Lauttasaaren kirkon on suunnitellut Keijo Petäjä ja se valmistui 1958.
Kävin siellä kuuntelemassa Lauttasaaren harrastelijasinfoniaorkesteria. Muusikoita kyllä riitti moneen instrumenttiin ja taitotasoon. Lyömäsoittajan lautaset pitäisi jonkun piilottaa ja työntää pari sukkaa yhden innokkaan käyrätorvistin torveen, joka säikäytti kerran kapellimestarinkin.
Ensimmäinen numero oli finaali osa Sibeliuksen 1. sinfoniasta. Ei minusta mikään klassikkohitti. Joku toinen helpompi ja vetävämpi kappale olisi ollut varmempi valinta. Sitten oli Rachmaninovin 3. pianokonsertin osa 1, jossa solistina oli ammattitaitoinen pianisti (Olli Hautala), joka sai esitellä taitojaan ja peitti orkesteria. Hän soitti myös soolonumerona Bachin (Busonin sovitus pianolle) Nun komm den heiden Heiland.
Paras numero oli ehdottamasti kevyttä romanttista klassista edustava Saint-Saënsin Johdanto ja rondo Capriccioso , jossa solistiviulistina oli 19-v. orkesterin ensiviuluakin soittanut Aleksi Kotila. Kapellimestarilla Lauri Kotilalla on sama sukunimi, joten lienevät samasta perheestäkin. Siinä oli paitsi erinomainen sooloviulisti niin orkesterikin onnistui soittamaan hyvin mukana. Tässä videossa hän soittaa 2. vasemmalta.
Posts mit dem Label Musiikki werden angezeigt. Alle Posts anzeigen
Posts mit dem Label Musiikki werden angezeigt. Alle Posts anzeigen
Sonntag, 4. Dezember 2011
Dienstag, 8. November 2011
Wagneria
Retronaut sivustolta löytyy vanhoja kuvia. Siellä on vaikka
- aito Persu-auto v. 1923
- Daimler & Maybach moottoripyörä vm. 1885.
- Sisäkuvia Hindenburgista
- Mersu W125 v. 1938 ja myöhempi SSK.
- Rakettikäyttöinen Messerschmitti
- 70-l. mainoksia neuvostovalmisteisista autoista. Bongaa tuttuja maisemia..
- GE:n mainoksia.
- Wagnereiden joulukortteja
Wagner-fanin paikka oli eka rivissä keskellä, joten hyvin näki. Siinä oli englanninkieliset tekstitykset, jos joltain ei saksa taipunut.
Lisäksi nähtiin haastatteluja, joita teki laulaja Renée Fleming amerikkalaisella wonderfulpaatoksella. Täältä näkee Siefriedin trailerin. Siegfried on siis se pitkätukka, jonka se lyhyt, paksu, nilkuttava ruma kääpiö Mime on kasvattanut saadakseen hänen avulla sormuksen ja aarteet haltuunsa. Siegfried vaatii häntä kertomaan tarinansa ja kuulee, että äitinstä Sieglinde kuoli synnytykseen ja miekka (Nothung) on hänen isänsä, joka kuoli taistelussa. Mime ei sitä miekkaa saa kuntoon, mutta Siegfried ottaa ja valaa siitä ehjän. Wanderer tulee Mimen luokse ja kertoo, että Siegfriedin pitää oppia pelkäämään.
Niinpä toisessa näytöksessä Mime vie pojan lohikäärmeen (jota muuten libretossa kutsutaan pelkäksi Wurmiksi eli madoksi) luolalle. Ennen sitä Mime ja Alberich kohtaa. Kumpikin tietysti haluaisi sormuksen. Siegfried jää luolalle ja lintu lentää visertelemään sen kanssa. Siegfriedin pajupilli ei soi ja hän puhaltaakin komeasti metsästystorveen. Sittenpä lohikäärme tulee ulos juomaan ja Siegfried ongelmitta tökkää miekan sydämeen. Lohikäärme muuttuukin jättiläiseksi Fafneriksi. Kun Siegfried maistaa miekan verta hän alkaa ymmärtämään linnun viserrrystä ja Mimen ajatuksia eli hän kuulee, että Mime vihaa häntä (tunne on molemminpuolinen) ja hänen tarkoituksensa on tappaa Siegfried juomalla ja hakea sormus ja Tarnhelm itselleen. Siegfried tappaa Mimen ja lähtee linnun opastamana aarteineen vuorelle etsimään naista.
Kolmannessa näytöksessä Wanderer ja maasta nouseva Erda rupattelevat ensin kunnes Siegfried saapuu. Wanderer haluasi estää Siegfriedin nousemasta vuorelle, mutta ei hän voi estää. Siegfried löytää tulen ympäröimän nukkuvan Brünnhilden ja vapautettuaan hänet haarniskasta hän pelästyy elämänsä ensimmäistä kertaa: NAINEN!! Nyt hän on oppinut pelkäämään (lohikäärmekään siihen ei pystynyt). Sitten hän suutelee Brünnhildeä, joka virkoaa ja sitten on pitkä duetto.
Kuvia kannattaa katsoa tästä blogikirjoituksesta.
Näytös alkoi klo 18 ja päättyi jn. 23:15. Kaksi väliaikaa oli n. 30 min. Metropolitanista lähetetään tällä kaudella 11 live-esitystä ja yhdeksän uusintaa. Live-esitykseen lippu maksaa 34 eur ja uusintaan 24 eur. S-etukortilla saa neljän euron alennuksen. Samalla hintaa saisi kansallisoopperan ylimmältä parvelta lipun elävään oopperaesitykseen, mutta verrattuna New Yorkin matkaan ja oopperaliippuun paikan päällä (25..475 dollaria) on hinta on jo edullinen.
Kuva välitetään HD-laadulla satelliitin ylitse. Vain parissa kohtaa tökki yhteys lyhyesti taustahaatattelujen yhteydessä. Kameroita ja tarkkuutta riittää, että voi vaikka laulajan hampaiden paikat laskea. Mahtavasti äänitetty. Ennen näytöstä kuvatiin monta minuuttia yleisöä ja salia.
Elokuvateatterissa joku rapisteli jotain muovia kerran ja sai kohta kuulla pari Hyss!:iä. Kyllä tuolla näki ja kuuli paljon mukavammin kuin jos olisi ollut paikanpäällä.
Jos ei siis kansallisoopperan ja Metin tarjontakaan riitä, niin ei tässä vielä kaikki: Helsingissä voi myös katsoa juuri avatun Bolshoi-teatterin baletteja (esitystä tällä kaudella). Liput 22 eur.
Kino Tapiolassa puolestaa välitetään Lontoon kuninkaallisesta oopperasta oopperaa ja balettia (yhdeksän näytöstä tällä kaudella). Suoran lähetyksen liput 29 eur ja uusintoihin 26 eur. Sis. väliaikatarjoilun. Ensi torstaina esimerkiksi olisi Tosca, jossa pääosissa on Angela Gheorghiu, Jonas Kaufmann ja Bryn Terfel. Bryn Terfel oli muuten Wandererina. Siegfried ja Alberich olivat amerikkalaisia, joiden saksan ääntäminen oli moitteetonta. Mime taisi olla aito baijerilainen.
Leppävaaran elokuvateatterissa puolestaan näkyy La Scalan oopperat suoranana. "Samaan esityssopimukseen kuuluvat myös Barcelonan, Madridin ja Pariisin oopperatalot sekä Münchenin oopperafestivaalit ja Salzburgin festivaali.". Seuraavana siellä näköjään tulee Itävällan Bregenzin 2009 festareiden Aida, jonka kulissit Bodenseen rannalla ovat olleet aika massiiviset New York -tyyliin.. Suoran esityksen liput 32 eur ja uusinnat 22.
Kun katsoin huvikseni Wagnerin lipunmyynnin tilaa perjantaina niin neljä lippua oli saatavilla saliin. Helsingissä taisi olla jopa neljä salia käytössä. Taannoin uutisoitiin näyttävästi, etteivät oopperat kiinnostaneet Rovaniemellä. Kommentoijien mukaan markkinointi oli heikkoa.
P.S Jos Bolshoi-teatterin avajaisgaala jäi reilu viikko sitten väliin niin se on Arten weblive-palvelussa. Höhepunktina nälkiintyneen joutsenen kohtaus kohdassa 1:06.
Samstag, 5. November 2011
Grankulla
Saksassa - tai ainakin Baijerissa - tiistai oli vapaapäivä, sillä siellä Allerheiligen on edelleen 1.11., kuten sitä on vuodesta 835 laajasti juhlittu. Katollisilla siinä on tietysti enemmän pyhimysideologiaa mukana. Allerseelen 2.11 on roomalaiskatollisenkirkon muistopäivä roviolla kuolleiden muistoksi. Vapaapäivä se ei ole, mutta wikipedian mukaan Itävallassa ei ole kouluissa opetusta sinä päivänä. Viikolla SZ:ssa oli juttu Allerseelen der CDU (CDU:n kaikki sielut), koska Baijerin talousministeri Fahrenschon erosi ja CDU joutui kokoontumaan. Myöhemmin seuraajaksi löytyi Markus Söder.
Pyhäinpäivän aattona kävin Kauniaisten kirkossa kuuntelemassa 1h 15 min oopperan Die Geburt des Täufers eli Johannes Kastajan syntymä. Ooppera oli saksaksi ja valaistus minimissä (vaikka libreton saikin kaupanpäälle), joten saksankielentaidosta oli jälleen hyötyä. N. 80% ajasta sanoistakin sai selvää. Orkesteri oli kohtuu pieni ja tila ihan sopiva, joten mitään akustisiapuuroutumisia ei tullut. Säveltävä oli selkeästi huomioinut, ettei solistin tarvitsisi kilpailla orkesterin kanssa. Orkesterilla oli pari lyhyehköä välisoittoa. Musiikki oli modernia, mutta erittäin ammattitaidolla tehtyä. Voitti Kari Tikan viime kesän oopperan selvin lukemin.
Kauniaistenmusiikkijuhlien webbisivu kertoo:
"
Jyrki Linjaman kirkko-ooppera Die Geburt des Täufers (Johannes Kastajan syntymä) oratorioversiona. Ooppera oli Itävaltalaisen Carinthischer Sommer-musiikkijuhlan tilausteos vuodelle 2010. Se esitettiin kuudesti suurella menestyksellä. Kauniaisissa kuullaan oopperan ensiesitys Suomessa.
Johtaja: Juhani Lamminmäki
Solistit: Ursula Langmayr (Maria), Susannah Haberfeld (Elisabeth), Niall Chorell (Gabriel), Esa Ruuttunen (Zacharias)
Kamariorkesteri Soli Deo Gloria
"
Puumalassa asuva pianisti V. Novikov on tuolla monessa konsertissa mukana.
Lippu maksoi 25 eur. Hintalaatusuhde oli hyvä. Kirkko näytti olevan lähes täysi, joskaan ei se mikään iso ole.
Kauniaisissa on jo jouluvalot bongattu. Juna-asema on ihan kirkon lähellä, jos joku Helssinkiin tahtoisi. Aiemmin päivällä siellä oli tilaisuuksia, jossa ekassa oli ollut P.A. Viljakainen, joka on kunnostautnut No fear -johtamiskirjan kirjoittajana, pianistivaimonsa kanssa, ja toisessa oli ollut filosofi Airaksinen, joka oli jäänyt oopperaa kuuntelemaan.
Kauniaisiin pääsee polkupyörällä melko näppärästi n. 20 minuutissa joskin liikennevaloja on liikenteen solmukohdan takia useita.
Lilli Paasikivi ja kumppanit olivat tehneet Paavolle räpin. Paavoa odottivat Dr. Atomicin ensi-iltaan saapuvaksi. Minä käyn vasta 15 pvä. tms.
Pyhäinpäivän aattona kävin Kauniaisten kirkossa kuuntelemassa 1h 15 min oopperan Die Geburt des Täufers eli Johannes Kastajan syntymä. Ooppera oli saksaksi ja valaistus minimissä (vaikka libreton saikin kaupanpäälle), joten saksankielentaidosta oli jälleen hyötyä. N. 80% ajasta sanoistakin sai selvää. Orkesteri oli kohtuu pieni ja tila ihan sopiva, joten mitään akustisiapuuroutumisia ei tullut. Säveltävä oli selkeästi huomioinut, ettei solistin tarvitsisi kilpailla orkesterin kanssa. Orkesterilla oli pari lyhyehköä välisoittoa. Musiikki oli modernia, mutta erittäin ammattitaidolla tehtyä. Voitti Kari Tikan viime kesän oopperan selvin lukemin.
Kauniaistenmusiikkijuhlien webbisivu kertoo:
"
Jyrki Linjaman kirkko-ooppera Die Geburt des Täufers (Johannes Kastajan syntymä) oratorioversiona. Ooppera oli Itävaltalaisen Carinthischer Sommer-musiikkijuhlan tilausteos vuodelle 2010. Se esitettiin kuudesti suurella menestyksellä. Kauniaisissa kuullaan oopperan ensiesitys Suomessa.
Johtaja: Juhani Lamminmäki
Solistit: Ursula Langmayr (Maria), Susannah Haberfeld (Elisabeth), Niall Chorell (Gabriel), Esa Ruuttunen (Zacharias)
Kamariorkesteri Soli Deo Gloria
"
Puumalassa asuva pianisti V. Novikov on tuolla monessa konsertissa mukana.
Lippu maksoi 25 eur. Hintalaatusuhde oli hyvä. Kirkko näytti olevan lähes täysi, joskaan ei se mikään iso ole.
Kauniaisissa on jo jouluvalot bongattu. Juna-asema on ihan kirkon lähellä, jos joku Helssinkiin tahtoisi. Aiemmin päivällä siellä oli tilaisuuksia, jossa ekassa oli ollut P.A. Viljakainen, joka on kunnostautnut No fear -johtamiskirjan kirjoittajana, pianistivaimonsa kanssa, ja toisessa oli ollut filosofi Airaksinen, joka oli jäänyt oopperaa kuuntelemaan.
Kauniaisiin pääsee polkupyörällä melko näppärästi n. 20 minuutissa joskin liikennevaloja on liikenteen solmukohdan takia useita.
Lilli Paasikivi ja kumppanit olivat tehneet Paavolle räpin. Paavoa odottivat Dr. Atomicin ensi-iltaan saapuvaksi. Minä käyn vasta 15 pvä. tms.
Montag, 10. Oktober 2011
Silakkaveneitä
Poikkeuksellinen määrä purjelaivoja ja kojuja kertoi, että viime viikolla oli silakkamarkkinat. En käynyt.
Sunnuntaina oli Saksassa Erntedank päivä. Kirkoissa oli varmasti sadon tuotteita alttarilla ja ruokaakin saatettiin tarjoilla. Nürnbergistä hieman luoteeseen on Fürth, jossa järjestetään kulkue, jonka perinteet vievät vuoteen 1817, jolloin nälkävuosien jälkeen tuli satoa ja kaupunki sai ruokaa.
Vanhempaa taustaa juhlalle on Fürther Kärwä eli Michaeliskirchweih , joka saattaa olla 900 vuotta vanha, kun kirkko rakennettiin v. 1100. Kirchweich on käsite, joka esiintyy eri nimillä ja muodoissa alueittain Saksassa, Itävallassa, Sveitsissä ja Slovakiassa. Katollisilla kirkoilla on omia suojeluspyhimyksiä, joiden muistopäivinä järjestettiin kyläjuhlia. Kun kirkot olivat eri pyhimyksille omistettuja ja käytiin myös naapuriseurakuntien tilaisuuksissa, että kosteita juhlia riitti. Siksi 1866 Baijerin vallanpitäjät päättivät, että yksi yhteinen päivä saa riittää se oli lokakuun 2. sunnuntai.
Kulkueessa on suuri viljakruunu, pidetään puhe ja ojennetaan leipä pormestarille ja mukana on myös Erntedank prinsessa. Tietysti torvisoittokuntia ja hevosia (89 vaunua) riitti. Marssijoita 3200 ja yleisöä jotain 150'000-200'000. Erilaisilla harrasteryhmillä oli kulkueita ja härät vetivät oluttynnyriä. Erikoista minusta oli yksi mummo, joka kantoi piparjuuria käsissä. Sitä väkevää Kreniähän syödään baijerilaisissa liharuoissa lisukkeena.
Valokuvia ja video kulkueesta on BR:n sivulla (ja Mediathekissa sunnuntain kohdalla).
Braunschweigin yliopiston kuoro Saksalaisessa kirkossa Helsingissä. Kuorolla oli kokoa ja ihan hyvä soundi. Onneksi yleisöä oli enemmän kuin laulajia. Erityisesti alkupään barokkikappaleet menivät hyvin, mutta lopun romantiikan ajan kappaleet moniäänisyydessään eivät olleet niin selkeästi laulettuja. Sibeliuksen kielestäkin oli vaikea ottaa selvää. Ohjelmistossa oli:
- Michael Vulpius: Hinunter ist der Sonnenschein (linkissä mynsseniläinen kuoro, mutta ei nähdäkseni mynssenissä)
- Heinrich Isaac: Innsbruck, ich muss dich lassen (King's Singerskin tarttunut tuohon)
- Bach: Nun ruhen alle Wälder
- Johann Gottfried Wolters: O du stille Zeit (liekö sama kappale vai ei, mutta Alppimaisemissa).
- Mendelssohn: Auf dem See, op. 41. Nr. 6 (Tässä juuri Braunschweigin kuoro!)
- Brahms: Waldesnacht op. 62, Nr.3; Nacthwache 2, op. 104 Nr.2; Vineta, op 42. Nr.2 (jälleen mynsseniläisten esittämänä)
- Thomas Morley: Sing we and chant it
- Debussy: Dieu, qu'il la fait bon regarder
- Zoltan Kodaly: Turot eszik a cigany
- Sibelius: Saarella palaa (jälleen Braunschweig, tuossa voi huomata, ettei tuosta solistista tahdo saada selvää muiden metelöidessä)
- Rheinberger: Abendlied op 69, Nr. 3
- Bach: Pièce d'orgue (Fantasie) G-Dur BWV 572
- Sigfrid Karg-Elert: Nun danket alle Gott op 65.
Taannoisessa Musiikkitalon Tapiola sinfoniettan konsertissa oli solistina Sibelius viulukilpailun finalisti Nancy Zhou, joka oli tällä välin täyttänyt 18 v. Teos oli Henryk Wieniawskin Viulukonsertti nro 2 d-molli Op. 32. Ohjelmassa kuvataan, että "slaavilainen romantiikka yhdistyy paganinimaiseen tekniseen taituruuteen", joten taitavalla viulistilla olikin tekemistä.
Toinen solistikappale oli Mendelssohnin Konserttikappale klarinetille ja basettitorvelle ja orkesterille nro 2 d-molli op. 114.
Tauon jälkeen oli yksi teos: Mendelssohnin uskonpuhdistussinfonia (Sinfonia Nr. 5 op. 107), joka tilattiin 1830 Augsburgin tunnustuksen 300 v. juhliin. Se julkistettiin vasta 1868. Teoksessa vilahtaa Dresdenin Amen kirkkosävelmä, joka on Parsifalin Graalinmalja motiivina. Sen sijaan helppo on bongata "Jumala ompi linnamme" (Lutherin "Ein feste Burg ist unser Gott"), johon teos loppuu.
Jos Carmen ei tursua korvista ulos, niin Minna Lindgrenin Figarossa Areenassa se on saatavilla vielä päivän.
Donnerstag, 6. Oktober 2011
Musiikkitalo
Kävin ensimmäistä kertaa Musiikkitalossa.
Kyseessä oli Espoon kaupunginorkesterin alias Tapiola sinfoniettan ensimmäinen konsertti ko. salissa. Siellä oli kaupungin kutsuvierastilaisuuksia, mutta jostain syystä minun kutsu oli hävinnyt.
Salissa lienee ollut sata vapaata paikkaa, joten hyvä täyttöaste. Kuulemma syksyn konsertit on melkein täynnä.
Aikamoinen asfalttikenttä edessä. Noh, myöhemmin siinä oli parkissa pari bussia.
Polkupyöräparkki on Sibeliusakatemian edessä. Nuo ovet tuossa olivat lukossa, joten pitää kävellä joko tuonne Kiasman puolelle tai Mannerheimintien pääsisäänkäynnistä sisään. Ei siellä edes katsottu lippua, joten sekään ei voinut olla syynä, miksi tuosta ei voisi kulkea.
Ne kuuluista makasiinit - tai mitä niistä on jäljellä. Paljon on siis lasipintaa, jossa katsella ulos.
Konserttisalin seinässäkin on lasiseiniä, joiden eteen lasketaan konsertin ajaksi verhot alas.
Minulla oli tuommoinen parvipaikka. Kolmas rivi, joten edessä on kolme kaidetta.
Kyllä tuon talon akustiikka on erinomainen.Soittimet kuuluvat tasapainoisesti ja sekä hiljaisissa että voimakkaissa kohdissa toimii. Tuo on kuultava omin korvin. Haittapuolena on, että myös yleisön häiriöäänet (ohjelmien ja karkkipapereiden rapistelut ja yskimiset) kyllä kuuluvat kauas.
Jonkin verran portaita permannolle.
Ovet on numeroitu. Jos on permanto niin pysytään alakerrassa, ja jos on parvi niin sitten kerros ylemmäksi. Sitten pitää löytää ovi, jonka numerolipussa on. Ovesta kun käy sisään niin voi olla kirjain, mennäkkö ovesta vasemmalle vai oikealla. Sitten vielä oikea rivi ja oikea paikka.
WC:t ovat alakerrassa pitkän naulakon vieressä. Omituista oli ns. anniskelualueet eli siellä on kyltti, jossa on viinilasin kuva ja sitten siihen pitää pistää vahteja seisomaan. Sosiaalitantat taas pelastaneet maailmaa. Valitettavasti päärautatieaseman Alepa on liian kaukana käydä hakemassa välipalaa. Mannerheimintien toisella puolella on kioski, joka on joskus auki. Kahvin hinta on Fazerilla kolme euroa eli 50 c enemmän kuin oopperatalossa. Sama firma tietääkseni. En ymmärrä, miten talon uutuus lisää kustannuksia.
Ravintolapuoli. Talossa toimii kahvila, joka on auki muulloinkin kuin konserttien aikana.
Arkkitehti on kovasti tykännyt pisteistä. Miinusta antaisin 1,5 henkilön levyisistä portaista parville. Kyllä olisi voinut metrin leventää ilman ongelmia.
Lisää kuvia Suomen Kuvalehdn kuvareportaasissa.
Kyseessä oli Espoon kaupunginorkesterin alias Tapiola sinfoniettan ensimmäinen konsertti ko. salissa. Siellä oli kaupungin kutsuvierastilaisuuksia, mutta jostain syystä minun kutsu oli hävinnyt.
Salissa lienee ollut sata vapaata paikkaa, joten hyvä täyttöaste. Kuulemma syksyn konsertit on melkein täynnä.
Aikamoinen asfalttikenttä edessä. Noh, myöhemmin siinä oli parkissa pari bussia.
Polkupyöräparkki on Sibeliusakatemian edessä. Nuo ovet tuossa olivat lukossa, joten pitää kävellä joko tuonne Kiasman puolelle tai Mannerheimintien pääsisäänkäynnistä sisään. Ei siellä edes katsottu lippua, joten sekään ei voinut olla syynä, miksi tuosta ei voisi kulkea.
Ne kuuluista makasiinit - tai mitä niistä on jäljellä. Paljon on siis lasipintaa, jossa katsella ulos.
Konserttisalin seinässäkin on lasiseiniä, joiden eteen lasketaan konsertin ajaksi verhot alas.
Minulla oli tuommoinen parvipaikka. Kolmas rivi, joten edessä on kolme kaidetta.
Kyllä tuon talon akustiikka on erinomainen.Soittimet kuuluvat tasapainoisesti ja sekä hiljaisissa että voimakkaissa kohdissa toimii. Tuo on kuultava omin korvin. Haittapuolena on, että myös yleisön häiriöäänet (ohjelmien ja karkkipapereiden rapistelut ja yskimiset) kyllä kuuluvat kauas.
Jonkin verran portaita permannolle.
Ovet on numeroitu. Jos on permanto niin pysytään alakerrassa, ja jos on parvi niin sitten kerros ylemmäksi. Sitten pitää löytää ovi, jonka numerolipussa on. Ovesta kun käy sisään niin voi olla kirjain, mennäkkö ovesta vasemmalle vai oikealla. Sitten vielä oikea rivi ja oikea paikka.
| Ylätasanteella on Fugan levykauppa. |
Ravintolapuoli. Talossa toimii kahvila, joka on auki muulloinkin kuin konserttien aikana.
Arkkitehti on kovasti tykännyt pisteistä. Miinusta antaisin 1,5 henkilön levyisistä portaista parville. Kyllä olisi voinut metrin leventää ilman ongelmia.
Lisää kuvia Suomen Kuvalehdn kuvareportaasissa.
Donnerstag, 11. August 2011
Sibba
Eila Hiltusen hitsaaman Sibeliusmonumentti (1967). Painoa 24'000 kg ja 600 putkea. Wikipedia sivun mukaan "veistoksen abstraktius herätti aikanaan suurta kohua, ja taideyleisön vaatimuksesta Hiltusen oli lisättävä siihen Sibeliuksen kasvoreliefi, joka sijaitsee varsinaisen monumentin vieressä kallion päällä."
Siinä siis kävi samalla tavalla kuin Temppeliaukionkirkon kanssa, että änkyröitiin kovasti modernia ja epätavallista vastaan ja niistä sitten tuli ne Helsingin suosituimmat matkailijoiden kohteet.
Niin myöhäistä hetkeä ei olekaan, etteikö joku turisti olisi työntämässä päätään putkeen. Tämä pariskunta taisi puhua venäjää. Kesäpäivisin tuon edessä käy useampikin bussilastillinen.
Onneksi meillä on Hakkarainen.
Jos joku haluaa nähdä alppijuuston tekoa ja kuunnella schlagereita osin jodlaten niin siitä vaan Melodien der Bergeä katsomaan.
Jos taas enemmän baijerilaista kaipaa niin sitten Wirtshausmusikanten.
Tarjoan kahvit, jos joku katsoo molemmat läpi.
M. Lindgren tiivistää loistavasti Wagneria
Figaro uusinnassa, joka sopii ajankohtaan hyvin, koska Kansallisoopperassa on Ring alkamaisillaan. Minä en ostanut lippuja.
Mynssenin musiikkikorkeakoulun viulunsoiton proffaksi seuraavaksi lukuvuodeksi oli nimitetty Sonja Korkeala.
Hän on opiskellut Sibassa (Ari Angervo ja Tuomas Haapanen), Liszt-akatemiassa Budapestissä ja Mynssenissä (1995 Meisterklasse). Hän on ollut siellä assarina 1993-2003 ja 2001 lähtien omiakin luokkia. Hänellä on Suomen kanssa ainakin sen verran tekemistä, että siskonsa kanssa hoitavat taiteellisen johtamisen Kemiön kammarimusiikkifestareilla.
Heinäkuunlopussa kävin Urkuyö ja aariassa kuuntelemassa Marita Viitasalon pianonsoittoa ja Marjukka Tepposen laulua. Viitasalohan on kuuluisa lähinnä siksi, että Soile Isokoski tiettävästi esiintyy aina hänen säestyksellään. Siban lehtori on saanut Pro Finlandia -mitalinkin.
Marjukka Tepponen (s. 1984) voitti Savonlinnan Timo Mustakallio -kisan (2008) sekä Lappeenrannan laulukilpailut (2010), joten on nuorenpolven huippu.
Aluksi kuultiin Viitasalon soittamat Schubertin tutun Impromptun Ges-duuri op.90/3 (ed. linkissä Brendel näyttää, miten helposti tuon soittaa)
Impromptu As-duuri op.90/4 (myöskään herra Zimerman ei tarvitse nuotteja tuohon luritukseen).
Schumannin Liederkreis op. 39 kappaleita. Minä en niistä tuntenut yhtään, mutta ei niin väliksikään. Voi niistä hämäristä runoista opiskella käsiohjelmasta saksaa tietysti.
Laulaja pääsi oikeuksiinsa Liszt lauluissa (Oh quand je dors, Mignons Lied ja Es rauschen die Winde). Ranskalaisen säveltäjän lauluista kaksi oli siis saksaksi!
Sitten Viitasalo soitti Debussyn tutun Clair de Lunen ja Ottorino Respigh Nocturnon (vuorokauden aikaan sopivia siis).
Lopuksi sopraanomme esitti Magdan aarian (Chi bel sogno di Doretta) Puccinin oopperasta La Rondine. Oopperaa ei ole niitä eniten esitettyjä, mutta tuo kappale on toki tuttu. Ylimääräisenä kuultiin O mio babbino caro Puccinin oopperasta Gianni Schicci. Aarilla on oma wikipedia-sivunsakin teksteineen. Em. linkissä pätkä ZDF:n Thomas Gottschalkin showsta Anna Netrebkon esittämänä - liekö ollut playback.. Avoinaisen oloinen mekkokin kesti päällä loppuun asti. Ei ihan vielä meidän Tepponen ole tuolla tasolla vaikka hyvä onkin.
Siinä siis kävi samalla tavalla kuin Temppeliaukionkirkon kanssa, että änkyröitiin kovasti modernia ja epätavallista vastaan ja niistä sitten tuli ne Helsingin suosituimmat matkailijoiden kohteet.
Niin myöhäistä hetkeä ei olekaan, etteikö joku turisti olisi työntämässä päätään putkeen. Tämä pariskunta taisi puhua venäjää. Kesäpäivisin tuon edessä käy useampikin bussilastillinen.
Onneksi meillä on Hakkarainen.
Jos joku haluaa nähdä alppijuuston tekoa ja kuunnella schlagereita osin jodlaten niin siitä vaan Melodien der Bergeä katsomaan.
Jos taas enemmän baijerilaista kaipaa niin sitten Wirtshausmusikanten.
Tarjoan kahvit, jos joku katsoo molemmat läpi.
M. Lindgren tiivistää loistavasti Wagneria
Figaro uusinnassa, joka sopii ajankohtaan hyvin, koska Kansallisoopperassa on Ring alkamaisillaan. Minä en ostanut lippuja.
Mynssenin musiikkikorkeakoulun viulunsoiton proffaksi seuraavaksi lukuvuodeksi oli nimitetty Sonja Korkeala.
Hän on opiskellut Sibassa (Ari Angervo ja Tuomas Haapanen), Liszt-akatemiassa Budapestissä ja Mynssenissä (1995 Meisterklasse). Hän on ollut siellä assarina 1993-2003 ja 2001 lähtien omiakin luokkia. Hänellä on Suomen kanssa ainakin sen verran tekemistä, että siskonsa kanssa hoitavat taiteellisen johtamisen Kemiön kammarimusiikkifestareilla.
Heinäkuunlopussa kävin Urkuyö ja aariassa kuuntelemassa Marita Viitasalon pianonsoittoa ja Marjukka Tepposen laulua. Viitasalohan on kuuluisa lähinnä siksi, että Soile Isokoski tiettävästi esiintyy aina hänen säestyksellään. Siban lehtori on saanut Pro Finlandia -mitalinkin.
Marjukka Tepponen (s. 1984) voitti Savonlinnan Timo Mustakallio -kisan (2008) sekä Lappeenrannan laulukilpailut (2010), joten on nuorenpolven huippu.
Aluksi kuultiin Viitasalon soittamat Schubertin tutun Impromptun Ges-duuri op.90/3 (ed. linkissä Brendel näyttää, miten helposti tuon soittaa)
Impromptu As-duuri op.90/4 (myöskään herra Zimerman ei tarvitse nuotteja tuohon luritukseen).
Schumannin Liederkreis op. 39 kappaleita. Minä en niistä tuntenut yhtään, mutta ei niin väliksikään. Voi niistä hämäristä runoista opiskella käsiohjelmasta saksaa tietysti.
Laulaja pääsi oikeuksiinsa Liszt lauluissa (Oh quand je dors, Mignons Lied ja Es rauschen die Winde). Ranskalaisen säveltäjän lauluista kaksi oli siis saksaksi!
Sitten Viitasalo soitti Debussyn tutun Clair de Lunen ja Ottorino Respigh Nocturnon (vuorokauden aikaan sopivia siis).
Lopuksi sopraanomme esitti Magdan aarian (Chi bel sogno di Doretta) Puccinin oopperasta La Rondine. Oopperaa ei ole niitä eniten esitettyjä, mutta tuo kappale on toki tuttu. Ylimääräisenä kuultiin O mio babbino caro Puccinin oopperasta Gianni Schicci. Aarilla on oma wikipedia-sivunsakin teksteineen. Em. linkissä pätkä ZDF:n Thomas Gottschalkin showsta Anna Netrebkon esittämänä - liekö ollut playback.. Avoinaisen oloinen mekkokin kesti päällä loppuun asti. Ei ihan vielä meidän Tepponen ole tuolla tasolla vaikka hyvä onkin.
Freitag, 5. August 2011
Memmingenin rakennuksia
Memmingenin vanhaa kaupunkia kiertää muuri. Tämä on köyhän miehen version Pohjois-Baijerin (Frankenin) Rothenburg ob der Tauberista. Landberg am Lech on puolestaan vastaan Eichstätt ja Kempteniä Ansbach.
Jäljellä on n. kymmenen porttia torneineen ja pari kilometriä muuria.
Mikä arkkitehtuurin helmi tuo Karstad ja sen parkkitalo (ei kuvassa). Sentään vanhan kaupungin ulkopuolella just just.
ns. verotalo
das Rathaus, kuten seinästä näkee.
Tuon tornin kallistuminen ei ole kameran vika.

Tietokilpailukysymys: miksi porukkaa kuoli 1870 Ranskassa?
Perjantaina (5.8.) tulee klo 19:03 alkaen Pyhiinvaeltajien lauluja konsertti, joka äänitettiin edellisenä iltana Espoon tuomiokirkossa Urkuyö ja aaria -festareilta. Olin tietysti itse siellä. Menin polkupyörällä, kun vielä oli lämmin keli.
Siinä oli nuorenpolven muusikot lavalla. Barokkiorkesterin soittajissa oli monia tuttuja nimiä puhumattakaan laulajista, jotka tarvitsivat saksankielen ääntämystä. Nicholas Söderlund (s. 1977) on opiskellut Salzburgissa ja laulanut Baselin oopperassa vuoden. Tuomas Katajalalla (s. 1975) on helposti tunnistettava ääni vibraattoineen. Melis Jaatinen (s. 1982) on mezzosopraano oopperalinjalta (2009), ja Hanna-Leena Haapamäki on sopraano valmistunut 2005.
Konsertin lopussa esitettiin Olli Kortekankaan Naantalin Musiikkijuhlien 2011 tilausteos. Siinä on viisi osaa, joista 2. on sinfonia ts. pelkkää soittamista. 1., 3. ja 5. osat lauletaan latinaksi. 1. ja 5. osan tekstit ovat 1400-l. ja osa 3. Raamatun psalmi 84. Osissa käytetään Naantalin birgittalaisluostarissa laulettuja sävelmiä. 4. osa on 1701 virsikirjan virsi, joka on nykyisessä nro 200. Sävelmä on alankomaalaisen Jakob Regnartin (n. 1540–1599). 1. osassa laulajat liikkuvat pienen kirkon kulmista laulaen orkesterin taakse korokkeelle.
Konsertin aloissa Jeab-Baptiste Lullyn musiikkia. Ensin Roland oopperan alkusoitto, jonka tyylistä kyllä aistii ranskalaisen barokkimeiningin, ja sitten vielä myöhemmin kuullaan chaconne osa. Sitten oli tanssikappaleita sen toisesta ooperasta ja baletista.
Heti kun musiikki alkoi tuli mieleen, että on ollut liian kauan kun olen viimeeksi kuullut barokkiorkesteria livenä. Muuten ei kyllä työasiat tai muutkaan tulleet konsertin aikana mieleen sillä musiikki oli intensiivisesti esitettyä ja korkeatasoista.
Kumpa ei tarvitsisi matkustaa ulkomaille asti barokkioopperoita kuuntelemaan. Sentään ensi vuonna Kansallisooppera tekee poikkeuksen ja esittää Händelin Julius Caesarin.
Barokin laulupuolta edusti Telemannin "Hier ist mein Herz" (1710), jota ei ole oikeastaan koskaan julkaistu, mutta on Dresdenin yliopiston kirjastosta löydetty.
Sitten Lullyn välisoiton jälkeen Christopher Graupnerin (1683-1760) musiikkia. Se ehti säveltää 1400 hengellistä kantaattia. Konsertissa on yksi sen aaria ja koraali sekä duetto. Kun Kuhanu jäi eläkkeellee Leipzigin Tuomaskirkon kanttorin virasta paikkaa tarjottiin ekaksi Telemannille, sitten Graupnerilla ja kolmanneksi vasta Bachille. Olen käynyt sen kirkon ohella myös Hampurissa eräässä kirkossa, johon Bach haki kanttoriksi, mutta ei tullut valituksi. Siinä on lohdutusta työnhakijoille, että on nerotkin joutuneet valintaraatien viskeltäviksi.
Jäljellä on n. kymmenen porttia torneineen ja pari kilometriä muuria.
Mikä arkkitehtuurin helmi tuo Karstad ja sen parkkitalo (ei kuvassa). Sentään vanhan kaupungin ulkopuolella just just.
ns. verotalo
das Rathaus, kuten seinästä näkee.
Tuon tornin kallistuminen ei ole kameran vika.

Tietokilpailukysymys: miksi porukkaa kuoli 1870 Ranskassa?
Perjantaina (5.8.) tulee klo 19:03 alkaen Pyhiinvaeltajien lauluja konsertti, joka äänitettiin edellisenä iltana Espoon tuomiokirkossa Urkuyö ja aaria -festareilta. Olin tietysti itse siellä. Menin polkupyörällä, kun vielä oli lämmin keli.
Siinä oli nuorenpolven muusikot lavalla. Barokkiorkesterin soittajissa oli monia tuttuja nimiä puhumattakaan laulajista, jotka tarvitsivat saksankielen ääntämystä. Nicholas Söderlund (s. 1977) on opiskellut Salzburgissa ja laulanut Baselin oopperassa vuoden. Tuomas Katajalalla (s. 1975) on helposti tunnistettava ääni vibraattoineen. Melis Jaatinen (s. 1982) on mezzosopraano oopperalinjalta (2009), ja Hanna-Leena Haapamäki on sopraano valmistunut 2005.
Konsertin lopussa esitettiin Olli Kortekankaan Naantalin Musiikkijuhlien 2011 tilausteos. Siinä on viisi osaa, joista 2. on sinfonia ts. pelkkää soittamista. 1., 3. ja 5. osat lauletaan latinaksi. 1. ja 5. osan tekstit ovat 1400-l. ja osa 3. Raamatun psalmi 84. Osissa käytetään Naantalin birgittalaisluostarissa laulettuja sävelmiä. 4. osa on 1701 virsikirjan virsi, joka on nykyisessä nro 200. Sävelmä on alankomaalaisen Jakob Regnartin (n. 1540–1599). 1. osassa laulajat liikkuvat pienen kirkon kulmista laulaen orkesterin taakse korokkeelle.
Konsertin aloissa Jeab-Baptiste Lullyn musiikkia. Ensin Roland oopperan alkusoitto, jonka tyylistä kyllä aistii ranskalaisen barokkimeiningin, ja sitten vielä myöhemmin kuullaan chaconne osa. Sitten oli tanssikappaleita sen toisesta ooperasta ja baletista.
Heti kun musiikki alkoi tuli mieleen, että on ollut liian kauan kun olen viimeeksi kuullut barokkiorkesteria livenä. Muuten ei kyllä työasiat tai muutkaan tulleet konsertin aikana mieleen sillä musiikki oli intensiivisesti esitettyä ja korkeatasoista.
Kumpa ei tarvitsisi matkustaa ulkomaille asti barokkioopperoita kuuntelemaan. Sentään ensi vuonna Kansallisooppera tekee poikkeuksen ja esittää Händelin Julius Caesarin.
Barokin laulupuolta edusti Telemannin "Hier ist mein Herz" (1710), jota ei ole oikeastaan koskaan julkaistu, mutta on Dresdenin yliopiston kirjastosta löydetty.
Sitten Lullyn välisoiton jälkeen Christopher Graupnerin (1683-1760) musiikkia. Se ehti säveltää 1400 hengellistä kantaattia. Konsertissa on yksi sen aaria ja koraali sekä duetto. Kun Kuhanu jäi eläkkeellee Leipzigin Tuomaskirkon kanttorin virasta paikkaa tarjottiin ekaksi Telemannille, sitten Graupnerilla ja kolmanneksi vasta Bachille. Olen käynyt sen kirkon ohella myös Hampurissa eräässä kirkossa, johon Bach haki kanttoriksi, mutta ei tullut valituksi. Siinä on lohdutusta työnhakijoille, että on nerotkin joutuneet valintaraatien viskeltäviksi.
Abonnieren
Posts (Atom)















