpi - ilman nuotteja tietysti. Konsertissa oli vain Chopinia (1810-1849).

Alkuosassa nokturni cis-molli op. 27 nro 1, nokturni des-duurissa op. 27 nro 2, barcarolle (venelaulu) fis-duurissa op. 60 ja poloneesi As-duurissa (heroinen) op. 53. Näistä jälkimmäinen on kuuluisa reipas kappale. Eivät nuo yölaulutkaan mitenkään väsyttäviä ollut. Chopinin musiikissa tapahtuu eikä se ole varmaan heikkoja kappaleita säveltänyt. Ensi kuulemalta tosin nuo menevät iloisesti sekaisin, jos ei ole selkeästi omanlaisensa kappale kuten tuo As-duuri poloneesi. Chopinilla noita listahittejä piisaa ja jotkut tosiaan vaivautuvat harjoittelemaan äärimmäisen haastavia kappaleita. Flyygelikään ei tainnut ihan kestää kasassa vaan siitä alkoi kuulua jossain kohti sivuääni tietyllä koskettimella.

Tauon jälkeen kuultiin neljä balladia (1-4), g-molli op. 23, F-duuri op. 38, as-duuri op. 47 ja f-molli (osa 2) op. 52. Eka on tunnetuin ja varmaan minä tämän viimeisenkin olen kuullut. Minä en tämän tulkinnasta niin pitänyt kun se ei saanut levollista fiilistä aikaan (kts. videon kohta n. 50 sek. kohdalta).
Ylimääräisiä kuultiin kaksi: joku valssi välisoitto ja tarantellan muistaakseni.

Freitag, 17. Juli 2009

Motetteja


[Tämän kertainen hämähäkkikuva on kirjahyllyn syvennyksestä (lattian ja kirjahyllyn alahyllyn välistä, johon ei ole syytä ole ollut kurkistaa). Ihmettelin kun siellä täällä kiipeili pieniä parin millin kokoisia hämähäkkejä, jotka osasi jo seittiä kutoa. Ainakin niitä siivoiltua löysin varsinaisen sylttytehtaan. Joku emo oli niitä muninut oikein kunnolla. Rätillä niitä siivoilin useamman kymmentä illan ratoksi.]

Torstaina oli keskustassa paljon mustia mersuja ja poliiseita kun Dimitri seurueeneen pistäytyi Angelalla kylässä Mynssenissa. Ne olivat mm. Oberschleissheimin linnassa ja varmasti myös Odeonsplatzin residenssissä. Linnassa oli vieraillut Napoleon v. 1806, mutta Medvjedjev oli ensimmäinen Venäjän / NLn päämies. Mediassa tapahtumasta uutisoitiin sisäsivuilla ja lähinnä vain siitä että Merkel oli vaatinut puolueetonta tutkimusta sen jonkun viikolla Tsetseeniassa tapetun ihmisoikeusreportterin surmasta.

Se taannoinen Obaman parin päivän Dresden-reissu muuten maksoi Saksalle 13 miljoonaa. Veikkaan, että nyt päästiin murto-osalla. Suomelle on edullista kun ei ole USAlle strategisesti riittävän kiinnostava paikkaa ramputa.


Asiaan. Torstai-iltana kävin Münchner Hofkantorei kuoron konsertissa Odeonsplatzin lähellä Allerheiligen Hofkirchessä, joka on konserttipaikka eikä kirkko käytännössä. Muutama paikka oli vapaana vaikka liputkaan eivät olleet mitään halpoja. Minä olin parvella sivussa ja lippu sinne maksoi kai 20 eur. Tuossa tilassa ääni kyllä kuuluu.
Kyseessä ei ole kanttorikuoro vaan oopperan kuorosta koottu porukka. Lisäksi oli sello, basso ja positiiviurkujen säestämässä. M:n Bachkuoro on ilman muuta parempi, mutta kyllä tätäkin kuunteli. Lauloivat myös kaksi ylimääräistä kappaletta.

Alkuosassa ennen taukoa kuultiin kolme tunnettua Bachin motettia. Ohjelmalehtisen mukaan motetti oli jo Bachin aikana poissa muodista ja kantaatit olivat nykypäivää.
Konsertin avanneessa Bachin motetissa "Lobet den Herrn, alle Heiden" (BWV 230) videossa on myös kolme viulustia.
Seuraava oli Jesu, mein Freude.
(videossa nuottiversiona) ja pätkä Tolzer Knabenchorin ammattimaisesti esittämänä. Nuo voitavat eilisen kuoron 10-1. Minusta eilen ei ainakaan nopeus ollut ihan kohdallaan. Esimerkiksi tässä on kanssa ihan liian nopea tahti.

Sopivan rauhallisia kaaria maalailee esimerkiksi
Komm, Jesu, komm (osa 1, Hlliard Ensemble) tulkinnasta. 2, 3, ja osa 4.

Mendelssohnin kappaleet olivat ehkä tuoreemmassa muistissa, koska ne vasta olivat levyttäneet ne. Ostin niiden CD:n myyntipöydältä. Bachin moteteista ostin 2004 edullisen (<10 eur), mutta laadukkaan CD:n.
Mendelssohnin (1809-1847) setin aloitti Jauchzet dem Herrn alle Welt (psalmi 100) op. 69, joka oli viimeinen kuorotyö. Sen hän sävelsi Englannin anglikaaniselle kirkolle.
Sitten mieskuoro esitti Beati mortui op. 115, joka syntyin Italian reissun (1830-32) tuloksena.
Koko kuoro esitti Veni domie op. 39. (tuskin yhtä hyvin kuin tuossa äänitteessä).
Kolmesta psalmista op. 78 kuultiin tunnetut hienot kappaleet
Warum toben die Heiden ja
Richte mich Gott (psalmi 43) ja "Mein Gott, warum hast Du mich verlassen" (psalmi 22). 22 ja 43 ovat sävelletty 1844 kun hän oli Berliininissä. Nämä toimivat esikuvina Saksan ev. kirkkomusiikille pitkään.

Mittwoch, 15. Juli 2009

ääntämisestä


[die Spinne macht eine Spinnwebe.]

Tänään loppui Volkshochschulen kesän kurssini, joka oli kerran viikossa. Huomenna ajattelin käydä niiden konttorilla kysymässä, jos syyskuun kurssille mahtuisi. Elokuussa Saksa on lomalla ja minäkin puolet.

Kertauksena kieliopista: Partisiipin preesens on aktiivista toimintaa ja muodotetaan infinitiivistä (wechseln), johon liimataan d ja mahdollisesti adjektiivin pääte (faszinierende, passend, störend, überraschend.."Der rasende Lauf der Welt").
Partisiipin perfekti on passiivista esim. eine genau recherchierte Reportage (tarkasti tutkittu raportti) tai vaikka zusammengesetzen Puzzle.

Kun sana: wenn kun tapahtuma on toistettavissa, ja als kun se on tapahtunut jo, eikä voida toistaa.

Ääntämisestä muutama sääntö:
Painohan on alussa saksalaisissa sanoissa (gehen), mutta vierasperäisissä se on toisella taikka viimeisellä tavulla (Computer, telefonieren, Hotel)
Vokaalit a,e,o ja u lausutaan pitkänä kun ne tulevat ennen h-kirjainta (sehr, Jahre..), ja jos niitä on useampi (Boot, Tee, Lied, Eis..) ja kun sananrungossa seuraa vain yksi konsonantti (Weg, gut, haben..). Lyhyt ääntäminen siis esim. kommen, ich, kurz.
Achtung: esim. sanalla gibt paino on i:llä, koska kantasana on geben


  • würzen = maustaa
  • ergänzen = lisätä, täydentää
  • das Lokal = ravintola, pubi
  • der Schluck = kulaus
  • das Schlückhen = pieni kulaus
  • fest angestellt = palkattu vakituisesti
  • der Scherz = vitsi, urheilu, hupi
  • der Beitrag = artikkeli, postaus vaikka keskustelupalstalle, kontribuutio (esim. julkaisuun)
  • drinnen <> draussen = sisäpuolella <> ulkopuolella
  • auffallend = silmään pistävä, epäilyttävä, epäsäännöllinen
  • gestaltet = muotoiltu
  • verwirrend = hämmentävä
  • aufregend = shokeeraava, jännittävä
  • das Anlegen = toivomus, pyyntö, asia
  • das Ressort = osasto (esim. toimituksen)
  • sich angasieren für etw. = sich etwas/jemanden widmen (Gore hat sich dem Kampf gegen den Klimawandel gewidmet)
  • Temperaturerhöhung von 9,6 Grad
  • In den Alpen stieg die Temperatur um 1,5 Grad Celsius
  • Dürrperiod = kuivakausi
  • laut N.N... = N.N:n mukaan
  • die Pegel der Flüsse = joen vedenkorkeus (vain vedestä)
  • tauen = sulaa s.e. jotain jää jäljelle esim. pihvin sulattaminen. schmelzenistä ei jää jäljelle mitää eli vaikka lumen sulaminen
  • seltsam = outo, hassu
  • zu/nehmen = lisääntyä, nousta
  • Stromerzeugung = sähköntuotanto
  • das Klärwerk = puhdistuslaitos
  • Industrieanlage = tehdas
  • aufregen = järkyttää, ärsyttää (Nicht aufregen.. = Ota rauhallisesti)
  • verschwenden = tuhlata
  • sich bücken = kumartua

Sonntag, 12. Juli 2009

Hochzeit


Sunnuntaina kävin Landshutissa (n. tunnin junamatkan päässä) katsomassa hääkulkuetta.
Siinä on kyse 1475 vietetyistä häistä, joissa lähinnä poliittisista syistä (ottomaaneja vastaan) krakovalainen Hedwig Jagellonica (17 v) ja Baijerin herttua Yrjö Rikas (20 v) menivät vanhempien sumplimaan avioliittoon. Hedwig oli Puolan kuninkaan tytär.



Ensimmäisen kerran muistokulkue järjestettiin 1903. Kulkueessa on satoja esiintyjiä lapsista vanhuksiin, jotka ovat pukeutuneet ajanmukaisesti. Mukana on myös hevosia, ja näkyi siellä olevan aaseja, haukkoja ja kilipukkikin. Aluksi kulki soittajia sellaisilla instrumenteillä varustettuna, että lienenkö minäkään useimpia nähnyt. Ympärillä tanssi joitain. Yksi mies porukka lauloi kuorolauluja, jonglöörit heittelivät yksin tai yhdessä keiloja - yhdellä oli kolme ei niin vaarallisen näköistä sirppiä keiloina. Myös lippuja heiteltiin korkealle ilmaan ukolta toiselle. Monella oli oluttuoppi sattunut mukaan nestehukan estämiseksi. Miehillä oli lähes poikkeuksetta pitkä tukka kasvatettu tätä kuukautta varten. Esiintyjät ja yleisö vilkuttivat ja huusivat Haloooo:ta.


En ollut ainoana reisussa. Juna oli Mynssenistä lähtiessä täynnä neljä tuntia ennen kulkuetta ja niitä menee varmaan 40 minuutin välein. Lehdistötiedotteen mukaan yleisöä oli 120000. Poliiseita ja järjestysmiehiä oli varmaan toista sataa pitelemään yleisömassaa pois tieltä. Innokkaimmat olivat istumassa tien varsilla jo kolme tuntia aiemmin. Katuja reunustivat penkit, joita jokut olivat varanneet. Minä menin tuntia aikaisemmin kulkuereitin loppupäähän ja siellä seisoin sopivan pitkien ihmisten takana. Lapsia oli tietysti eka rivissä. Yleisömäärästä huolimatta kaikki sujui hyvin eikä kaduilta löytynyt paperisilppua eikä lasin sirpaleita.

Kulkue kiertää lähinnä kaksi pitkää katua. Kun ne pääsivät perille niin ne palasivat alkuun ja siirtyivät sieltä leirialueelle, jossa oli myös turnajaiset. Minä sen sijaan jatkoin turistikierrosta sillä ei sinne olisi myöhäisheränneet lippuja saaneetkaan. Vaatisi valtavan stadionin, että kaikki näkisivät ratsastusleikit. Juhlakulkueita järjestetään kolmena viikonloppuna ja muutakin ohjelmaa on kuten näytelmiä, musiikkia, ja kemuja. Youtubessa löytyy esim. tämä koostepätkä.

Kaikki ottamani kuvat.
Samoin tapahtuman kotisivun galleriasta. Sieltä löytyy myös kuvia loppuunmyydystä turnajaistapahtumasta. Eivät ne ihminen-ihmistä vastaan siellä seivästele vaan niillä on nukkeja tms. tähtäimessä.
Myös Baijerin yleisration kotisivulta löytyy kuvia (otsikon Bilder alta).

Seuraavan kerran tapahtuma järjestetään 2013. Luulisi noita houkuttelevan taloudellisista syistä pitää tuota useammin. Kulkueen seuraaminen ei maksa mitään, jos ei ole ostanut lippua katsomoihin. Tuin talouselämää syömällä poikkeuksellisesti ravintolassa, jossa palvelutaso oli kohtuullinen vilskeestä huolimatta. Luonnollisesti jäätelöbaareilla oli vilkasta sillä sää oli hyvä. Yleisön purkautuessa pois näin yhtä kuskattavan paareilla ambulanssiin ja joku pappa makasi joku metallipussi pään alla punaisen ristin henkilöiden vahtiessa vieressä. Minä huomasin illalla, että nenä oli hieman punainen.

Donnerstag, 9. Juli 2009

Etnograafisia

Völkerkunde Museum on yliopiston pienehkö etnografinen museo ydinkeskustan laidalla.

Tällä kertaa näyttelyssä oli Naga-kulttuurin esineistöä. Se alue on pohjois-Intian ja Burman rajamaastossa.

Satulavaatteet vaikuttivat turhan juhlavilta arkikäyttöön, mutta varmaan mukavampaa istua.

Toinen museon näyttelyistä käsitteli lohikäärmemattoja.


Zürich-kortilla pääsee ilmaiseksi myös Museum Rietbergiin - paitsi vaihtuvaan näyttelyyn.
Se on entisen rikkaan pankkiirin villa vähän sivummalla vanhasta kaupungista pienen puistonsa keskellä. Siinä on erillinen pienempi huvila, jossa on parissa kerroksessa mm. intialaista ja lähi-Idästä tullutta taidetta. Sitten on moderni museokauppa "smaragdi" ja päärakennuksessa sijaitsee itse museo, jossa on itä-aasialaista, afrikkalaista ja muualtakin kaukaa tullutta esineistöä. Kellarikerros näytti vastikään rakennetulta. Kokoa on ihan kivasti, mikä ei tuosta kuvasta niin käy ilmi. Sanoisin tätäkin museota etnografiseksi museoksi.
Erityisesti Intian suunnalta tullutta esineistöä oli runsaasti enkä ole vastaavia nähnyt missään. Museo on käymisen arvoinen etenkin jos Zürich-kortti on taskussa.
Wikipediassa on esimerkiksi kuvat: lohikäärmeruukku, kultaisia mitä lie meditoijia ja erilaisia patsaita.


Sieviä pulloja. Liekö Kiinasta vaiko Jaappanista.


Nepalilainen marmoripatsas.


Ainoa eurooppalainen esineistö mahtoivat olla sveitsiläiset karnevaalinaamarit.


1100-1200 l. marmoripatsas Intiasta.


Tässä patsaassa voipi olla käsien lukumäärän maailmanennätys.


Yhden tyypin lahjoittama Tiibet kokoelma käsittää pari sataa esinettä.

Mittwoch, 8. Juli 2009

Pankkisanastoa


[Sveitsissä ja vaikka Karstad tavaratalossa täällä saa ostaa tuommoisia oikeita suklaalevyjä. Laatu kyllä maksaa, joten jätin kuuluisat konvehdit testaamatta.]

Tänään päivällä oli pankkiteemaan keskittynyt oppitunti ja illalla rikollisuuteen.
Opettaja kertoi tarinan, että oli halunnut sulkea pankkitilin kun siitä meni kuukausimaksuja ja eikä ollut tarvetta. Maksuja olisi kertynyt 1,60 eur loppujen lopuksi. Opettaja olisi halunnut maksaa käteisellä, mutta se ei kuulemma käynyt kirjanpidollisista syistä. Noh, hän antoi sitten toisen pankkinsa tilitietoja, mutta homma ei ottanut onnistuakseeen. Kaiken kaikkiaan se seisoi siinä tiskillä 50 minuuttia katsellen kun ihmiset touhusi ja yritti näpyttää tietokonetta. Sitten ne taipuivat ja ehdottivat, että jos sittenkin maksaisitte käteisellä.


  • das Darlehen = Kredit
  • abschliessen = sopia sopimus
  • Unter/Überdeckung= ali/ylivakuus
  • der Schalter = kytkin, valopainike; lippuluukku, (esim. pankki)tiski
  • Auszug = tiliote
  • wechseln (ehkä myös tauschen) = verbi rahanvaihtamiseen. Austauchen verbiä käytetään kun tilanne palaa entiseksi esim. auton akun vaihdossa.
  • Können Sie mir es klein machen? (pyyntö rikkoa raha pienemmiksi)
  • Lastschrift = lasku
  • stornieren = peruuttaa tilasu (Stornierung peruutus)
  • Einzugsermächtigung,-en = valtakirja maksun nostamiseen tililtä
  • einzahlen = tallettaa tilille
  • Auszahlung = pankki maksaa (esim. automaatista nosto)
  • abheben = nostaa rahaa; sich ~ (esim. lentokoneesta) nousta ilmaan
  • Ich bin sehr beschäftigt = Ich habe viel zu tu
  • Zinse = korko
  • Geld anlegen = sijoittaa rahat (vaikka tilille). investieren vain yrityskäytössä.
  • Girokonto = käyttötili
  • Spartkonto, Tagesgeldkono, Festgeldkonto (säästötilejä siis)
  • KTO = Konto, BLZ = pankin tunnusnumero
  • Konto löschen = poistaa tili
  • kündigen = lopettaa esim. tili, irtisanoutua töistä
  • überziehen = peittää; sich ~ mennä pilveen; die Betten frich ~ vaihtaa lakanat; ylittää tili/määräaika; mennä liiallisuuksiin


Aasialaiset kurssitoverit yllättivät tänään kertomalla poliisijutuista keskustellessa, että heiltä on useasti Mynssenissä poliisi kysynyt henkilöllisyystodistusta. Kai ne sitten soittavat ulkomaalaisvirastoon ja tarkistavat, että viisumi on voimassa.


  • suchen verbia käytetään kun etsitään laajasti, mutta aussuchenia kun valitaa jostain rajatusta joukosta
  • der Führerschein = ajokortti
  • Abstand halten = pitää välimatkaa
  • anmelden on ilmoittautumista kurssille, mutta melden on ilmoittaa
  • erzählen on kertomista vaikkapa ystävälle fiiliksistä, mutta sitä ei voi käyttää vaikka kun kerrotaan poliisille jotain. Silloin käytetään berichten tai beschreiben
  • der Blechschaden = peltivahinko (Personens. = henkilövah.)
  • die Farbe ist ab = väri on lähtenyt
  • Augenzeuge = silminnäkijä
  • Kann ich auf Ihre Hilfe berechnen?
  • eindringen, einstürmen = tunkeutua
  • der Tresor = kassakaappi
  • der Geldbeutel = rahapussi
  • das Opfer = uhri
  • der Täter = tekijä
  • erwischen = tavata joku tekemästä jotakin; onnistua saamaan, ehtiä
  • der Ersatz = korvaus
  • zur Sicherheit = turvaksi
  • durch/drehen= mennä sekaisin (tulla hulluksi) (puhek.)
  • die Schlichtung = (kiistan) sovittelu (verb. schlichten)
  • bedenklich = epäilyttävä, skeptinen
  • gefasst = (olla) tyyni
  • fassen = ottaa kiinni; ymmärtää tajuta; ilmaista, sanoa in Worte ~; sich ~ tyyntyä
  • diesmal = tällä kertaa
  • der Diebstahl = varkaus
  • der Raub = vakavampi ryöstö
  • der Einbruch = murto
  • der Vorgang = ilmiö; tapahtuma. asiakirjat (laki)
  • die Anzeige = ilmoitus, rikosilmoitus
  • gestrigen Nachmittag = eilen (adjektiivi eilisestä) iltapäivällä
  • Unterkunft = majoituspaikka esim. hotelli
  • Vernehmung = kuulustelu

Dienstag, 7. Juli 2009

Kunsthalleja


Zurichin rautatieasemalta jonkin matkaa pohjoiseen on Kunsthalle, jossa on nykytaidetta muutamassa galleriassa. Sitä ei ollut paljon, mutta sitäkin omituisempia installaatioita lähinnä. Mm. Migrosmuseumin gallerian ovenpielessä mietin, että onko läpinäkyvä muovikasa mytty taideteos vai roska. Mikään merkittävä paikka se ei ole eikä toimita varta vasten vaivautua, jos ei alaa vakavammin harrasta. Siellä oli esimerkiksi kuvassa näkyviä vilkkuvia lamppuja muuten tyhjien huoneiden ovien yllä. Tässä lisää kuvia ja yhden huoneen katossa oli jotain evämäisiä mustia ilmapalloja katto peitossa.


1900-l. nykytaidetta löytyy Kunsthausessa joka on yliopistolta vähän matkaa etelään. Siispä sinne tasoittamaan järkytystä. Zürich-Kortilla pääsee ilmaiseksi sisään paitsi vaihtuvaan näyttelyyn, mutta ilman sitäkin siellä on yhdeksi kertaa riittävästi ja ihan tasokasta katseltavaa.



Vanhan taiteen museoon kuuluu annos uskonnollistataidetta keskiajalta alkaen. Yllä Marian ilmestys vuodelta 1624 ja alla Viimeinen tuomio v. 1490.



Hollantilaisia tauluja oli tietysti iso liuta. Tässä vaihteeksi kuva ryypiskelystä talonpoikienjuhalasta v. 1628.
Kiva uusi hollantilainen tuttavuus oli antwerpeniläinen Jan Brueghel vanhempi (1568-1625), jonka tauluista on tässä esimerkkejä. Mynssenistäkin löytyy jokunen sen työ.


1920-l. venäläinen Oskar Kokoskan tyylin tunnistaa siinä missä meidän Tyko Sallisen.


René Magritte oli hyvin pätevä surrealismin edustaja (kts. Googlen kuvahaun tuloksia) ja varmaan monelle Dalia mieluisampi, koska sen taulut ovat hiukka tavanomaisempia. Näyttelyssä oli sen (mielestäni) tunnetut taulut, jossa toisessa on huoneen täyttävä vihreä omena ja taulu, jossa on yön hämärässä puu, jossa on kuun sirppi.


Toisen surrealistin Joan Mirónkin tyyli on helposti tunnistettavissa. Sen museo on yllättäin Mallorcalla, jossa se kuolikin 1983. kuvahaun mukaan joku on tehnyt Air Jordan lenkkaritkin sen kuosiin.


Chagallilta oli useita tauluja.


Munchita oli toista kymmentä työtä, mutta moni niistä oli tyylisesti aika normaalia aikalaistuotantoa. Tässä kuva Lyypekin satamasta.


Ateneum on jo vauhkonnut ensi syksyn Picasso-näyttelyn jonoista jo varmaan puoli vuotta ja siihen saa lippuja ostaa ennakkoon suuren maailman tapaan.
Suomalaiseen makuun luulisi ennemmin Retretin perinteinen Edelfetti voittavan.
Barcelonassa ehdin vuosi sitten työmatkalla piipahtamaan Picasso-museossa (ei ollut ihan pieni), jossa ei tosin ollut mitään sen huipputöitä.