Sonntag, 31. Mai 2009

Runden Ecke


["Imperialismi - sosialismin päävihollinen. Meidän vihollinen ja sinun vihollinen."]

Leipzigissa piipahdin ilmaisessa Runden Ecke (pyöreä kulma?) museossa. Käsittääkseni sitä ylläpitää joku asukasyhdistys muistomerkkinä menneille ajoille. DDR:n (linkki suomenkieliseen wikipediaan) Stasin (Ministerium für Staatssicherheit) hallintorakennuksessa avattiin eka näyttely "Stasi – Macht und Banalität" jo vuonna 1990 ja siitä se on sitten laajennut.
Museon sivuilla on mm. tuhannen esineen tietokanta. Jos vaikka haluaa nähdä jonkin sortin (vakoilu)kameroita niin niitä voi hakea sanalla "kamera".

Wikipedia tiivistää Stasin tehtäväksi "DDR:n rajojen sisällä oli ulkomaalaisvalvonnan lisäksi erittäin laajalle ulottunut omien kansalaisten seuraaminen. -- 1989 DDR:n romahtaessa sillä oli 91 000 kokopäiväistä työntekijää ja 300 000 ilmiantajaa. Tämä tarkoitti, että joka viideskymmenes itäsaksalainen oli tekemisissä Stasin kanssa. -- Vuoden 1989 vallankumouksen yhteydessä kansalaiset tunkeutuivat Stasin toimistoihin, mutta viranomaiset ehtivät tuhota suuria määriä arkistoista."
Entisessä Stasin toimistossa on tietysti JHoneckkerin kuva seinällä, kirjoituskone ja paljon tilaa mapeille.

Nuoriso oli puolueen erityisessä suojeluksessa. Eräässä julisteessa selvitettiin, miten pääsee uralle töihin: Koulussa pitää olla hyvä oppilas ja käyttäytyä kunnolla. Aktiivinen urheilu ja ruumillinen rasitus sekä kasvatus rohkeuteen ja kestävyyteen ovat vaatimuksena armeijan uralle. Yhteyttä pitää pitää samanmielisten kanssa, mutta kontaktit tai kirjeet ei sosialistiin maihin ei sallita. Erityistaidoista kuten radionkäytöstä (viestimenä), ampumistaidosta tai ajokortista on apua armeijauralle pääsemisestä.

Urheilu oli tärkeä. Länsimaista tulleita uusia lajeja kuten aerobicciä ei sentään tuettu, mutta dooppinkiä kyllä. Massavoimistelut olympiastadionilla kuuluivat tietysti ohjelmaan.

Postinkäsittelyosastolla oli koneita kuorien avaamiseen höyrystämällä ja niiden jälleen sulkemiseen liimaamalla. Käsialanäytteitä kerättiin ja varmasti osa kirjeistä sensuroitiin ja esimerkiksi länsivaluuttaa ei päästetty läpi.

Sellistä oli esimerkki huone. Ihmisistä kerättiin vaikkapa kuulustelujen yhteydessä hajunäytteitä riepuun, jotka pistettiin lasipurkkiin ja susikoirat sitten tarvittaessa pääsivät jäljittämään vaikka loikkareita.

Arkistossa oli 300000 korttia ja ainakin osa tiedoista säilyttiin myös mikrofilmeille vesitiiveisiin koteloihin kriisiaikoja ajatellen. Ne kai kuljetettiin bunkkereihin turvaan.

Salakuunteluhärveleitä oli monia sortteja sekä myös kameravarusteita enemmän tai vähemmän naamioituna. Esillä oli myös peruukkeja yms. naamioimisvälineistöä agenteille.

Vasta 1985 valmistunut teos valtionturvallisuusministeriön sisäänkäynnille.

Leipzigiin littyvä detaljitieto wikipediasta: "Stasin ja Volkspolizein pelon väistyessä 1989 ennen melkein rikoksettoman DDR:n rikollisuus kasvoi räjähdysmäisesti, eikä valmistautumaton Volkspolizei kyennyt vastaamaan. Leipzigissä vakavien rikosten määrä nousi 1989–1990 peräti 540 %."

Freitag, 29. Mai 2009

Pummit ja rosvot


Tänään kävin äänestämässä y.o. kunniapääkonsulaatissa.(Lähellä muuten on Itävallan paikka ja se on paljon kurjemmassa rakennuksessa jonkin thai-ruokalan yläkerrassa.) Siellä oli vaalivirkailijana kolme suomalaista naista. Oli vain yksi äänestyskoppi, mutta minun ei tarvinnut jonottaa. Vaalilistoja oli kaksi eri huoneissa tosin. Kerrankin sai äänestää mustekynällä. Siellä oli 5 muuta äänestäjää samaan aikaan ja ulko-ovella tuli 6-7 hengen porukka vastaan. Bonuksena siellä olisi saanut kahvia ja piparia itsepalveluna.

Kokkoomus sai näköjään perjantaina huomiota jonkun äijän eisosiaalipummimaahanmuuttajia-vaalimainoksella, jonka Katainen kielsikin sitten. Sosiaalipummi käsitteen vielä voi ymmärtää, mutta mitähän se "suomalaisen elämäntyylin puolesta" mahtaa tarkoittaa eli missä tilanteissa kokkoomuslaisen elämä kärsii mahdollisesti naapurin epästandinomaisessa käytöksessä?

En ole tainnut viimeaikoina nähdä maahanmuuttajista otsikoita Saksan mediassa. Italiasssa ja Epsanjassa ongelmat ovat vakavampia venepakolaisten kanssa.
NY Timesin Google monikulttuuri-slideshowsta käy ilmi myös USAn tiukka työviisumipolitiikka, että Googlenkin pätevät tyypit joutuvat työskentelemään vaikka Britanniassa tai Kanadassa ja osallistumaan sitten Kalifornian tyyppien kanssa palavereihin videoitse.


[Tulevaisuus (Lapsibonus 100 eur, (Vanhan auton) romutusraha 2500 eur) näyttää toisenlaiselta. Siksi: rohkea, johdonmukainen, tietänäyttävä Ekologis-demokraattinen puolue]

Täälläkin on tietysti katukuvassa vaalimainoksia. Y.o. kuva on Mücnhenistä ja siinä selvästi korostuu Saksan sisäpolitiikka ja talouskriisin hoito. Dresdenin suunnalla ainakin on myös tulossa jotkut paikallisvaalit. Siellä oli vaaliteemoina mm. "ei pelkkä konserttitalo vaan monikäyttötalo", "kaupunki kauniimmmaksi", "ei saa säästää perusopetuksessa" jne. Sitten on sarjassamme laitasakkia.

[Turistit tervetulleita. Rikolliset ulkomaalaiset ulos!]
Ymmärtävät sentään rahan päälle. Ilmeisesti ovat havainneet rikostilastoissa ulkomaalaisten suuren osuuden. Lyhen tukkamuodin järjestyksen pitäjiä onkin Dresdenin suunnalla runsaasti. Minä en havainnut siellä kyllä yhtään tummaihoista koko aikana. Yksi turkkilainen huivipäinen nainen sentään työnsi lastenvaunuja. Ero oli huima kun poistulomatkalla pyörähdin Baijerin Nürnbergissä vajaan tunnin kierroksen.

[Korvapuusti politiikkakihoille. Saksin vahva oikeisto. Nationalistipuolue. ]
[Marxia sotkun sijaan. Vasemmisto vastaa kriisiin. (lista nimiä, jotka ovat paikassa X puhumassa). Vasemmistopuolue.]

[Näissä ei-vaalimainoksissa ilmeisesti kummassakin vihataan äärioikeistoa: "Murskaa fasismi" "Hyvää yötä - valkoinen ylpeys" ]

Donnerstag, 28. Mai 2009

Leipzig yleisesti

Leipzig (em. suomalaisen wikipedian linkissä on karttakin) oli DDR:n toiseksi suurin kaupunki ja nyt siellä reilu 500 000 asukasta. Bachin lisäksi se tunnetaan myös messukaupunkina ja väitetään v. 1497 messujen olleen ensimmäiset maailmassa. Kauppaoikeudet se sai v. 1165. Yliopistokin (v. 1409) on Saksan toiseksi vanhin. Ensimmäinen Leipzigissa painettu kirja ilmestyi v. 1481 ja Lutherin teesit painettiin tuolla v. 1517. Aluksi uskonpuhdistajilla oli tukalat oltavat ja vasta helluntaina 1539 pääsivät saarnaamaan Tuomaskirkkoon ja myöhemmin myös protestantit ja juutalaiset saivat kaupunkilaisoikeudet. Vuonna 1605 ilmestyi siellä kai maailman ensimmäinen päivälehti. Jonkinlaiset katuvalot (öljy) tulivat v. 1701. Kuningas August Väkevän aikana idänkauppa kukoisti ja Leipzig oli Amsterdamin ja Hampurin jälkeen tärkein kauppapaikka Keski-Euroopassa. Napoleon valloitti kaupungin v. 1806 ja pakeni sieltä v. 1813. Silloin pelloilla kuoli siellä jopa 120000 sotilasta, joiden muistoksi pystytettiin 91 m korkea muistomerkki (1913) jotan en ehtinyt sentään käydä katsomassa.
1839 valmistui Saksan ensimmäinen junarata Leipzigin ja Dresdenin välille (100 km rataa teki 7000 miestä kolme vuotta).
Ensimmäinen maailmansota ja lama 1929 olivat isku taloudelle. Sitten juutalaiset, KPD:n ja SPD:n puoleita kannattavat ym. kyyditetiin kansallisosialistien toimesta pois kaupungista ja yli 14000 kaupungin asukasta jäi sille tielle. Sitten liittoutuneet pommittavat kaupunkia pahoin. 1946 tuli yksipuoluejärjestelmä SED (Sozialistischen Einheitspartei Deutschlands).

Vanhakaupunki ei ole hirveän suuri, mutta kiva. Tunnetuimpia rakennnuksia ovat Tuomas ja Nikolain kirkot. Alla kuvia kaiketi uudemmasta raatihuoneesta.


Tuomaskirkon vieressä on Commerzbank innostunut kultaamaan ikkunankarminsa.

Keskustassa on kauppakäytävä. Sen vieressä oli DDR:ään painottuva museo (Zeitgeschichtlichen Forum Leipzig), jossa ei saanut valokuvata, mutta se oli ihan kohtuu laaja ja ilmainen. Englanninkielinen katsaus museoon sisältää joitain kuvia. Yläkerrassa oli Mosaik nimisen sarjakuvalehden erikoisnäyttely. Se ilmestyi DDR:ssä 1955-73.



Julkisivuja on ehditty kunnostaa kivoiksi (alla), mutta vielä rautatieaseman lähistöllä vanhan kaupungin ulkopuolella näkyy heikompia esityksiä (yllä).
Mörskän vieressä tosin oli rotarien ravintola, jonka parkissa seisoi saksalainen Maybach, jolla hintaa täälläkin yli 300 keur.




Leipzigin ooppera (alla kuvassa suihkulähteen takana) ei ole niin kuuluisa kuin Dresdenissä, mutta se on Euroopan 3. vanhin (1693) Milanon ja Hampurin jälkeen. Tuo talo tosin on tosin vuodelta 1900 kaiketi. Sitä vastapäätä on kuuluisampi Gewandhaus konserttitalo, jossa on ylikapellimaisterina itse Sir Colin Davis ja aimmin on ollut Kurt Masur. Taloja on ollut useampi, joista mm. yhden tuhosi 1944 pommitukset yllättäin. G.n historiaan tavallaan kuuluu Collegium Musicum yhtye, jonka perusti itse Telemann v. 1703. Talon edessä oli aikoinaan Mendelssohnin patsas, mutta natsit tuhosivat sen tietysti.

Mittwoch, 27. Mai 2009

Thomaskirche


Leipzigin ykkösnähtävyys on tietysti Tuomaskoulun ex. kanttorin Bachin työpaikan. Kirkko ei tietysti ole säilynyt samanlaisena. Esimerkiksi pääty on 1800-l. tehty.



Sisältä kirkko oli kohtuullisen pelkistetty perinteisine puunvärisine penkkeineen ja saarnastuoleineen. Punainen maali korostaa kyllä kaaria ja reunoja kovasti.

Sivuseiniä kiersivät lasimaalaukset.

Alttarilla narun takana on maassa tumma laatta, joka on Bachin maallisen tomumajan päällä. Se siirrettiin sodassa (v. 1943) tuhoutuneen Johanneskirchen raunioista v. 1950. Sinne ne siirtyivät vasta heinäkuussa v. 1900, kun Bachin luut kaivettiin esiin kirkon hautausmaalta kun Bachin arvo oli viimein tiedostettu. Keskellä näkyy myös marmorista ja alabasterista tehty kastemalja (v. 1615). Alttarijuttu on tehty 1400-luvulla.

Joku soitteli uruilla jotain kevyitä urkukappeleita (epäilemättä Bachia). Mitkään erityisen suurethan nuo urut eivät ole. Keskellä kirkkoa on parvella sivuseinän suuntaisesti toisetkin urut, jotka yrittävät matkia tyyppillisiä urkuja 1700-l. Niiden pitäisi myös ulkoisesti näyttää uruilta, jotka Bach hyväksyi v. 1717.

Alttarin seinän takana oli tehty pieni Bach-museo, jossa oli mm. sen viimeisen ehtoollisen astiat, kirjeitä, musiikkiohjelmia, aikalaissoittimia. Kirkkoa vastapäätä olisi ollut Bach arkiston museo, mutta en käynyt. Ne ovat tehneet viimeiset 50 vuotta työtä paperien parissa, että miten Bachhi olisi tarkoittanut mitäkin soitettavan. Kaikki 21000 Bachin sulasta säilynyttä paperia skannataan ja asetaan internettiin.

Dienstag, 26. Mai 2009

Felix myräkkä


Sunnuntaina ja maantaina oli Mynssenissä 30:nnen huitteilla lämmintä ja tänäänkin hiosti. Itse asiassa koko Saksassa oli hellettä. Hieman kuuden jälkeen tulikin sitten melko myrskyisä ukkosrintama tumman sinisenä alueena. Vettä satoi ja salamointia esiintyi, muttei mitenkään lähelle iskenyt. Mynssenin lentokentältä ei tuntiin lähtenyt koneita. Rautateille kaatui puita ja jossain päin oli tiellä vettä ollut haitaksi asti. Esimerkiksi A8 moottoritie jouduttiin sulkemaan ja pian oli 20 km jono valmis. Jossain paikkakunnalla mainittiin sataneen 33 litraa neliömetriä kohti.

Rapsista on jo vähän aikaa sitten keltaiset lehdet karisseet. Siellä täällä pellolla näkee kivoja punaisia kukkia, mutta ilmeisesti se on kai joku rikkakasvi?


Viikonlopun ykkösuutinen oli tietenkin jalliskasarjan päättyminen yllättäen Volkkari kaupungin Wolfsburgin (kts. kartta) voittoon. Dresdenissäkin näkyi niitä vihreäasuisia faneja. FC Baijeri taisi tulla toiseksi.
Valitsijamiehet valitsivat lauantaina liittopresidentti (Bundespräsident) Horst Köhlerin toiselle kaudelle.
Lisäksi ilmeni der Spiegelin artikkelista, että 1967 mielenosoituksessa 26-vuotiaan opiskelijan nimeltä Benno Ohnesorg (ilmanhuolta) ampunut poliisi olikin Stasin palkkalistalla. Ilmeisesti tämä tapahtuma aiheutti lukuisia mielenosoituksia lisää 1968 ja oli niin merkittävä, että nyt tästä seikasta tuli niin iso numero. Tunnetuin äärivasemmistolainen terroristiryhmä oli Baader-Meinhofin porukka (myöh. Rote Armee Fraktion eli RAF), josta vasta tuli elokuvakin (Bader-Meinhof kompleksi). Eräs porukka kutsui itseään 2. kesäkuuta liikkeeksi (Bewegung 2. Juni), joka oli tuon Ohnesorgen kuolinpäivä.

Montag, 25. Mai 2009

Junailua

Menomatka Mynssenistä Leipzigiin kulki ICE junalla Nürnbergiin kautta, josta 7 minuutin vaihtoaika. Ykkösluokan lippu (98 eur) oli nettitarjouksessa vain pari euroa 2lk:n lippua kalliimpi, joten otin sen. Lentämällä ei olisi päässyt halvemmalla.
1 lk:n istuin oli nahkaa, hieman leveämpi ja paremmat käsinojat ja niskatyyny, mutta muuten tuskin tuosta on iloa. Kahvia tuodaan pöytään, mutta hintaa peritään sama kuin ravintolavaunussa ainakin. Matkan varrella sain kaksi pientä pussia paahdettuja ja suolattuja manteleita eli n 1,5 euron arvosta.

Juna oli melko täynnä helatorstain takia varmaankin. Paikkalippu maksaa 3 euroa. Ostin lippuni Visalla Internetistä. Konduktöörillä on härveli, joka ottaa valokuvan tulostetun lipun koodikuvasta ja lisäksi sen laitteen läpi pitää vielä vetää Visa-kortti. Ilmeisesti yritetään estää luottokorttirikoksia.

[Jotenkin ei tunne loogiselta, että vaunussa pitäisi olla hissukseen, mutta on myös kännykän vahvistin. Joissain ICE junissa on myös tietyn firman WLAN hotspotteja, mutta ne varmasti ovat maksullisia.]

Kohta Nürnbergin jälkeen alkoi näkyä hyvinkin jyrkkiä mäkiä täynnä puita (enimmäkseen kuuseja).
Solien välillä junakiemurteli eikä tosiaankaan ajettu 200:aa.

Dresdenin päärautatieasemalla (alla) oli iltaisin yhdeksän jälkeen hyvin hiljainen. Kuljin sen kautta ylittäessäni moni kaistaista tietä. Siellä oli pieni marketti ja jotain pikaruokaloita auki myöhään.

Dresdenistä Nürnbergiin matka taittui diesel-veturin vetämänä sähkoistämätöntä rautatietä. Kyllä se Regional Expressi (RE) kulki pitkillä väleillä varmaan 120-140:iä. Mutta pysähteli taajaan. Onneksi niissäkin vaunuissa oli ilmastointi, sillä ulkona oli varmaan 27-28 astetta. Aikaa meni varmaan yhtä paljon kuin menomatkalla yhteensä.

Nürnbergissä ehdin kävellä pikaisesti keskustassa vajaan tunnin. Asemalla päästyä kohta kuulutettiin, että junani (ICE) on myöhässä kymmenen minuuttia ajolanka häiriön takia, sitten viisitoista ja kuulutukset loppuivat. Laiturille tuli jo muita junia. Lopulta n. 45 minuuttia myöhässä juna saapui toiselle laiturille. Aikaa palumatkalle meni siis n. kuusi tuntia. 2lk:n lippu maksoi 59 eur.

Pieniä kyliä riitti ja niin mitätöntä tuskin oli, ettei siellä kirkkoa olisi. Paljon näkyi myös noita perinteisiä Fachwerkhauseja, joissa on seinissä tuommoinen (ei minusta mitenkään kaunis) puuristikko. Noita ei Münchenin keskustan tuntumassa juuri näe ja wikipedian mukaan vain Baijerin eteläosa on Saksassa noista vapaa, mutta muutoin kyllä noita näyttää wikipedian mukaan olevan jopa ympäri maailmaa. Saksassa noin miljoona tuollaista taloa säilyi sodan jäljiltä.




Leipzigin päärautatieasema (kuvassa) sijaitsee vanhan kaupungin lähellä kuten myös oikeastaan Dresdenissä joskin kummankin ympärillä on ensin hotelleja ja uusia liiketiloja.

Samstag, 23. Mai 2009

Bach Leipzigissa ja Dresdenissa

J.S Bach (1685-1750) tunsi myös Dresdenin. Siellä hän mm. piti urkukonsertteja.

1733 Bachin poika Wilhelm Friedemann (23v) nimitettiin Dresdenin Sophienkirchen urkuriksi ja esitää samana vuonna siellä Messun (BWV 232) vaaliruhtinas Friedrich August II:lle.
Tuona vuonna Bach oli 48 vuotta ja häneltä kuolee kaksi lasta (jälkimmäinen järjestyksessään 17.)
1736 Hänest tuli Saksin hovisäveltäjä ja hän mm. piti urkukonsertin Frauenkirchessä.

Läheisessä Leipzigissa hän teki paljon enemmän (1723-50), jonne hän kuoli ja haudattiin (St. Thomas). Tässä kuvia Bachin ajan Leipzigista, jossa näkyy myös Tuomas-koulu, jonka kanttorina hän oli. Siellä syntyi mm. Johannes- ja Matteus-passiot sekä H-molli messu. Hän joutui säveltämään paljon musiikkia kirkollisiin menoihin ja jopa valitti siitä sekä yritti hakea Dresdenistä jotain virkaa. (Muistaakseni Bach yritti Hampuristakin hakea kanttorin virkaa kirkossa, jossa viime kesänä kävin, mutta eivät hölmöt valinneet.)

St. Thomaksen lisäksi Bachille tärkeä kirkko oli St. Nikolai.
Leipzigissa sijaitsee oikeutetusti Bach-arkisto ja -museo ja aikalaismuotokuva kaupungintalolla.
Siellä järjestetään myös Bach festivaalit, joka on tänä vuotta kesäkuussa.

Freitag, 22. Mai 2009

Tähtireki


[Ei vaiskaan ole galakseja vaan tammenlehtiä]
Tiistaina kun on elokuvaliput halvalla käytiin kämppisen kavereiden kanssa elokuvissa katsomassa uuden Star Trek elokuvan. Minä en ole mikään scifisti enkä Star Trek fani. Fyysiköt ja nörtit tuntevat vetoa tuommoisiin kohtaan yleensä. Kämppis on asiantuntija. Kokemuksen puute ei haitannut sillä elokuvaa pystyy katsomaan maallikotkin.

Elokuva on saanut 8.5/10 IMDB:ssä, mikä jo kertoo, että kyseessä on laadukas elokuva. Siinä oli paljon toimintaa (paljon läheltä piti tilanteita, tehosteita..), huumoria ja ripaus romantiikkaakin. Minulta varmaan meni dubbauksen takia muutama vitsi ohi. Oikein hyvä jos ei erinomainen elokuva.

Myös Hesarin kirjoittaja oli keksinyt osuvan otsikon http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Omillaan+seisova+Star+Trek+on+sarjan+parhaita+elokuvia/1135245780920".

Muuten oli kivaa, mutta elokuvasalissa oli kuuma ja joku kävi valittamassakin välillä. Poislähtiessä sai suklaapatukan tai pienen pähkinäpussin korvaukseksi. Alussa oli runsaasti mainoksia ja trailereita.

Mentiin sen työkaverin autolla Garchingista pohjoiseen n. 10 km, jossa on keskellä ei mitään 11 salin elokuvateatteri, jonka ohessa on Subway (kävin semmoisessa 2. kerran eläissäni nyt) ja joku ravintola. Golffi muuten näytti ulkoapäin halvalta, mutta siinä näytti olevan automaattivaihteisto ja mittarissa lukemia 260:iin asti. Noh, ajettiin moottoritien viereisä normaalia tietä. Taannoin käytiin kämppiksen kanssa 30 km päässä ostoskeskuksessa, jonne se jostain syystä halusi. Näinpähän maisemia samalla. Pois tultiin kaksikaistaistamoottoritietä 160:iä, mikä ei sen Mazdalle ole kova vauhti. Ohi pyyhki varmaan liki 200:aa muutamia autoja, mutta liikenteen takia ei nekään voineet ajaa aina suinkaan niin paljon kuin sielu sietää.

Mittwoch, 20. Mai 2009

Allerheiligenkirche

Helatorstaina on luonnollisesti Baijerissakin vapaapäivä. Täällä sen nimi on Christi Himmelfahrt, joka on ruotsinkielistä termiä lähellä. Minä otin perjantain vapaaksi ja lähdin 2 päivää Leipzigissa ja 2 päivää Dresdenissä reisulle eli sunnuntai-iltana takaisin.

Allerheilingen (kaikkien pyhien) kirkko (ilman Hofkirche loppua) vuodelta 1957 on U6:n Alte Heide pysäkin vieressä. Sivuseinillä on pyhimysten puuveistoksia.

Alttarin seinämaalaus on erikoinen. Samoin hieman karkeasti veistetty krusifiksi on aika erikoinen.

Uruissa on erikoista 90 asteen kulmassa oleva pillirivistö.

Takaosassa on askarreltu pääsiäisen jälkeinen aihe:

Kauppasanastoa


[Kaupungin takaa siintävät Baijerin alpit (ei oikeat). Föhn tuulella näkyvyys on hyvä, mutta ei tuossa kuvassa. Isar joessa saattaa olla nyt mäkien lumien sulamisvesiä seassa. ]

Tänään oli kielikurssilla vain puolet porukasta huomisen vapaapäivän takia. Perjantaina töihin menee vain harva ja moni on ottanut senkin vapaaksi. Tänään tuli joukon jatkoksi thaimaalainen alta kolmikymppinen mies.

Harjoittelimme tavallisia kaupassa käyntejä dialogien avulla.
Tänään oppitunnilla ja yliopiston terveysinfotilaisuus paimenkirjeen sanastoa

  • zum Regal = hyllyn luokse
  • jos on kysymys liikkeen suunnasta pitää muistaa lisätä hin mm. dorthin, dahin
  • on kohteliaampi sanoa muss ich dafür zahlen kuin muss ich das zahlen
  • die Kundin,-nen; der Kunde,-n = asiakas
  • der Verkäufer; die Verkäuferin = myyjä
  • der Becher = muki, purkki (esim. jugurtti sellainen)
  • sich verabreden = sopia tapaamisesta
  • sich einig/werden tai übereinkommen = päästä yhteisymmärrykseen
  • umtauschen = vaihtaa (esim. tuote toiseen)
  • (Tief)kühlschrank = pakasteallas
  • Sie haben mir falsh heurausgegen (tai züruckgegeben) = antaa rahasta takaisin väärin
  • Kühltheke = kylmäsäilytys tila (kaupassa) (muutoin die Theke on tiski, jonka takana myyjä on)
  • kirjoitus: bitteschön, Dankeschön kirjoitetaan siis yhteen
  • Gern geschehen = oli hauska palvella tyylinen kohtelias lopetus asiakkaan kiitoksen jälkeen
  • das steht Ihnen gut = se sopii Teille hyvin
  • der Rabatt, der Nachlass = alennus. Paljon näkee käytettävän "kampanjaa" die Aktion
  • abgelaufen (adj), ist abgelaufen (verb) = vanhaksi mennyt (päivämäärä mennyt umpeen)
  • Kassenzettel = kassakuitti
  • der Beleg tai die Quittung = kuitti yleisesti. Q on yleensä isompi esim. TV:n oston yhteydessä annettava lappu, josta käy takuukin ilmi. die Rechnung on ravintolasku.
  • ich erinnere mich nich an Sie = en muista häntä
  • der Metzger = lihamestari
  • zum Supermarkt (ei siis pääty -et:hen!)
  • saksaksi ostetaan jossakin in eine Metzgerei kaufen
  • um Brot zu kaufen jos ostetaan jotain yleisesti (eikä jotain tiettyä) ei käytetä epämääräistä artikkelia
  • der Laden, das Geschäft, die Drogerei (kemikaalikauppa)
  • ich habe sie gefragt (ei prepositiota siis)
  • zum dritten Mal
  • vor Ort = paikalla, kentällä jne.
  • rund um = ympärillä, myös kuvainnollisesti ja rund um die Uhr
  • vielfältig ja vielseitig ovat monipuolisia sanoja
  • sich beteiligen = ottaa osaa
  • Betriebsartz (-ärzte) = työpaikkalääkäri(t)
  • stehen für Fragen zur Verfügung = ovat käytettävissä kysymysten vastaamiseen

Montag, 18. Mai 2009

Grundgesetz 60J (2)

70-l. oli Saksassa synkkää aikaa sillä silloin olivat kommariterroristit (RAF) vauhdissa.
Kaikki tietävät mitä tapahtui v. 1972 Mynssenin palestiinalaisten mustan syyskuun olympia kidnappauksessa (video). 11 israelilaisia urheilijaa ja 5 poliiseja kuoli ja kisoissa oli päivän tauko.

Vuoden 1977 syksy tunnetaan "punaisena syksynä". Silloin ne sieppasivat mm. työnantajien nokkamiehen, jolla oli kansallissosialistinen tausta. Sen henkivartijat tapettiin iskun yhteydessä. Kansleri Helmut Schmidt ei suostunut RAF:n vankien vapautuksiin ja säädettiin laki, joka kieltää niiden kanssa kommunikoinnin.
Media ei herkutellut kidnappauskuvilla (kyltissä lukee 20 päivää jo vankina). Kommunikointia RAF:n kanssa tehtiin ensin media ja sitten geneveläisen asianajajan välityksellä. Myöhemmin selvisi, että poliisi oli jossain vaiheessa saanut vihjeen mahdollisesta olinpaikasta, mutta se hävisi byrokratiaan. Hollannissa saadaan poliisin tappanut RAF:n terroristi kiinni, joka kieltäytyy paljastamasta olinpaikkaa vaikka luvatiin uusi henkilöllisyys ja miljoona käteistä.
Sitten ne kaappasivat lentokoneen (86 matkustajaa) ja vaativat neljän toverin vapauttamista ja 15 miljoonaa dollaria lunnaina taikka muuten kaikki ammutaan. Joudukkeeksi ampuvat koneen kapteenin.
Kaappaus päättyy onnellisesti erikoisjoukkojen ammuttua koneen kolme kaapparia ja haavoittaen neljännen. Matkustajat selvisivät. Lisäksi neljä vankia tekivät vankilassa itsemurhan samana yönä. Ministerin kaapparit tosin tappavat uhrinsa ja jättävät ruumiin autoon. 20 kaappaukseen osallistuneesta 17 on vangittuna, kaksi poliisi ampui ja yksi on karkuteillä.

Willy Brandista tuli kansleri 1969 ja erityistä oli hänen SPD puolueensa. Hän halusi lähentää suhteita itään ja sai aikaan mielenosoituksia (ulos maanpetturi Saksasta). Vuonna 1970 hän polvistui Varsovan gheton muistomerkin edessä. Hän oli puoli minuuttia pää alas painuneena polvillaan ja teosta ja valokuvasta tuli yksi tärkeimmistä sodan jälkeisen Saksan historian symboleista. Hän sai myös rauhan Nobelin (1972?). Öljykriisi ja lama syövät Brandtin suosiota ja 1974 kanseleriksi tulee Willy Brandt.

Franz-Joseph Straussin paluuseen Bonnista Baijeriin (Ministerpräsidentiksi) 1978. Se setä on kova suustaan ja nimittelee Schmidtiä "Generaldirektor der Bundesrepublik","leitenden Angestellten der marxistischen Führungsgruppe der SPD", Oberkanzler, Weltkanzler, Abkanzler jne. Ja saa aikaan itseään vastaan mielenosoituksia koko Saksassa mm. iskulauseella "Stopp StrauSS".
80-l. vihreätkin saavat edustajia. 70-l. jouduttiin rakentamaan ydinvoimaa ja se sai myös vastustusta aikaan, että välillä käytetään väkivaltaa ja kyynelkaasua. Pasifismi oli myös muodissa ja v. 1981 puoli miljoonaa ihmistä osoitti mieltä Bonnissa Reaganin vierailun yhteydessä. NATO ja ohjukset ovat ollut otsikoissa tietysti. Mm. NATOon liittyminen heikensi Willyn asemaa ja 1982 CSU:n Helmut Kohlista tuli uusi kansleri.

Grundgesetz 60J (1)

Tänä toukokuussa on kulunut 60 v. Saksan perustusasetuksesta (Grundgesetzt). Wikipedian mukaan Verfassung (perustuslaki) ei käytetty alunperin, koska toivottiin sen laadittavan pian miehityksen poistutta ja Saksan yhdistyttyä. Noh, siihen meni 40 vuotta vielä (3.10.1990).

Niin kuin tunnettua Saksan ja Berliinin länsiosat oli jenkkien, brittien ja ranskalaisten valvonnassa. Vielä nytkin Saksassa on amerikkalaisia joukkojakin.
Ennen muurin murtumista 1989 oli Leipzigissa ns. maanantaimielenosoitusten sarja, joissa huudettiin "Me olemme kansa" (Wir sind das Volk).

Edelleen osavaltioiden ja etenkin ex. Itä-Saksan ja Länsi-Saksan välisillä alueilla on eroja työllisyydessä, taloudellisessa tilanteessa ja ihmisten terveydessä. Baijeri on yleensä parhaimmasta päästä. Esimerkiksi juuri nyt lehtiuutisessa kartta köyhyydestä taikka paremminkin tulojen jakautumisesta sillä tässä tilastossa köyhäksi talous määritellään, jos sillä on alle 60% maan keskimääräisestä arvosta tuloja.

Kivan katsauksen viimeisen 60 v. Saksan historiaan saa näistä kuvista.

Lain valmistelu aloitettiin 1948 ja tehtiin alle vuodessa valmiiksi. Laki hyväksyttiin 8.5.1949 ja liittotasavalta (BRD) syntyi 23.5.

1950-l. alkoi talousihme. Konrad Abenauer oli keskeinen nimi. Amerikkalaiset tukivat investointeja. D-Markka luodaan. Kuplavolkkari (Käfer) oli talouskasvun symboli.

1960-l. alussa v. 1961 rakentui Berliinin antifasistisen suojamuuri heti alkuun. Kennedy pitää puheen Berliinissä 1963: Ich bin ein Berliner.

Kun puolustusministerinä oli Franz Josef Strauss, jonka mukaan M:n lentokenttäkin on nimetty (tietysti edusti kristillistä puoluetta CSU:ta, joka tätä Baijerin vapaavaltiota on halinnut ties kuinka pitkään), teki der Spiegel lehti jutun, jossa kyseenalaistettiin kyvykkyys puolustaa maata Varsovan liiton mailta. Joku pomo ja päätoimittaja ainakin joutuivat pidätyksi artikkelin johdosta puolustusministerin käskystä ilman, että oikeusministeri yms. olivat tietoisia. Pidätettyjen toimittajien puolesta pidettiin mielenosoituksia. Straussista ei tullut liittokansleria eikä toimittajia loppujen lopuksi syytetty maanpetoksesta.

Talousihmeen isäksi sanotusta ministeri
Ludwig Erhardista tuli ikälopun (87 v. jos oikein laskin) Adenauerin seuraaja 1963. Lama syö kuitenkin nopeasti suosion ja Kurt-Georg Kiesingeristä tulee 1966 kansleri.
Toukokuussa 1968 oli mielenosoituksia Saksassakin erityisesti kansalaisoikeuksia vähentävää hätätilalakia vastaan joka torjui jotenkin levottomuutta muuten. Venäläiset kiusaavat katkaisemalla Länsi-Berliiniin johtavan tien presidentinvaalien ajaksi.
1969 liittokansleriksi valitaan Willy Brandt.


P.S Markus Kajon tämän viikkon radio-ohjelmassa ollaan alussa 70 vuoden takaisissa linnoitustöissä Kannaksella.

Sonntag, 17. Mai 2009

Valkyyria

Tänään kävin katsomassa elokuvissa osan 2/4 Wagnerin Nibelungin sormuksesta eli die Valküre eli Valkyyriat (1851-56). Ensiesitys oli v. 1870 Mynssenissä.

Valkyyriat ovat taistelun hengettäriä ja kuoleman haltiattareja, jotka keräävät taistelukentillä kuolleiden sotilaiden sieluja Valhallan linnaan ja kestittävät niitä siellä. Odin on niiden pomo. Em. wikipedian linkissä on mainittu niiden erisnimiä kuten Brynhild. Nyt selvisi ainakin, mistä oopperasta on kyse kun Aku Ankan karikatyyreissä nainen laulaa avonaisessa mekossa kypärä silmillä ja keihäs kädessä oopperaa.

Kestoa oli vähän vajaat neljä tuntia, mutta se meni yllättävän nopeasti (en kai nukkunut siinä metelissä). Välissä oli kahvipaussikin. Reininkulta oli kyllä parempi sillä siinä tapahtui paljon enemmän kun taas tässä muutama henkilö lauleskeli keskenään pitkän kaavan mukaan. Ei ole juuri toivoa päästä juonen kiemuroista perille, jos ei ole muuta kautta siihen tutustunut. Englanniksi löytyy kuvin varustettu selitys. Tämän tekstin mukaan Wagner tekee nyt kaikkea tunteella ja mitä haluaa.

Solistit olivat samoja erinomaisia tähtiä kuin viimeeksi. Nyt Matti Salminen oli jättiläisen sijaan Hunding niminen korsto. Oopperan teema Valkyyrioiden ratsastus on hyvin kuuluisa ja sitä on käytetty ties missä mainoksissa ja mm. "Ilmestyskirja, nyt" sotaelokuvassa. Tuon linkki on. Se on kolmannen näytöksen alussa. Ekassa näytöksessä yksi aaria kuulosti tutulta, mutta varsinaisia hittiaarioita siinä ei taida olla.

Wotan on se yksisilmäinen Valhallan linnan isäntä (ylijumala). Puoliso on Fricka, ja jumalatar.
Ihmisiksi sen sijaan luokitellan Wotanin lapset kaksoset Siegmund ja Sieglinde.
Sieglind on naitettu huomattavasti vanhemmalle herra Hundingille. Sitten on lauma valkyyriöita kuten Brünnhilde, joka on Wotanin ja jonkun Erdan tytär.

Jättiläiselle siis jäi kirottu sormus. Wotan haluaisi päästä kirouksesta eroon ja jotenkin juoneen liittyy kaksosten kasvatus metsässä. Äiti on kuollut ja Sieglinde kidnapattu Hundingin mökkiin jo kauan sitten. Alkusoiton lisäksi Wagner on vaivautunut säveltämään paljon hyvää orkesterimusiikkia pitkin oopperaa.
Sinne sattuu Siegmund horjumaan viimeisillä voimillaan ukkosessa pyytämään vettä. Sisarukset eivät tunnista toisiaan ja Siegmund esittäytyy Wehwaltiksi sudenpennuksi ja kertoo tarinansa, miten äiti tapettiin, koti poltettiin ja sisko kidnapattiin eikä isästä (Wolfe) jäänyt kuin sudentalja jäljelle kun se katosi metsästysreissulla. Vastikään ennen majalle tuloa Siegmund oli ottanut yhteen jonkin joukon kanssa, johon Hunding on osallinen ja Hunding toteaa kaksintaistelun olevan aamulla edessä kunhan yö on nukuttu. Tämä tänään nähty ohjaus on kuin luksuslinna tuohon em. verrattuna. Salminen ml.
Siegmund näkee valon välähdyksen puusta, jossa on taikamiekka upotettu ja
saa vedetyksi taikamiekan puusta, jonka Wotan on siihen survaissut eikä kukaan muu ole sitä saanut irti. Se päästäisi Sieglindenkin lähtemään vankeudestaan.
Siegmund ja Sieglinde ehtivät tässä hötäkässä jo rakastua ja kertoo että hän on kidnapattu tytär, josta Siegmund kertoi.

Ensin Wotan aikoo auttaa hänen puuhun tökkäämänsä taikamiekan puusta saanutta Siegmundina, mutta Wotanin vaimo kääntää Wotanin mielen, että Siegmundin on parempi kuolla ja lähettävät Brünnhilde valkyyrian avustamaan Hundingia, mutta B ei halua totella vaan suojelee Siegmundia kunnes Wotan itse tulee paikalla rikkomaan miekan. Hunding tökkii keihäällä Siegmundin mahan (kohta 7:40 edellisessä linkissä). Taikamiekasta ei ollut apua, koska Wotan kumosi sen taian vaimonsa puhuttua hänet ympäri. Wotania ottaa Siegmundun kuolema kuitenkin niin päähän, että tappaa Hundingin.

Brünnhilde vie Sieglinden mukana Valhallaan ja kertoo sisarilleen, että pakenee Wotania, jota ei totellut. B kertoo myös Sieglindelle, että ei aio sitä tappaa vaikka pyytäisi, sillä Sieglinde on raskaana Siegmundille.
Wotan suuttuu Brünnhildelle (joka on Anita Välkki linkissä) ja vaivuttaa sen uneen, josta voi vain sankari herättää. Tuo loppukohtaus oli tuossa ohjauksessa saatu tehtyä aika näyttäväksi savu-tuli kohtaukseksi, mutta muuten ei tehosteilla leikitty.

MSRK30


Lauantaina oli Mynssenin suomalaisen seurakunnan 30-vuotisbileet. Paikalla oli n. 150 henkeä. Jäseniä srk:ssa on n. 900.

Homma alkoi klo 16 alkoi juhlajumalanpalveluksella vakituisessa Dankeskirchellä Milbersthofenissa. Siellä tietysti oli ohjelmassa myös suvivirsi. Virttä 595 tuskin lauletaan Suomen kjikoissa kovin usein:
1. Lähdimme liikkeelle isien maasta
etsimme työtä ja löysimmekin.
Vielä on tallella kansamme kieli,
mielessä maisema turvallisin.

3. Työtä jos teemmekin toisessa maassa,
kuulumme kuitenkin suomalaisiin.
Kansojen keskelle teemme me siltaa.
Luo, Isä, yhteys vieraantuviin.


Sitten siirryttiin tien toiselle puolelle kaupunginosan juhlasaliin, jossa ohjelmaa kesti puoli kymmeneen.

Lähettiläs Jarno S. toi tervehdyksen Berliinin suurlähetystöstä.
Entisiä pappeja oli paikalla kaksi. Saksalaisen srk:n edustaja lahjoitti omenapuun istutettavaksi kirkon läheisyyteen. Heikki Palmu toi ulkosuomalaisten piispalta (W. Riekkinen) tervehdyksen.

Tanhu-ryhmässä oli vain naisia. Kuoro säesti ja musiikkia oli playbackkinä. Viimeinen oli oikein suomlaista rokkia. Reipas meno ja valtaisat aploodit.

Ammattilaistason esityksenä kuultiin Eino Leinon sanoihin pohjautuvia yksinlauluja.
Sopraano näyttää olevan Suomi-koulun opettajana. Pianisti esitti myös Sibeliuksen tutun Kuusen, että minulle tuntemattoman valssin.

Väliajalla oli pientä purtavaa kuten perunapiirakoita ja lihapulla-tomaatti juttuja.
Kuoro esitti taidokkaasti kansanlauluja haitarin säestyksellä, joita en ollut kaikkia edes kuullut. Eräs kuorolainen on muuten Imatralta aikoinaan lähtenyt. Juontaja puolestaan oli Rautjärveltä.

Nykyinen pastori Miika lauloi myös kuorossa ja säesti yhteiskansanlaulua pianolla kuten "Väliaikainen" ja "Satumaa".